Kesän tärkein tapahtuma

Kuusrock oli ainoa suuri rockfestivaali Pohjois-Suomessa ja koko pohjoisessa Fennoskandiassa. Aluksi sen merkitys oli ehkä suurempi sosiaalisena tapahtumana kuin musiikillisesti. Nuoret lähtivät Kuusrockiin, koska sinne tulevat kaikki muutkin. Toisaalta Kuusrockin täytyi haalia yleisönsä laajemmalta alueelta kuin ruuhka-Suomen tapahtumien. Yleisöä saapuikin Pohjois-Norjasta ja Ruotsista asti. Monet vuokrasivat porukalla tilausbussin.

Yleinen elintaso kohosi 1980-luvulla ja pohjoisesta lähdettiin kauemmas ja käytiin useita festivaaleja: Provinssirock, Saapasjalkarock, Ruisrock. Kesän huipentumaksi saattoi tulla käynti Tanskan Roskildessä. Kun huippuesitykset houkuttelivat, varsinkin oikean ulkomaalaisen pääesiintyjän valinta tuli Kuusrockille entistä tärkeämmäksi.

Eräs 1984 Kuusrockiin saapunut pitkänmatkalaisseurue kertoi tulleensa pelkästään pääesiintyjä Frank Marinon takia. Festivaaleista heille riitti pelkkä kanadalaisvirtuoosin osuus, muu aika oli tarkoitus juhlia Nallikarin leirintäalueella, missä festivaalivieraat majoittuivat.

Ketkä siellä käy?

Kalevan Kuusrock-jutussa vuonna 1983 Heikki Hakkarainen erotti festivaaliyleisössä seuraavat ryhmät:
1. Lähiseudun tavalliset nuoret. He tulevat Kuusrockiin, koska se on lähin suurtapahtuma. Jos sää on huono, moni heistä jää pois.
2. Fanit. Teini-ikäisiä nuoria, joille tietty esiintyjä on erityisen tärkeä. Mukana ollaan satoi tai paistoi. Idolia tunnustetaan t-paidan selkämyksessä ja muissa tyyliseikoissa.
3. Festivaaliveteraanit. Nuoria aikuisia, joiden elämäntehtävä on koluta mahdollisimman monta festivaalia kesän aikana. 1980-luvun lopulla todisteesta kävi rispaantunut rivi festarirannekkeita.

Vaatteet on meidän aatteet

1970-luvun puoliväliin asti festivaaliyleisön pukeutuminen oli yksinkertaisen selkeä – lähes kaikilla hipeistä rasviksiin oli farkkuasu. Denimin sininen yleisömeri värjäsi koko saaren. Vastaavaa visuaalista yhdenmukaisuutta ei noiden aikojen jälkeen ole nähty.

1970-luvun lopussa syntyi selkeärajaisia alakulttuureja – oli punkkareita, deaneja eli fiftareita, uusromantikkoja, niittivöisiä heavytyyppejä. Bändi-markkinointi ja oheistuotemyynti kukoistivat. Yleisö tunnusti suosikkejaan t-paidoissa.

Punkin mukana oli tullut poseerauskulttuuri: Kameran edessä ilmeiltin ja ilveiltiin. Imagolla oli tarkoitus hätkähdyttää – ei vain vanhempia ikäluokkia vaan myös muita nuoria. Festareilla ryhdyttiin toteuttamaan ronskia karnevaalihenkeä, ja huomion takaamiseksi ulkoasun ja hiuslaitteiden piti olla tosi raflaavia.

No niin, koitetaas vähän innostua

Pohjoinen kansanluonne näkyi Kuusrockissa. Perustunnelma oli joko rauhallisen jäyhä, tai eläytyminen saattoi mennä virvokkeiden vaikutuksesta liiallisuuksiin. Tanssin ja muun "halpahintaisen yleisönkosiskelun" suhteen ei yleensä oltu vieraskoreita. Vuonna 1978 uutisoitiinkin pienenä ihmeenä se, että pääyhtye Pirates sai ensimmäistä kertaa yleisön laulamaan mukana.

Hei, eipä innostuta liikaa

Aina roiskuu kun rapataan. Festivaaliorganisaatio oppi käytännön kautta muun muassa kieltämään lasipullot alueelta, kun ensiapua tarvittiin paljon lasinsirujen aiheuttamiin haavoihin. 1980-luvun lopussa trash metalli -fanien "moshing" ja lavaltasukeltelumuoti aiheuttivat paikkailutarpeita.

Nuo salaperäiset tyypit pikku nauhureineen

Ennen älypuhelimien aikaa live-esitys jäi ainutkertaiseksi kokemukseksi. Kuitenkin niin sanottu bootleg-ilmiö eli konsertin luvaton nauhoitus ulottui Kuusrockiinkin 1980-luvun lopulla. Ilmiö todisti ohjelmavalintojen onnistuneen ainakin nauhoituksen kohteiden osalta. Anthraxin, Death Angelin, Alice Cooperin, Savatagen ja Stevie Ray Vaughanin konserttien äänite- ja videokopiota kaupattiin vielä nuoren Internetin keskustelupalstoillakin.

Lähteet:
Hakkarainen, Heikki. Kaleva 26.7.1983.
Kaleva 21.7.1984.
Mattila, Zeus. Rumba 14/1988.
Mustonen, Kari. Oulu-lehti. 27.7.1978.
Söderholm, Stig: Rockmusiikki ja nuorisokulttuurien tyyli. Teoksessa Stig Söderholm (toim.): Näkökulmia rock-kulttuuriin. Helsinki: Otava, 1987.