Oulun Teekka­rikuoro Teeku ry

Valokuva: Oulun Teekkarikuoro Teeku.
TeeKu keväällä 2005. Kuva: Antti Palsola.

Tämän sivun sisältö:

Oulun Teekkarikuoro eli TeeKu on Oulun yliopistossa toimiva opiskelijoiden harrastejärjestö. Se on perustettu vappuna 1993. Vaikka kuoro lauloi alkuun mieskuorosovituksia, on toiminnassa ollut mukana naisia alusta asti, ja nykyisin sovituksetkin ovat sekakuorolle tarkoitettuja.

Pohjan TeeKun toiminnalle loi kuoron ensimmäinen taiteellinen johtaja Maria Portaankorva. Hänen jälkeensä kuoroa on johtanut muun muassa Marja Kansanen, Teemu Haapala, Maija Juntunen, Sini Lähdenmäki ja viimeisimpänä Olli Vuolteenaho.

Jäseniä TeeKussa on noin 50. Kuoron jäsenet ovat laulamisesta innostuneita teekkareita vuosikurssiin katsomatta, mutta mukana on muidenkin tiedekuntien edustajia ja jo yliopistosta valmistuneita. Kuoron esiintyessä kokoonpano on tilaisuudesta riippuen noin 15–25 henkeä.

Harjoittelu

TeeKu harjoittelee viikoittain yliopiston lukuvuoden aikana. Uusia jäseniä otetaan mukaan syys- ja kevätlukukausien alussa. Laulukokeita ei järjestetä, vaan kaikki halukkaat ja mielellään laulutaitoiset Oulun yliopiston opiskelijat voivat tulla mukaan laulamaan.

Esiintymispalkkioiden ja sponsorituen lisäksi TeeKun toimintaa rahoitetaan muun muassa Opintotoiminnan Keskusliitto ry:n (OKRY), Oulun Teekkariyhdistys ry:n ja Oulun ylioppilaskunnan myöntämillä avustuksilla.

Ohjelmisto

Oulun Teekkarikuoro esittää sekä kevyempää että vakavampaa musiikkia aina tilaisuuden järjestäjien toivomusten mukaan. Perinteisten teekkarilaulujen, juomalaulujen ja muiden muuten vain hauskojen kappaleiden lisäksi kuoro esittää isänmaallisia ja suomalaiskansallisia lauluja. Kuoron ohjelmistoon kuuluvat myös joululaulut.

Esiintymiset

Vuosittaisten kevät- ja syyskonserttien lisäksi TeeKu esiintyy muun muassa yritysten pikkujouluissa, yliopiston tai sen opiskelijoiden tilaisuuksissa ja kaikenlaisissa muissa tilaisuuksissa palkkiota vastaan. Kuoron voi varata erilaisiin tilaisuuksiin tai tapahtumiin noin kolmen viikon varoitusajalla.

Pääasiallisesti kuoro esiintyy Oulussa ja sen ympäristökunnissa. TeeKulla on ollut kysyntää Oulun seudulla niin paljon, että muualla päin ei ole juuri ehditty käymäänkään. Yhteiskonsertteja TeeKu on tehnyt esimerkiksi Teekkaritorvien, Mauri Antero Nummisen sekä muiden akateemisten kuorojen kanssa.

Äänitteet

17 biisiä. 15-vuotis-cd. TeeKu, p2008.
Saippuaooppera. TeeKu, p2000.
Teeku esittää: Puhumme norjaa. TeeKu, p2018.

Lähteet:
Kemppainen, Susanna: Kuoro, jossa laulutaito ei ole este. Kaleva 15.11.2008, s. 35.
Oulun Teekkarikuoron kotisivu [hakupäivä 9.4.2008]
Saippuaooppera-cd:n kansiteksti.