Kuusisaari on paras paikka

Kuusisaari arvioitiin ehdottomasti parhaaksi festivaalipaikaksi. Sijainti Oulun keskustan kupeessa oli hyvä ja veden ympäröimää aluetta on helppo valvoa. Saarella oli huvipaviljonki ja ulkoilmalavan perustakin luotu, koska paviljongin kylkeen oli joskus aiottu rakentaa terassi. Festivaalin nimi, Kuusrock, johdettiin paikannimestä samalla tavoin kuin Ruisrock Ruissalosta.

Kuusisaaren huvipuisto oli avattu vuonna 1956. Paviljongissa soi tango ja perinteinen tanssimusiikki. Lavalla tapahtui vapusta syksyyn. 1970-luvulle tultaessa "Kuuska" alkoi muuttua nuorten paikaksi. Lauantai-iltojen diskossa kävi parhaimmillaan 2 000–3 000 keskimäärin rippikouluikäistä nuorta. Bändivieraat olivat hyvää kotimaista tasoa: Wigwam, Kalevala, Tasavallan Presidentti ja Karma.

Reitti on selvä

Klubin festivaalisuunnitelmat saivat Kuusisaaren hallinnoijien hyväksynnän ja Kuusrockin valmistelut saattoivat alkaa. Järjestelyt musiikkiklubi teki yhteistyössä huvipuiston tanssi-illoista vastanneen Oulun Sosiaalidemokraattisen Työväenyhdistyksen kanssa.

Klubilaisten ja muiden Kuusisaaren pystytystalkoisiin osallistuneiden innostus oli huima. Joukko käytännössä asui saaressa viimeisen viikon. Kaupunkilaiset ja ohikulkijat kävivät ihmettelemässä töitä. Yksi ohikulkijoista oli Danny, joka kävi tarjoutumassa esiintymään. "Iso Dee" ei enää mahtunut mukaan, eikä hänen tyylinsä olisi edes sopinut festivaalin ideaan.

Kuva: Kuusrockin toimitsijakortti vuodelta 1981.

Järjestelyn kiemuroita

Juhlayleisö haluttiin majoittaa mahdollisimman lähelle festivaalipaikkaa, joten järjestäjät pyysivät kaupungilta viereistä Lammassaarta tilapäiseksi leiriytymisalueeksi. Tähän ei kuitenkaan suostuttu. Ensimmäisessä Ruisrockissa oli voinut leiriytyä itse festivaalialueella.

Vielä vuoden 1973 keväällä oli Oulussa pop-konsertit tulkittu tanssitilaisuuksiksi, joista perittiin raskas huvivero. Käytäntö kuitenkin vaihteli paikkakunnittain. Markku Hänninen oli Suomen huvijärjestäjien keskusliiton hallituksessa, joka ajoi muun muassa eduskunta-aloittein koko maahan yhtenäistä käytäntöä ja konserttien vapautusta huviverosta. Muutos astui voimaan juuri sopivasti ennen Kuusrockia.

Lähteet:
Hintsala, Juha: Kultakaivos. Kuusrock.
Markku Hännisen haastattelu 13.6.2003.
Oulu-lehti 15.5.1973.