1940-luvulla, kun rytmimusiikki teki tuloaan Pohjois-Suomeen, Oulusta ei löytynyt varmaan yhtään ainoaa muusikkoa, joka olisi tiennyt, miten jazzia tulee soittaa. Ensimmäisinä musiikista kiinnostuivat luonnollisesti tanssiorkesterit, joiden ohjelmistoon kuului amerikkalaisia, englantilaisia ja saksalaisia "vokseja" eli 4/4-tahtilajisia sen ajan iskelmiä eli "schlaagereita".

Vielä 40-luvulla orkesterin nimikkeellä saattoi tanssit hoitaa kokoonpano, johon kuului haitari ja bassorumpu tai pari haitaria ja kitara. Vahvistinlaitteista ei ollut tietoakaan. Jos joku porukasta lauloi, niin sen ajan huippuelektroniikkaa edusti megafoni.

Oulu, niin kuin muukin Suomi, halusi tanssia...

Kun tanssi sodan aikana ainakin osittain oli kiellettyä, menetetty aika haluttiin kaikin tavoin ottaa kiinni. Oulun seudullakin tanssipaikkoja oli kymmenittäin aina 1970-luvulle asti ja lehdet täynnä toinen toistaan raflaavampia tanssi-ilmoituksia kuten:

TANSSIT Kempeleen Nuorisoseuran talolla tänään 1.11.1952. Soittaa haitari ja rumpu.

TANSSIT Utajärven NS. Talossa 5.6.1949. Asikainen soittaa uusittuja levyjä.

TANSSIT Säräisniemen Painuanlinnassa. Soittaa Orkesteri, tauot Ahistus.

Myös tanssijärjestäjän runosuoni saattoi silloin tällöin puhjeta täyteen kukoistukseensa kuten seuraavassa:

ILOISET TOIVE-KARNEVAALIT Haukiputaan Valistustalolla 18.1.: "Värivaloin vällkehessä, hanuripoikain pelit soi, Toive-illas hämyisessä, nuoret riemuin kerkeloi. Ja piste.

Kysymyksessä eivät ole painovirheet, vaan tarkat lainaukset kirjain kirjaimelta lehtien palstoilta. Mainokset purivat, ja kansaa riitti jokaiseen riemuliiteriin.