Haukiputaan Mieskuoro

Valokuva: Haukiputaan mieskuoro.
Kuva: Hannu Hämälä.

Haukiputaan Mieskuoro perustettiin vuonna 1934 nimellä Martinniemen lauluseura. Sen ensimmäinen johtaja oli kanttoriurkuri, pianisti Ahti Karjala. Kuoro toimi Martinniemen musiikkiyhdistyksen alaisuudessa. Yhdistyksellä oli myös orkesteri.

Sotien jälkeen vuonna 1944 kuoro sai johtajakseen Urho Lankilan. Kuoron nimeksi tuli nyt Martinniemen laulumiehet ja sen esiintymiset liittyivät yleensä Martinniemen puutavarayhtiön tilaisuuksiin. Laulajia kuorossa oli noihin aikoihin parikymmentä. 1970-luvulla kuoro sai nykyisen nimensä, Martinniemen mieskuoro.

Kuoron johto on ollut vakaissa käsissä: Urho Lankilan kausi kesti vuoteen 1972 asti. Sen jälkeen johtajana olivat Pekka Manninen ja Eero Hänninen. Vuosina 1984–2009 kuoroa johti Simo Säilänne. Vuonna 2010 tehtävän otti kuoromusiikin Oulun läänintaiteilijaksi nimitetty virolaissyntyinen kuoropedagogi Mihkel Koldits. Hän on saanut koulutuksensa Tallinnan musiikkikeskuskoulussa sekä Oulun konservatoriossa. 

Kuoron toiminta

Vuosien mittaan kuoro on kasvanut yli 60-miehiseksi. Esiintymisissä mukana on keskimäärin 45–55 laulajaa. Kuorolaisista noin puolet on haukiputaalaisia ja loput ovat pääosin muualta Oulusta ja lähiseudun kunnista. Useat kuorolaiset laulavat myös muissakin lähiseudun tai paikkakunnan kuoroissa. Kuorolaisten keski-ikä on yli 60 vuotta, mutta mukana on myös toisen polven kuorolaisia, joten perinteet ovat jatkumassa.

Koko kuoron lisäksi esiintyvät erilaiset pienryhmät ja kvartetit. Yhteensä esiintymisiä on 2010-luvulla ollut vuosittain kolmisenkymmentä. Niiden joukossa on ollut osallistuminen jokasyksyiseen YlläsAcapellas-tapahtumaan. Vuosien mittaan kuoro on käynyt esiintymismatkoilla Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi muun muassa Unkarissa, Espanjassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Kuoron ohjelmisto käsittää koti- ja ulkomaisten säveltäjien perinteisiä ja hengellisiä mieskuoroteoksia mutta niiden ohella myös jonkin verran viihteellisempää mieskuoromusiikkia. Kuoro on esiintynyt muun muassa Toivo Kuulan musiikin juhlakonsertissa sekä Mikko Alatalon 60-vuotisjuhlakonsertissa yhdessä päivänsankarin kanssa. Kuorolta on julkaistu neljä äänitettä.

Haukiputaan mieskuoro toimii Oulu-opiston opintopiirinä. Kuoro harjoittelee viikoittain tiistai-iltaisin Kellon seurakuntakodissa. Kuorossa laulamisesta kiinnostuneet voivat tulla seuraamaan harjoituksia ja osallistua pyynnöstä koelauluun.

Äänitteet

Soi laulu, kasetti ja lp, 1989
Pyhä aamu, kasetti ja lp, 1991
Merellä suurella, cd ja kasetti, 1998
Lumi harsona kattaa maan, cd ja kasetti, 2000

Lähteet:
Haukiputaan Mieskuoro: 70 vuotta: juhlakirja, 2004.
http://www.haukiputaanmieskuoro.fi/
Laulajainen, Hanna: Mieslaulua ja sanallista huvitusta. Kaleva 9.11.2009, s. 13.