Vesa Valkaman profiili on kiehtovalla tavalla ristiriitainen. Hänet tunnetaan kannustavana, luovana opettajana ja hänen työnsä jazz-musiikin saralla on tunnettua ja tunnustettua. Kuitenkin sävellystuotannon omintakeisuus ja vaikeustaso sulkevat sen muusikkojen ja siten yleisönkin ulottumattomiin.

Musiikin opinnot Oulussa

Vesa Valkama (s. 1963) on kotoisin Oulusta ja on opiskellut Oulun konservatoriossa. Hänellä on teorianopettajan loppututkinto. Jazz-piano oli opiskeluvuosina vähintään yhtä tärkeä kuin teoria-aineet.

Valkama asuu aivan Oulun keskustassa ja haastattelut hänen kanssaan järjestetään Ainolan puiston kahvilassa, jossa Valkama ilmeisesti pistäytyy kesäisin päivittäin. Hän tuntuu viihtyvän Oulussa opettajan virassaan, joka on paitsi haastava ja monipuolinen myös aika tärkeä Oulun kaupungin musiikkielämässä. Muutoinkin Oulu on hänen kaupunkinsa, sillä täällä voi "aloittaa keskustelun bussipysäkillä kenen kanssa tahansa – kunhan tekee sen oikealla tavalla".

Säveltäminen on Suomessa ollut perinteisesti Helsinki-keskeistä. Säveltäjälle Oulu tarjoaa Valkaman mukaan sen edun, että täällä eivät perinteet estä uuden luomista.

Itseoppinut säveltäjä – uudistuva säveltäjä

Varsinaisen säveltäjänopin Valkama on omaksunut varsin itsenäisesti, osin jo opiskeluvuosina, osin niiden jälkeen. Hänen säveltäjäpersoonaansa on jäänyt hallitsevaksi piirteeksi jatkuva uuden etsiminen. Kun hän oli omaksunut säveltäjille yleensä opetettavat perusasiat, hän ei lopettanut etsintää, vaan alkoi sulauttaa sävellysprosessiinsa yhä uusia kerroksia ja näkökulmia. Samalla hän on pyrkinyt eroon sävellystekniikoiden rutinoivasta vaikutuksesta ja kutsuu niitä "kainalosauvoiksi". 

Jokaisessa Valkaman teoksessa ilmaisu on mahdollisimman ainutkertaista ja sävelkieltä uudistavaa – tämä on Valkaman itse itselleen asettama vaatimus. Näistä lähtökohdista tarkasti rajattujen tilausteosten laatiminen on mahdotonta ja lyhyenkin teoksen valmistaminen saattaa kestää kauan.

Säveltäjän työ – ehdoton ammattitaidon vaatimus

Pitkä etsintä ja työ sävellyksen opettajana ovat antaneet Valkamalle ammattimaisen näkemyksen säveltämisestä prosessina. Vaivattomasti hän määrittelee termin säveltäminen ja luettelee sen anatomian – melodia, rytmi, soinnutus, kontrapunkti, orkestrointi, soitintuntemus, dynamiikka, efektit, eri osien ajoitukset, aikakäsitys ja dramaturgia. Yhtä helposti hän muodostaa vahvan näkemyksen siitä, kuinka näitä eri alueita opiskellaan ensin erikseen ja sitten syvällisessä, kokonaisvaltaisessa yhtenäisprosessissa.