Kiinan keisari 1978–

Sukupuu: Kiinan keisari ► Jazzcell

Markku Pasanen: puhaltimet
Jaakko Isoherranen: koskettimet
Pentti Mikkonen: basso
Jorma Mikkonen: rummut

Aluksi Kiinan keisari oli Markku Pasasen 1960-luvun lopussa Nurmeksessa perustama lyhytaikainen kellaribändi. Sitä seurasi vuosien tauko, kunnes yhtye aloitti uudestaan toimintansa loppuvuonna 1978 opiskelupaikkakunnalla Oulussa. Mukaan tuli oululaisia soittajia, muun muassa kitaristi Jukka Kampman. Osa porukasta oli soittanut aikansa ammattimaisesti tanssimusiikkia. Kiinan keisari oli vastapaino leipätyölle, "henkistä ravintoa".

Yhtye soitti jazzrockia eräänä esikuvanaan Stevie Wonder. Sävellykset olivat kokonaan omaa tuotantoa ja pääosin yhtyeen johtajan Markku Pasasen käsialaa. Vuonna 1980 yhtye esiintyi Seinäjoella Provinssirockissa. Oulussa bändi esiintyi aktiivisesti, muun muassa Pohjankartanon konserteissa sekä Haarikan ja muissa jazz-jameissa.

Yhtye jatkoi toimintaansa vuosien mittaan vaihtuvin kokoonpanoin. Mukana ehtivät vaikuttaa muun muassa Jyrki Reinikainen, Kari Rautio, Kari Huisman, Arto Paju, Niko Hietala sekä Jonna Konttinen. Perustajajäsen Markku Pasasen erottua yhtyeestä 2006 se otti käyttöön uuden nimen Jazzcell. Yhtyeen tässä versiossa kitaraa on soittanut Tuomo Vesajoki, saksofonia Ari Sadinmaa ja laulusolistina on toiminut Heini Isoherranen.

Lähteet:
Hannu Karjalainen: Oulu Pop History.
Mustonen, Kari. Oulu-lehti 5.7.1979.
Tervo, Jukka. Oulu-lehti 20.8.1979.
Sissala, Heikki. Kaleva.