Muusikon maailmassa olemisen teoriaa

Ojalan teos States of Space valmistui toukokuussa 2000 Suomen modernin taiteen museossa Kiasmassa järjestettyyn näyttelyyn. Teos oli osa taiteiden välisen filosofisen tutkimusryhmän installaatiota. Ryhmän muut jäsenet olivat mediataiteilija Marikki Hakola, kuvataitelija Jan-Kenneth Weckström, kuvataiteilija Tarja Trygg, korutaiteilija Petteri Ikonen ja filosofi Pertti Määttänen. Teoksen kaikki yksityiskohdat avautuvat vain kuulokekuuntelussa, sillä miksauksessa esiintyy niin sanottua keinopäästereotekniikkaa, joka tarjoaa miksaajalle mielikuvituksellisia mahdollisuuksia äänilähteiden stereokuva-asettelussa. States of Space on 47 minuuttia pitkä ja sitä soitetaan installaation yhteydessä toistuvasti alusta uudelleen.

States of Space liittyy Juha Ojalan väitöskirjaansa varten tekemään tutkimustyöhön. Siinä hän määrittää tilan käsitettä musiikin semioosissa. Tehtyään tutkimustaan jo pitkään Ojala etsi keinoa ilmentää löytämäänsä säveltäen. Tilaisuus säveltää Kiasman näyttelyyn tuli silloin juuri oikeaan aikaan. Lopputulos oli niin onnistunut, että Ojala nimeää teoksen yhdeksi tärkeimmistään.

Ojalan mukaan musiikin tila koostuu monista yhtä aikaa vaikuttavista tasoista. Näihin kuuluu konkretia, siis fyysinen tila ja soittajan tiedot ja aisti-informaatio. Musiikin tilan tasoja ovat kuitenkin myös esimerkiksi sävelkorkeus ja sointiavaruus eli tekijät, jotka vaikuttavat edelleen mielentilaan. States of Space pyrkii avaamaan yhteyksiä näiden musiikin tilaa muodostavien eri tasojen välille. Teoksessa esiintyy stokastisia prosesseja, joihin Iannis Xenaksisilla on vaikutuksensa. Parametrit välillä tihentyvät, mutta Ojala karttaa varsinaista kehittelyä vaikka teoksessa pilviksi kutsuttujen sointikenttien lisäksi esiintyy selviä motiivejakin.

States of Space, kuten Ojalan väitöskirjakin, on tekijänsä mukaan yritys jäsentää muusikon maailmassa olemisen teoriaa ja ilmaisun teoriaa.

Kolme laulua Pentti Saaritsan runoihin

Pentti Saaritsan runot viehättivät Juha Ojalaa niin, että kolme runoa muuntui lauluiksi sopraanolle ja pianolle vuonna 1992. Saaritsan teksteissä Ojala aistii muusikkoutta – sointeja ja affekteja, jotka hänessä itsessään purkautuvat helposti sävellyksiksi. Sarjaansa Ojala valitsi Saaritsan runot Taivaan ja maan ero, Takaisin lentoon ja Jossain.

Pianon tekstuuri etenkin sarjan keskimmäisessä laulussa Takaisin lentoon vahvistaa, että Schönberg on Ojalalle esikuva. Ojala tosin ei turvaudu ankaraan 12-säveltekniikkaan, vaan vapaaseen atonaalisuuteen. Affektit ovat Ojalalle tärkeitä ja siksi hänen soinnutuksessaan kuulee muun muassa sekunneista rakentuvien klusterien ja avonaisista intervalleista koottujen sointujen välistä vastakkainasettelua. Joskus Ojala interpoloi keskussoinnun sävelillä. Lauluosuus on kaikissa lauluissa verrattain melodinen. Hankalia intervalleja ja rytmisiä poikkeusjakoja esiintyy vain harvoin. Sarja pyrkii välittämään selkeitä, rehellisiä emootioita runojen tunnelmista. Esittäjille sarja ei ole ylimaallisen vaikea, jos perustietous modernin musiikin estetiikasta on hallussa.