Banjocaster 1997–

Allan Palokangas: laulu, kitara, banjo
Olli Harju: kitara, basso
Markku "Max" Perälä: koskettimet
Tommi Salmela: basso, mandoliini, laulu
Joonas Salmela: rummut
Elina Pesonen: viulu, laulu

Vuonna 1997 perustettiin outlaw countrya soittava yhtye, jonka nimeksi valittiin banjon ja kitaroiden sointia kuvastava Banjocaster. Allan Palokangas innostui banjosta Earl Scruggsia kuultuaan.

Kokoonpanoksi muotoutui laulaja-kitaristi Allan Palokangas, kitaristi Olli Harju, basisti Janne Maunu, rumpali Veijo Buska ja viulisti-kosketinsoittaja Leila Kuivalainen. Soittajien aiempaan bändihistoriaan kuului muun muassa sellaisia pohjoisen yhtyeitä kuin Allan Palokangas Gentlemen, Peyton Place ja Tanna.

Banjocaster soitti aluksi vähän tunnettuja kappaleita vaihtoehtokantrin suuruuksilta. Omat kappaleet tulivat mukaan vähitellen. Outlaw-tyyli oli varsin harvinaista Oulussa ja Suomessakin. Lähimmistä vertauskohdista eli Freukkareista ja Erkki ja Tähti -yhtyeestä poiketen Banjocaster lauloi englanniksi.

Vuonna 1998 yhtye tallensi metallituottajana tunnetun Immu Ilmarisen studiossa neljän kappaleen cd:n, jossa kolme kappaletta oli Palokankaan kynästä. Hieman myöhemmin kokoonpano muuttui kun Kuivalainen ja Maunu lähtivät yhtyeestä, ja tilalle tulivat viulisti Marianne Halonen ja basisti Tuomo Koivula.

Vuonna 2002 oli vuorossa toinen neljän kappaleen cd, Seen the River Flow. Kokoonpanoa laajensi slide-kitaraa soittava Kimmo Kontio. Vuonna 2006 yhtye julkaisi keikkataltioinnin Live, jolla oli kolme omaa kappaletta ja seitsemän lainabiisiä. Kokoonpano oli muuttunut taas kvintetiksi Palokangas, Harju, Koivula, Buska ja uusimpana jäsenenä kosketinsoittaja Markku "Max" Perälä.

Banjocaster esiintyi vuoden 2014 Oulu Pop History -konsertissa kokoonpanossa Palokangas, Harju, Perälä sekä Elina Pesonen, Tommi Salmela ja Joonas Salmela.

Lähteet:
Hostikka, Teemu: Kantri ei ole kirosana. Oulu-lehti 7.3.1999, s. 10.
Härkönen, Anita: Heinähattumusiikkia pohjoisesta. Kaleva 24.3.2006.
Populappi-tietokanta