Xtaasi 1979–1981

Heikki Portaankorva: kitara, laulu
Jussi Rekinen: kitara
Kari Starck: basso
Jorma Vierimaa: rummut

Valokuva: Xtaasi-yhtye keikalla.
Kuva: Hannu T. M. Karjalainen.

Heikki Portaankorva, Jorma Vierimaa ja Kari Starck etsivät kitaristia vastaperustettuun yhtyeeseensä. Vuodenvaihteessa 1978 he tapasivat rockkonsertissa Jussi Rekisen, joka osoittautui muiden tavoin pienlehti Hilseen tilaajaksi. Rekinen oli aloittanut soittohommat aikaisemmin Hurriganesin inspiroimassa kellaribändissä ja Starck hieman vastaavan henkisessä Terrygeen's Roxissa. Muille Xtaasi oli ensimmäinen bändi.

Punkin tee itse -eetos oli Xtaasin innoittaja. Musiikilliset vaikutteet tulivat silti laajemmalta – muun muassa skasta ja reggaesta. Clash oli tärkeä esikuva, samoin New York Dolls, Richard Hell ja Lou Reed. Uusia diggailun kohteita olivat Roxy Music sekä Joy Division ja muu Birminghamin postpunk-koulukunta.

Xtaasi soitti ensimmäisen keikkansa 1.4.1979 Rattori-lupilla kotimaisen punkin ässien Pohjalla-kiertueen lämmittelijänä. Ohjelmisto koostui tuossa vaiheessa covereista. Kitaristi Heikki Portaankorvasta kehittyi kuitenkin tuottelias biisintekijä, ja jo vuotta myöhemmin Xtaasin setti oli suurelta osin omaa tuotantoa. Lainabiiseistä keikkasetissä säilyivät MC5:n Ramblin Rose ja Clashin London's Burning. Xtaasi keikkaili kouluilla ja lähikuntien työväentaloilla usein "punkpakettina" yhdessä varhaisen Narttu-kokoonpanon ja Pistepirkkojen esiasteen Matti Mätä & SS:n kanssa. Rattorissa Xtaasi esiintyi Pelle Miljoonan, Eppu Normaalin ja Ratsian kaltaisten nimibändien lämmittelijänä.

Vierimaa lähti bändistä alkuvuonna 1980, ja uudeksi rumpaliksi tuli Esa Haverinen, joka on eri henkilö kuin Pistepirkkojen Espe. Kokoonpanoa täydensi kosketinsoittaja Satu Koho. Xtaasi osallistui rockin SM-kisoihin 1980 ja eteni loppukilpailuun asti. Finaalitilanteessa bändi epäonnistui yhdessä kappaleessa, mikä ratkaisi kisan. Toisaalta, kukapa ei olisi hävinnyt tuon ajan Hassisen Koneelle.

Kisamenestyksen ansiosta Xtaasi pääsi levyttämään Johanna-yhtiölle kaksi singleä. Sam Cooke -cover Eräs lauantaiyö sai kääntöpuolelleen yhtyeen tekemän kappaleen Sun huoneessa. Vuonna 1981 julkaistu Jonain päivänä / Henget eilisestä oli kokonaan omaa musiikkia. 

Kari Starckin lähdettyä musisoimaan Ratsiaan Xtaasin bassotonttia hoiti Pertti Kuivala. Xtaasin toiminta kuitenkin loppui hieman myöhemmin, kun Portaankorva muutti Helsinkiin, ja opiskelut veivät muitakin eri suuntiin. Satu Koho soitti koskettimia Raine Salon yhtyeessä. Starck jatkoi Ratsian jälkeen nimibändeissä, muun muassa Sick Things International sekä The Valkyrians. Rekinen perusti vuonna 1983 Redrum Bop -yhtyeen. Myöhemmin hän toimi vuosia perinteikkään Rytmi-lehden päätoimittajana.

Lähteet:
Jyri-Jussi Rekisen haastattelu
Kari Starckin sähköpostihaastattelu.
Mustonen, Kari. Oulu-lehti 27.3.1980.
Oulun ylioppilaslehti 1.2.1980 ja 7.3.1980.
Kärki, Vesa: Räminää hyvällä fiiliksellä. Kaleva 6.10.2006.