Kuusrock 1989

Tämän sivun sisältö:

Palveluja lisää

Kuusrockin palveluja kohennettiin edelleen. Alkoholilainsäädäntö oli väljentynyt, joten nyt festivaalialueelle saatiin olutteltta. Kuusisaaren lisäksi tapahtumia oli klubitiloissa Cafe Adamissa. Ohjelmaa oli säädetty edellisvuotta monipuolisemmaksi. Kaikki oli kunnossa, tosin jotkut epäilivät pääesiintyjien Rainmakersin ja Del Lordsin vetovoimaa. Kävijämäärä jäi – osaksi sateisen sunnuntain takia – 6 500:een, eli tulos oli festivaalitalouden kannalta huono.

Tapahtumien hajauttaminen saarella sai kuitenkin kehuja – päälava ja erillinen rytmiteltta olivat toimiva ratkaisu. Sateinen ja kostea sää tosin hidasti kaljateltta-asiakaskunnan vaihtuvuutta ja teki sen ilmasta tunkkaisen.

Kotimainen kaarti

Festivaaliarvioissa kehuttiin kotimaisia yhtyeitä. Playmate Sodankylästä soitti rehellistä hard rockia. Ramones-coverbändinä aloittanut Ne Luumäet oli hauska ja antoisa. Stonen ohella toinen kotimainen speedmetalliyhtye Airdash osoitti, että laji osataan Suomessa. Sunnuntain leppoisemmista tunnelmista vastasivat ansiokkaasti Juliet Jonesin Sydän ja J. Karjalainen. Pelle Miljoonan ilmaisu oli tyyntynyt, mutta sanoma oli yhä painavaa. Miljoonasateella oli liuta hittejä, mutta bändin esiintyminen oli flegmaattista.

Ulkomainen metallivieras tuli ensimmäistä kertaa Ruotsista. Ruotsalaisia ei tätä ennen pidetty raskaan rockin taitajina. Candlemassin radikaali doom-metalli tulikin ennenkuulumattomana sokkina, joka jätti monet nikottelemaan – samalla tavoin kuin brittien uuden aallon heavy ja speed metal aikoinaan. Tyrmistynyt arvioija kirjoitti "hevilobotomian näköispainoksesta".

Pääesiintyjät olivat tällä kertaa roots-rock-tyylisiä. Rainmakers oli pidetty. Sen keskilännen rhythm and blues -sävyinen kitararock oli verevän intensiivistä, ja solisti Bob Walkenhorst oli karismaattinen esiintyjä.

Esiintyjät

Lauantai 15.7. 
A.R.G. (Oulu)
Mengele (Oulu)
Mr. Dick (Oulu)
Clifters
Playmate
Popeda
Hearthill
Ne Luumäet
Airdash
Stone
Sielun veljet
Ultima Thule (Viro)
Candlemass (Ruotsi)
Zero Nine
Rainmakers (USA)

Sunnuntai 16.7.
Pelle Miljoona
Juliet Jonesin sydän
Miljoonasade
Topi Sorsakoski & Agents
J. Karjalainen
Del Lords (USA)
Osa lauantain esiintyjistä soitti niin sanotussa rytmiteltassa.

Kahden päivän pääsylippu 180 markkaa.  

Lähteet:
Oulu-lehti 23.7.1989.
Haapsamo, Risto. Kaleva 18.7.1989.
Kiuru, Arto. Kaleva 17.7.1989 ja Rumba 14/1989.
Viklund, Sakri. Kaleva 15.7.1989.

Lisätietoa:
Candlemass: www.candlemass.net/