Zero Nine 1978–

Kuusamo

Keijo "Kepa" Salmirinne: laulu
Martti "Mara" Mäntyniemi: kitara, laulu
Timo "Iso-T" Käsmä: kitara
Elmo Harju: basso
Mikko "Borno" Korpela: rummut
Iro Murtola: koskettimet

Valokuva: Zero Nine -yhtye.
Kuva: Jouko Aho.

Zero Nine ponnahti Lutikkalinnan treenikämpältä suomalaisten tietoisuuteen 1980, kun yhtyeen debyyttisingle Down the Line voitti television Levyraati-ohjelmassa. Yhtye oli perustettu pari vuotta aikaisemmin Kuusamossa, missä perinteinen heavy oli suosittua, mutta mihin rockabillyn kaltaiset muotijutut eivät koskaan rantautuneet. "Ysiorkesterin" tiukan huoliteltu, melodinen heavy tavoitti varsin nopeasti kuulijakuntansa ja auttoi samalla raskaan rockin maineen kohentamisessa.

Tammikuussa 1982 julkaistu esikois-lp Visions, Scenes and Dreams sai hyvät arviot. Yhtye lähetettiin pian tekemään uutta albumia Englantiin itsensä Deep Purple -vokalistin Ian Gillanin tuotannossa. Projektin tuloksena oli Blank Verse -albumi, joka ei kiireisen tekotahdin takia aivan vastannut korkeita odotuksia. 1980-luvun mittaan yhtye julkaisi neljä hyvätasoista albumia ja kasvatti tasaisesti suosiotaan. Yhteistyötä tehtiin englantilaisen Virgin-levy-yhtiön kanssa. Kansainvälinen menestys oli varsin lähellä 1980-luvun puolivälissä.

Kova keikkatahti poltti muusikot loppuun 1990-luvun alussa. Zero Nine laskeutui hiljaiseloon pitkäksi aikaa. Miehistö asettui pääosin Ouluun. Vasta vuonna 1996 yhtye teki seuraavan levyn Freakshow. Levy toi jälleen listamenestystä, ja yhtye lähti taas keikoille – nyt kuitenkin harkitummin kuin kuumimpina vuosinaan. Muusikkojen päivätyöt rock-klubitoiminnassa ja mediamusiikissa veivät sen jälkeen taas miehet mukanaan kunnes vuonna 2004 ilmestyi uusi cd, N.E. Files. Basistiksi oli nyt tullut Jarski Jaakkola. Vuonna 2009 oli vuorossa 30-vuotisjuhla-albumi IX, joka julkaistiin "maagisena päivämääränä" 09.09.09.

Lähteet:
Kaleva 27.8.1985.
Koillissanomat 25.11.1981 ja 8.12.1988.
Soundi 4/1996.
Poko Records.
Anssi Juntto: Zero Ninen maaginen keskiviikko 090909. Kaleva 8.9.2009.