Tulind­bergin musiikki

Kaimat Erik ja Erkki

Erik Tulindbergin musiikin tulkitsijana on parhaiten kunnostautunut oululaissyntyinen viulutaiteilija Erkki Palola, joka uransa aikana toimi pitkään Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestarina. Hän on levyttänyt Tulindbergin viulukonserton numero 1 B-duuri Ari Angervon johtaman Oulun kamariorkesterin kanssa ja kaikki kuusi kvartettoa Kerava-kvartettinsa kanssa.

Jousikvartettojen rekonstruoinnista

Kun jousikvartetot löydettiin, niistä puuttui toisen viulun stemmat sekä alttoviulun stemma 5 kvarteton ensimmäisen osan kertausjakson alusta osan loppuun. 1950-luvulla kapellimestari Toivo Haapanen täydensi ensimmäisen kvarteton ja Åbo Akademin musiikkitieteen professori John Rosas muut viisi kvartettoa. Säveltäjä Kalevi Aho laati kvartetoista uuden rekonstruoinnin Kerava-kvartetin levytystä varten. Rekonstruoidussa versiossa Aho ei pyrkinyt autenttisuuteen vaan mahdollisimman elävään lopputulokseen. Tämän version Kerava-kvartetti myös levytti.

Lähteet:
Aho, Kalevi: Tulindberg: Kuusi jousikvartettoa. Cd-levyn teosesittely. Kerava-kvartetti, 1995.
Maasalo, Kai: Erik Tulindberg. Artikkeli teoksessa Suomalaisia sävellyksiä 1 – Tulindbergistä Sibeliukseen, Helsinki: WSOY, 1965. 
Onnela, Samuli: Erik Tulindberg ja Oulu. Kaltio 1/1981.
Pietarinen, Annukka: Erik Tulindberg – Suomen ensimmäinen taidesäveltäjä. Seminaarityö, Helsingin yliopisto, 1974.
Tulindberg: Viulukonsertto. Lp-levyn teosesittely. Oulun kamarisolistit ja Oulun konservatorio, 1987.