Stinkfoot 1978–

Ii / Oulu

Riku Halttu: kitara, laulu
Rane Kanniala: kitara, laulu
Pertti Kuivala: basso
Kimmo Oja: huuliharppu, kitara, laulu
Pasi Kaikkonen: rummut

Stink-foot on Frank Zappan Apostrophe-levyllä 1974 julkaistu laulu. Bändi nimeltä Stinkfoot puolestaan syntyi Iissä keväällä 1978 kun kitaristi-laulaja Riku Halttu, basisti Pekka Väänänen, rumpali Jouko "Keppeli" Järvenpää ja kitaristi Seppo Mielonen kokoontuivat kokeilemaan kuinka yhteissoitto sujuisi. Aika ajoin mukana olivat myös laulusolisti ja rumpali Hannu Mielonen ja kitaristi Jaakko Kakko. 1980-luvun alkupuoliskolla ryhmä vakiintui kokoonpanoon, jossa soittivat kitaristi Riku Halttu, laulaja Hannu Mielonen, basisti Keijo Koivikko, kitaristi Simo Karjalainen ja kannujen takana vuorotellen Keppeli tai Juha "Timmi" Salminen.

Vuonna 1994 kitaraan vaihtui Eero Korhonen, vuonna 1998 rumpaliksi Keijo G. ja bassoon Jukka Korhonen vuonna 2002. Aikojen saatossa bändissä on vilahdellut myös muita nimiä kuten Tapio Wiik ja Risto Silenius. 

Stinkfoot on keikkaillut lähinnä Oulussa ja ympäristössä. Tyypillisiä paikkoja alkuaikoina olivat Rattori, Rauhala ja Rysäklubi Iissä. Pisimmät reissut ovat ulottuneet Rovaniemelle ja Lappeenrantaankin asti. Keikkailua on jatkunut 2010-luvun lopullakin. 

Kommelluksiakin on vuosien mittaan sattunut: "Rysäklubilla kitaristillemme tuli kerran mieleen että olispa tyylikästä soittaa seisten Marshall -vahvistinsetin päällä. Tuumasta toimeen ja heti kohta kun soittoniekka pääsi vahvarin päälle seisaalleen, koko kasa kippasi nurin ja kitaristimme lavan taakse seljälleen. Mutta soitto ei katkennut hetkeksikään", kertoo Riku.

Stinkfootin musiikillinen linja perustuu 1960–70-lukujen rockmusiikkiin, tyylillisesti bluesista kevytprogeen. Tuoreimpaan kokoonpanoon on tuonut uutta sävyä Kimmo Oja huuliharppuineen. Alkuperäisestä Stinkfoot-miehistöstä Halttu on yhä mukana. Bändin ohjelmisto on voittopuolisesti omaa tuotantoa. Lainamatskua on tarttunut mukaan esimerkiksi bändeiltä Hot Tuna, Allman Brothers ja Kansas. Yhtye soittaa myös Rory Gallagherin kappaleita.

Lähteet:
Hannu Karjalainen: Oulu Pop History.
Stinkfootin Facebook-sivu