Improvisaation ja säveltämisen rikkumaton suhde

Kestin säveltäjäpersoonan hallitsevin piirre on luomisen alkuvoimaisuuden etsintä. Kesti luonnostelee musiikkinsa improvisoiden. Kun improvisaatio saa hahmon ja muodon, hän ottaa käyttöön seuraavan tekotavan, säveltämisen. Kestin ilmaisu jalostuu koulutusta ja sävellystekniikoita epäillen. "Minun kokonuotissani on eri tempo ja taso kuin kenenkään muun säveltäjän", Kesti toteaa kirjassaan.

Hän mainitsee modernin taiteen mestarin, Picasson yhdeksi innoittajakseen ja sielun sukulaisekseen. Picasso kulutti koko elämänsä etsien alkuperäistä tapaa maalata. Jokseenkin samaa tavoittelee Kesti musiikin alueella. Sen sijaan kuvataiteen alueella Picasso ei ole Kestin esikuva. Hänen mielestään ei olisi myöskään järkevää yrittää tulkita maalauksia musiikin kielellä tai päinvastoin.

Säveltäjäuransa alkuaikoina 1980- ja 1990-luvulla Kestin estetiikkaa täydensi luja usko käyttämiensä luottomuusikoiden improvisointitaitoon.

Säveltäjäluonteesta

Kesti hieman karttelee kysymystä säveltäjäluonteensa perimmäisestä olemuksesta. Hän siteeraa kirjailija Heikki Turusta: "Lintu lentää, kala ui ja Heikki kirjoittaa." Vastaus kiertyy sitten jälleen improvisoinnin olemukseen ja Kesti toteaa tukipilareikseen suuret klassikot Mozartin, Beethovenin ja Bachin, jotka tunnettiin myös loistavina improvisoijina. Näiden mestareiden muuttumattomuus on Kestin mukaan "pelottavan inspiroivaa". Yhteyden alkuperäiseen musiikkiin Kesti kokee parhaiten hienoimpina improvisoinnin hetkinä lähestyessään lyömäsoittimiaan hektisesti.

Kesti on luonnollisesti todennut ajatusmaailmansa liittyvän läheisesti ekspressionismin ihanteisiin. Samalla hän on joutunut pohtimaan ekspressionismiin liittyvää ristiriitaa. Ekspressionismi esimerkiksi Schönbergin musiikissa on piinallisen harkittua ja täsmällistä, usein hieman minimalistista ilmaisua. Sen sijaan kuvataiteen ekspressionismi, esimerkiksi Tyko Sallisen tyylissä, on suorastaan "räiskimistä". Tämä ristiriita selvästi vaivaa Kestiä, mutta samalla myös ruokkii hänen taiteilijapersoonaansa.

Musiikki on pöytä ja tuoleja - Jouni Kesti ja synestesia

Koska Kesti on sekä kuvataiteilija että muusikko, ei liene yllätys, että hän tunnustautuu synesteetikoksi. Hän siis reagoi soiviin ärsykkeisiin visuaalisin assosiaatioin ja päinvastoin. Hän sanoo kokevansa jonkin verran sävellajien ja värien välistä yhteyttä, mikä on synestesian yleisin laji.

Kestille tärkeämpi on kuitenkin muotokielen alueella tapahtuva synestesia: "Musiikki on pöytiä ja tuoleja." Länsimaisen ihmisen kuvankatsomista hallitsee erottelun tarve. Silmämme on kouluttautunut hakemaan näkemästään perusmuotoja eli kolmioita, neliöitä ja ympyröitä. Maalauksissaan Kesti käyttää usein näihin puhtaisiin perusmuotoihin pohjautuvia kompositioita, ja säveltämiseen hän soveltaa samaa logiikkaa. "Kun seinä tulee vastaan, voi aina palata näihin muodon perusteisiin", hän sanoo. Tämäkään sävellystekniikka ei kuitenkaan auta silloin, kun idea ei ole vielä kypsynyt dokumentoitavaan muotoon.

Sävellyksiä vain käytännön tarpeisiin

Pitkään Kestin sävellykset pohjautuivat vahvasti kulloinkin teosta varten kootun yhtyeen improvisointiin. Soitettavan teoksen nuottikuva antoi muusikoille linjan, jota kohti edetä. Muusikot olivat osa sävellystä ja heidän tuli olla sekä nuotinluvun että improvisoinnin virtuooseja. Teokset syntyivät harjoitustilanteissa muusikkoja sanallisesti ohjaten, mutta lopullisen muodon annettiin syntyä konsertissa. Tekotapa on Kestillä käytössä edelleen, ja hän on mielissään siitä, että myös klassisen musiikin soittajat ovat enenevässä määrin kiinnostuneita välittömistä ilmaisutavoista, improvisaatiosta, aleatoriikasta, performanssista ja musiikki-installaatioista.

Improvisaatioon pohjaavia teoksia Kestin tuotannossa ovat muun muassa Black an Pale Trees eli mustat ja vaaleat puut, Sika Sapiens, vuonna 1994 ilmestyneen Kollaboratorio -levyn teokset sekä Oulun Musiikkijuhlilla vuonna 1996 esitetty Renoirin kaappi, jonka kokoonpanossa soittivat Jorma Valjakka, Heikki Nikula, Jarmo Sermilä, Jari Hongisto, Kari Tikkala, Iina-Karita Hakalahti, Jasse Kesti sekä Jouni Kesti kapellimestarina ja lyömäsoittajana.

Edellä mainituista teoksista Black an Pale Trees on sävelletty kahdelle klarinetille ja lyömäsoittimille. Teos on alun perin Yleisradion kokeilustudion tilaama ja se on laadittu Kari Kriikulle ja Heikki Nikulalle. Se valmistui vuonna 1989. Sika Sapiens tuotettiin yhteistyössä Free Okapi -yhtyeen kanssa ja se valmistui vuonna 1993.

Kestin kanssa ovat yhteistyötä tehneet myös viulisti John Storgårds, Jaana Kärkkäinen, Jouko Laivuori, Olli Pohjola, tanssija-koreografi Jorma Uotinen sekä jazzmuusikot Pentti Lahti, Eero Ojanen, Pepa Päivinen, Ulf Grogfors, Joni Kesti, Paroni Paakkunainen sekä UMO Helsinki Jazz Orchestra. UMO Helsinki Jazz Orchestra tilasi Kestiltä teoksen UMO Sapiens. Teos kantaesitettiin 24.1.2003 ja radioitiin Ylen radio 1 -kanavalla 10.4.2003.

Avanti! -orkesteri on esittänyt useita Kestin teoksia. Avanti! on esittänyt muun muassa teoksen Absoluuttinen nenä Savoy-teatterissa, Helsingissä, teoksen Pohatta Volyme Porvoon Suvisoitossa ja teoksen 8XDC3 Tukholman modernin musiikin keskus Fylkingenissä.