Gobra 1983–

Vihanti

Sukupuu: MEG ► Flimzy Haze ► Gobra

Tony: laulu ja huuliharppu
EHT: kitara
Uki : kitara
Reno: rummut

Gobran esimuoto MEG soitti ensimmäisen keikkansa Vihannin Alpuan nuorisoseuralla 16.12.1983. Settiin kuului neljä omaa kappaletta. Niiden lisäksi yhtye soitti lainakappaleita muun muassa Thin Lizzylta, Iron Maidenilta ja Saxonilta.

Alkuperäisessä kokoonpanossa soittivat laulaja Timo "Tony" Ukonaho, kitaristit Eero "EHT" Joentakanen ja Tuomo "Uki" Ukonaho sekä rumpali Erkki "Reno" Mikkelä. Yhtye palasi keikkarintamalle vuonna 1984 nimellä Flimzy Haze. Tämäkin nimi meni vaihtoon, koska se kirjoitettiin aina väärin keikkailmoituksiin. Lopullinen nimi Gobra otettiin käyttöön loppuvuodesta 1985. Samoihin aikoihin yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä The Tryout / Paid to Kill. Levy-yhtiöt olisivat halunneet yhtyeen levyttävän suomeksi. Tämä ei bändille käynyt, joten single julkaistiin omakustanteena.

Gobra oli 1980-luvun lopulla erittäin aktiivinen keikkabändi. Keikkoja kertyi vuosittain kymmeniä. Yhtye ehti piipahtaa studiossakin. Despire-ep äänitettiin Oulussa Sound Mix -studiolla vuonna 1987. Saman vuosikymmenen aikana ehdittiin vielä julkaista single Behind the Deadzone. Televisiossakin Gobra nähtiin. Janis Joplin -cover Move Over pääsi Levyraatiin vuonna 1988 ja Leave me, baby -kappaleesta tehty video nähtiin jopa Music Television Europella.

Vuonna 1989 kokoonpanossa nähtiin tilapäinen muutos, kun Abso tuurasi EHT:tä touko-heinäkuussa. Vuonna 1990 bändi julkaisi omakustanteena albumin The First at Last. Gobra jatkoi keikkailuaan aktiivisesti. Nuorisoseurantalojen ja tanssilavojen lisäksi yhtye alkoi soittaa tanssiravintoloissa. Ravintolakeikoilla asiakkaat saattoivat vaatia yhtyeeltä humppaa heavyn sijasta. Reno on muistellut näitä aikoja seuraavaan tyyliin: "Jos yksikään nykyajan heviä soittavista nuorisobändeistä olisi mennyt siihen aikaan soittamaan baareihin, heidät kaikki olisi tapettu, tai ainakin puukosta olisi tullut".

Vuonna 1992 Gobra julkaisi toisen albuminsa True Tale ja myös tämä albumi julkaistiin omakustanteena. Ensimmäinen varsinainen kokoonpanomuutos tapahtui vuonna 1996, jolloin EHT lähti bändistä ja tilalle tuli Samick. Hän vaikutti bändissä vain reilun vuoden, minkä jälkeen hänet korvasi hänen veljensä Ramiz, joka soitti Gobrassa vuoteen 2004 saakka. Viime vuosituhannen puolella ehti vielä ilmestyä Gobran kolmas pitkäsoitto Third vuonna 1999.

Gobra on jatkanut toimintaansa 2010-luvulla keikkaillen Pohjois-Pohjanmaan klubeilla ja ravintoloissa. 2017 kokoonpanoon kuuluvat alkuperäisjäsenet Tony ja Reno sekä kitaristi Aze. Vuosien 2004 ja 2011 välillä yhtyeessä ehtivät soittaa vanhojen jäsenten Ukin ja Ramizin lisäksi kitaristit Angry A., Mutu ja Maze. Keikkailun lisäksi yhtye on aktivoitunut myös levytysrintamalla. Gobra julkaisi kymmenen vuoden levytystauon jälkeen vuonna 2009 uuden albumin From Dawn to Storm. Sitä seurasi vuonna 2012 Calm Under Ice.

Gobra on yksi Suomen pitkäikäisimmistä heavy-yhtyeistä. Pitkän uransa aikana bändi on onnistunut saavuttamaan kulttimaineen suomalaisissa heavypiireissä. Keikkoja yhtyeellä on vuosien saatossa kertynyt toista tuhatta. Suomen lisäksi Gobra on herättänyt pientä kiinnostusta ulkomaillakin. Yhtyeen levyjä on myyty maailmalle aina Brasiliaa ja Japania myöten.

Lähteet:
Arto Kiuru: Keikkabussi on Gobran koti. Kaleva 6.6.2008, s. 37.