Hetkinen, osaako kukaan meistä laulaa?

The Beatlesin suosio syrjäytti nopeasti rautalankamusiikin. Ulkomaisten esikuvien mukaan useimmat Oulun seudun kitaryhtyeet hankkivat 1964-65 paikkeilla vahvistuksekseen laulusolistin. Kokoonpanojen muutos näkyi nimissä. Nyt oli Jack & the Coyotes, Dean & the Flintstones sekä Ben & the Trickers. Ilkka "Jack" Olmiala toimi ensin Coyotesin ja sitten Bachelorsin solistina. Kalle "Gene" Nurmiranta tuli Coyotesin solistiksi Jackin jälkeen.

Nämä kokoonpanot esittivät vuoronperään rautalankainstrumentaaleja ja laulusolistin tulkitsemia rock and roll- ja muita suosikkikappaleita. Solistin rooli edellytti paitsi lauluääntä myös kohtalaista englannin kielen taitoa. Tämä taito oli vielä 1960-luvun alussa suhteellisen harvinainen.

Syksyllä 1964 Riossa pyöri The Beatles-yhtyeen elokuva A Hard Day's Night. Beat-tyyli levisi paikallisten yhtyeiden keskuudessa ja twist-rytmit jäivät. Yhtyeiden nimissä ei enää mainittu erikseen laulusolistia. Kitarapohjaisia kokoonpanoja laajennettiin sähköuruilla, ja jotkut saksofonillakin, joka oli yleinen instrumentti soul-musiikissa. Tällainen soitinkokoonpano oli esimerkiksi 1965 perustetulla The Hooksilla.

Rocktuontia lännestä

Kehitystä olivat vieneet eteenpäin pohjoismaisten artistien vierailut. Ruotsalainen Jerry Williams vieraili Oulussa maaliskuussa 1964. Williamsin esiintymisessä oli paljon James Brownilta omaksuttua rajuutta. Norjalais-amerikkalainen rockari Jan Rohde kävi useammankin kerran. Vuoden 1965 tapauksia oli liverpoolilaisen Swinging Blue Jeansin kiertue.

Paikallinen yhtye värvättiin usein tähtiesiintyjän lämmittelijäksi. Lämmittelykeikkoja tekivät muun muassa The Bachelors Rohdelle, The Coyotes The Renegadesille, The Flintstones ja Swinging Blue Jeansille sekä The Porkkanas Rocking Vickersille.

The Renegades on oma lukunsa vierailijoiden joukossa. Birgminghamin poppoo ei ollut vielä tehnyt yhtään levyä kun se lähti Suomen kiertueelle. Bändi saapui Suomeen oikealla hetkellä. Sen villi esiintymistapa ja aidon rosoinen soundi olivat uutta. The Renegades kierteli pitkin maata, joten monilla oli tilaisuus nähdä "kotibritit" elävänä. Yhtye työskenteli myös studioryhmänä. Dannyn singleistä tuli hyvin erilaiset riippuen siitä, säestikö The Renegades vai Esko Linnavallin studio-orkesteri.

Kitara kaniin, intti kutsuu

Ensimmäisen vaiheen yhtyeiden teini-ikäisenä aloittaneet soittajat lähenivät täysi-ikäisyyttä 1960-luvun lopulla. Osa yhtyeistä lopetti toimintansa kun ryhmä hajosi eri tahoille koulun päätyttyä. Varusmiespalvelus oli kohtalon kysymys monille yhtyeille. Esimerkiksi The Bachelors hajosi 1966, kun jo kolmas yhtyeen soittajista lähti armeijan harmaisiin. Toiset yhtyeet kuten The Hooks ja The Flintstones jatkoivat  miehistönvaihdoksin.

1967 perustetusta Express-yhtyestä tuli vähitellen eräänlainen oululaisten muusikkojen työpaja. Kun taitoja oli hankittu koulubändissä ja intti käyty pois, moni löysi soittouralleen jatkoa kaupungin ykkösbändin riveissä. Expressillä riitti keikkoja, sillä yhtye laajensi esiintymisiään myös tanssiravintoloihin. Yhtye löysikin oman kestävän linjansa popin ja iskelmän yhdistelmästä.

Ammattilaiseksi etelään

Osa aikansa paikallisissa yhtyeissä soittaneista muusikoista koki edenneensä rockin saralla niin pitkälle kuin Oulussa on mahdollista. Ammattilaiseksi haluavan täytyi joko lähteä Etelä-Suomen laveammille markkinoille tai kokeilla tanssimusiikin varmempa tulolähdettä. Oululaisilla rockareilla oli taidot hallussa ja siksi kysyntää.

Ensimmäisiä lähtijöitä oli rumpali Lyly Rajala. Tie oli alkanut "pikkupoikayhtye" Blackbirdsista ja jatkunut Expressissä ja Ballantinesissa. Hän soitti aluksi 1970 Johnny & the Frankiesissa, ja kokosi sen jälkeen Made in Finland -yhtyeen, joka toimi Dannyn säestysyhtyeenä. Rajala jatkoi Dannyn muodostelmissa suuren osan vuosikymmentä. Iso D palkkasi oululaisia muusikkoja myöhemminkin – ainakin Kalle Fält, Pekka Leminen, Matti Tyni ja Timo Tarvainen työskentelivät Dannyn yhtyeessä. Tarvainen ehti soittaa myös Jussi Raittisen Boysissa.

Laulaja-kitaristi Keijo Minerva oli muuttanut Helsinkiin jo 1960-luvun lopulla. Hän pääsi levyttämään Topi Kärjen suosituksesta, ja ensisingle ilmestyi 1970. Solistitehtävien ohella Minerva muun muassa soitti kitaraa Frederikin yhtyeessä. Vuoden 1973 paikkeilla hän lauloi oululaisessa rockyhtyeessä Takapotku. Sitä seurasi kansallisesti varsin menestynyt Gulliver-yhtye.

Ami Jaara oli Rajalan tavoin Blackbirds-kasvatti. Jaara lähti iskelmätöihin Frederikin yhtyeeseen. Hän palasi vielä Ouluun ja liittyi Topmost II:een, mutta sen jälkeen oli taas vuorossa Helsinki ja uusi nimivahva popyhtye, Kosmos. Rumpali Jouni Kesti soitti tangotähti Taisto Tammen yhtyeessä. Locomotion ja Ballantines-yhtyeissä soittanut Eko Vesterinen oli mukana Markku Aron yhtyeessä sekä 1970-luvun puolivälissä Kirkan Islandersin ehkä nimekkäimmässä kokoonpanossa. The Bachelorsissa ja Homma-yhtyeessä vaikuttanut Risto "Hepe" Vesamäki soitti myös Markku Aron yhtyeessä. Kosketinsoittajan Lare Heikkisen taitoja tarvittiin Joukon ja Kostin yhtyeessä ja myöhemmin Kirkan bändissä.

Lähteet:
Iskelmä 9/1965
Oulu-lehti. 18.12.1963, 13.3.1964, 31.7.1964 ja 20.9.1964.
Ami Jaaran. Lauri Heikkisen ja Timo Vaskivuon haastattelut.
Kalle Fältin ja Seppo Niemen sähköpostihaastattelut.
Latva, Tony ja Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Jyväskylä: Gummerus, 2004.
Nyberg, Hannu: Rockista rautalankaan. Helsinki: Otava, 1984.