IC-Rock 1979–1985

Pudasjärvi

Sukupuu: IC-rock ► IC ► Tanna

Tapani "Tanna" Tikkanen: laulu ja huuliharppu
Juha-Pekka "Juice" Kiviniemi: kitara
Ville "Vikke" Mattinen: kitara
Veli-Matti "Troy" Partanen: kitara
Juha Nauha: basso
Juha Jaara: rummut

IC-rock perustettiin Pudasjärvellä vuonna 1979. Bändin tärkeimmät vaikutteet tulivat amerikkalaisen power rockin ja southern rockin suunnalta. Bändi lauloi englanniksi, ja sen kokoonpanoon kuului kolme kitaristia – kuten Lynyrd Skynyrdillä ja Molly Hatchettillakin.

Yhtye teki 1982 Kerberos-levymerkille lp-levyn Anyway Ya Want It. Levyn tuotti Ile Kallio, ja se äänitettiin Oulun Soundmix-studiossa helmikuussa 1982. Rumpali oli vaihtunut kokoonpanossa Jukka Korhoseen. Markus Heikkerön toteuttamissa levykansissa muusikot oli lueteltu taiteilijanimin. Kaikki kappaleet oli tehnyt Al Bronx eli Tapani "Tanna" Tikkanen. Kitaraosastoa hoitivat O'Haran veljekset Will, Jeff ja John. Albumia seurasi vuotta myöhemmin single Young Girl's Eyes / You Can Help.

Levy-yhtiö ehdotti seuraavaksi laulukielen vaihtamista suomeksi. Tikkanen tekikin uutta materiaalia suomeksi, mutta osa bändistä ei halunnut tällaista muutosta. Toinen albumi äänitettiin jälleen Soundmixillä. Tuottajana toimi T. T. Oksala ja äänittäjänä Hannu Karjalainen. Loppumiksaus tehtiin Helsingissä Finnvox-studiolla. Bändin nimi lyhennettiin muotoon IC. Albumi Hard Beat sekä single Hurt / Do Ya Rock julkaistiin 1984.

Kuusrockissa yhtye esiintyi vuosina 1981, 1983 ja 1984. Solisti Tanna Tikkanen esiintyi anteeksipyytelemättömän itsevarmasti, ja eläväiset komppikitaristi ja basisti huolehtivat siitä, että iso lava otettiin kunnolla haltuun. Ruisrockissa 1983 bändi nostatti mainion meiningin rytmiteltassa.

IC-Rock ei kuitenkaan päässyt puoliammattilaisuutta pitemmälle. Kun osa soittajista lähti yhtyeestä, Tikkanen, Korhonen ja Mattinen perustivat 1985 Tanna-yhtyeen. Kosketinsoittajaksi bändiin tuli Ladis Robles. Debyytti-lp Unelmien viidakossa ilmestyi samana vuonna. Tannan melodinen suomenkielinen poprock sai suuren yleisön suosion. Vuonna 1986 julkaistiin live-lp, ja vuonna 1988 toinen studioalbumi Onnensoturi. Varsinaisesti Tannan toiminta loppui 1989, mutta bändi julkaisi vielä 1992 albumin Eedenistä itään.

Tikkanen on 2000-luvulla musisoinut hard rock-yhtye Prayerissa.

Lähteet:
Valli, Virve: Tannaan ostetaan Pudasjärven rockia. Rumba 1/1986, s. 11.
Pudasjärvi-lehti 15/2009, s. 11.
Prayer. Tapani Tikkasen haastattelu. Imperiumi.net [hakupäivä 19.9.2011]