Flintstones 1963–1967

Aarne "Velukka" Erkkilä: kitara
Juhani Hakala soolokitara: laulu
Kalle Nurmiranta: laulu
Erkki "Erä" Häikiö basso: laulu
Mikko Mettovaara: rummut

Valokuva: Flintstones-yhtye.
Kuva: Flintstones-yhtyeen arkistot.

Yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Mikko Mettovaara ja Aarne Erkkilä sekä solisti Ilkka Vaskivuo, kitaristi Veikko "Vetsa" Kurttila ja basisti Pauli "Töve" Erkkilä. Ensiesiintyminen tapahtui kotikunnan, Haukiputaan Alakosken lavalla elokuussa 1963. Tässä vaiheessa yhtye kirjoitti nimensä yhdellä t:llä: Flinstones.

1964 oli vilkas vuosi. Yhtye keikkaili tiiviisti Oulun lähiseutujen tanssilavoilla. Ohjelmassa oli sekä rautalankaa että perinteistä tanssimusiikkia. Laulusolisti Vaskivuo jäi pois jo alkutalvella 1964. Pestiä hoiti vähän aikaa Erkkilän veljesten nuori sukulaispoika Timo, mutta hänelle keikkailun rasitukset yömatkoineen olivat vielä liikaa. Vakituisempi solisti saatiin kesällä 1964 Raimo "Rampe" Rautiosta, joka otti käyttöön taiteilijanimen Dean.

Flintstones osallistui kitarayhtyeiden suomenmestaruuskisoihin. Loppukilpailussa Helsingin messuhallissa kevättalvella 1965 yhtye sijoittui toiseksi. Menestys poiki televisio- ja radioesiintymisiä. Beatles-sävelmät, perusrock ja päivän iskelmät olivat keikkasetin runkona.

Kokoonpano muuttui keväällä 1965. Rautio, Kurttila ja Pauli Erkkilä jäivät pois. Tilalle tulivat The Coyotes-yhtyeestä laulaja Kalle Nurmiranta ja kitaristi Jussi Hakala sekä basistiksi Erkki Häikiö. Yhtye voitti ylivoimaisesti syksyn rockin SM-kisojen karsinnan, mutta menestys jäi siihen, kun loppukilpailu peruttiin televisiolakon takia.

Rautio palasi yhtyeeseen talvella. Nyt oli kaksi laulusolistia ja soittajissa taustalaulajia. Yhtye harjoittelikin erityisesti stemmalaulua ja se oli tässä taidossa selvästi muita edellä. Puhuttiin "Pohjolan Beatlesista". Myös soitinsoundi oli selkeä ja jämäkkä. Tässä auttoivat osaltaan yhtyeen hankkimat laadukkaat Fender-kitarat ja vahvistimet, jollaisia ei Pohjois-Suomessa muilla ollut.

Bändi keikkaili pitkin Pohjois-Suomea, ja touhu alkoi olla melko ammattimaista. Innokkain fanijoukko seurasi keikalta toiselle, ja tunnelma lavoilla oli kiihkeää. Kaupunkipaikoissa yleisömäärät olivat nelinumeroisia, maaseutulavoillakin yhtye teki yleisöennätyksiä. Maineen leviämisestä kertovat artikkelit valtakunnallisissa lehdissä. Esimerkiksi Iskelmä-lehti teki "Flinttareista" aukeaman jutun. Muut pohjoisen yhtyeet näkyivät lehdessä vain mainintoina Maakunnasta kuuluu -palstalla.

Yhtye teki myös yhteiskeikkoja. Se soitti Swinging Blue Jeansin lämmittelijänä Pyrinnön keikalla. Erään lehtiarvion mukaan Flintstones oli jopa parempi kuin englantilainen pääesiintyjä. Muita yhteisesiintymisiä oli The Renegadesin ja ruotsalaisen Shanesin kanssa.

Flintstones myös säesti kotimaisia huippusolisteja kuten Dannya, Johnnya, Marionia ja Katri-Helenaa. 1966 Flintstones äänestettiin Oulun suosituimmaksi kitarayhtyeeksi. Syksyllä toiminta kuitenkin hiljeni soittajien armeijapalveluksen takia eikä keikkoja tehty kuin muutama.

Keväällä 1967 touhua taas jatkettiin. Basistiksi vaihtui nyt Juhani "Jussi" Tuominen. Lavatanssikulttuuri oli kuitenkin muutoksessa eikä kitarayhtyeitä enää palkattu entiseen tapaan. Yhtyeen olisi pitänyt joko suostua soittamaan tangoa tai kiertää täysammattilaisesti entistä laajemmalla alueella. Tango ei innostanut, ja toisaalta monen vuoden keikkaputki oli ollut raskas. Keikkailua vähennettiin, ja keväällä 1968 Flintstones esiintyi viimeisen kerran Kellon nuorisoseuralla.

Päätös lopettaa menestyvä yhtye oli raskas, mutta yhteistuumin tehty. Myöhemmin ratkaisu kyllä kaduttikin. Porukka joka tapauksessa hajosi eri puolille Suomea ja Ruotsia, niin että uudelleen kokoaminenkaan ei enää ollut mahdollista.

Lähteet:
Kaarle Nurmirannan haastattelu 21.7.2003.
Yhtyeen toimittama historiikki.
Kalevan tanssi-ilmoitukset vuodelta 1964.
Oulu-lehti 11.9.1967.
Puhakka, Yrjö. Iskelmä 1/1966.