ANJA 1985–1990

Asko Karhunen: basso ja taustalaulu
"Nassikka" Risto Mäkinen: rummut
Jari Pietilä: kitara
Antti Sutela: kitara ja laulu

ANJA sai alkunsa vuonna 1985 Limingan Alatemmeksellä, kun ylimääräistä energiaansa southern boogie -tyyppisen musiikin veivaamiseen kuluttaneet parikymppiset ystävykset Antti Sutela, Asko Karhunen ja Jari Pietilä valitsivat paikkakunnan laajasta tarjonnasta rumpalikseen vastikään Tampereelta muuttaneen, vanhaan jatsiin päin kallellaan olleen Nassikan eli Risto Mäkisen. Nassikka on hänen lähes virallinen nimensä.

Soittokunta opetteli pikaisesti muutaman etäisesti jatsahtavan soinnun kitaroilla ja tyylinmukaiset bassoäänet niitä toisiinsa liittämään. ANJA-nimi löytyi jäsenten etunimien alkukirjaimista samaan tapaan kuin ABBA, mikä sekin on aika outo nimi.

Ensimmäisen demonsa kokoonpano teki jo samana vuonna 1985 HagaWaga-studiolla Tumppi Niemelän istuessa nappuloiden ääressä. Vuosina 1988–89 seurasi vielä pari muutakin ANJA-demoa, joista jälkimmäinen SoundMix-studiolla sittemmin edesmenneen Niksu Nikulan hoivissa.

Levy-yhtiöitä ei saatu noilla tuotoksilla kuitenkaan vakuuttuneeksi. Päällimmäisenä esteenä palautekirjeitten mukaan oli englannin käyttäminen laulukielenä. Muitakin puutteita kaupallisen hyödyntämisen kannalta varmaan oli.

ANJA keikkaili suhteellisen aktiivisesti lähinnä Oulussa. Eräs tärkeimmistä keikoista oli keväällä 1988 ensiesiintyminen Oulussa Elävän musiikin yhdistyksen bändikatselmuksessa, mikä toi ryhmää hieman tietoisuuteen. Muitakin esiintymisiä oli joitakin kymmeniä; Cafe Adam, Rauhala, Jousimies, EloJazz, Tornio, Rovaniemi, Valtimo ja Ämmänsaari.

Bändi hajosi vuonna 1990 Askon muutettua toisaalle ja muiden bändikiinnitysten astuttua kuvaan. Antti ja Jari perustivat tuolloin Limingan Tulli -yhtyeen.

Lähteet:
Hannu Karjalainen: Oulu Pop History.