Bamperos

Oululainen Bamperos-yhtye oli lajinsa menestyksekkäimpiä 1970-luvulla. Yhtyeen juuret ovat vuodessa 1968, jolloin Erkki Vehkaperä ja Mauri Huotari eli "Rönsy" ja "Kimalainen" esiintyivät yhdessä. Yhtye Bamperos syntyi vuoden 1970 paikkeilla. Kokoonpanoon kuuluivat silloin laulaja Erkki Vehkaperän ja basisti Mauri Huotarin lisäksi rumpali Esa Granroth, harmonikansoittaja Raimo Hakasalmi ja kitaristi Ari Purala.

Toiminta muuttui ammattimaiseksi vuoden 1973 paikkeilla, jolloin Rönsyn ja Kimalaisen mukana soittivat kitaristi Seppo Jääskeläinen, kosketinsoittaja Mauno Moisanen ja rumpali Pekka Outinen. Tässä kokoonpanossa yhtye sitten soittikin uransa kosketinsoittajan vaihtumisia lukuun ottamatta. Bamperos erikoistui suosittujen tanssiravintolojen viihdyttäjäksi ja siinä lajissa se olikin Suomen ykköskaartia. Viihderavintoloissa muusikon leipä oli turvatumpi kuin tanssilavoilla, kiinnitykset olivat pitempiä ja varmempia.

Bamperos soitti tanssimusiikkia laidasta laitaan. Perinteisten tanssien ja iskelmien lisäksi ohjelmassa oli päivän hittejä, Elvistä ja Abbaa. Suositut keikat Helsingissä toivat yhtyeen nimen Toivo Kärjen tietoon. Kärki piti yhtyeen musiikista, ja yhtye sai ryhtyä suoraan lp-levyn tekoon ilman "koepalaksi" tehtävää singleä. Keväällä 1974 ilmestynyt debyytti Bamperos oli samalla ensimmäinen oululainen pitkäsoittolevy – popyhtye Express sai omansa julki hieman myöhemmin samana vuonna. Levyn sävellykset olivat suurimmalta osin Veikko Juntusen kynästä. Tämä vinyylilevy on nykyään keräilyharvinaisuus.

Bamperosin toinen levy Näin on meininki ilmestyi 1979. Seuraavana vuonna julkaistu yhtyeen kolmas levy Tule kanssani kylpyyn oli tuon ajan ilmapiirissä hieman uskallettu veto. Tästä Jukka Kuoppamäen säveltämästä ja Chrisse Johanssonin sanoittamasta nimikappaleesta tuli radiohitti. Yhtye esiintyi useissa television musiikkiohjelmissa. Menestyksen myötä Bamperoksen keikkamarkkinat olivat jo painottuneet eteläiseen Suomeen.

Yhtyeen 10-vuotisjuhlalevy ilmestyi vuonna 1983. Vuonna 1986 julkaistiin lp, jossa Bamperos säesti oululaista musiikin monitaituria Kari Värriä. Yhtye lopetti rankan keikkatahdin uuvuttamana toimintansa vuonna 1990.