Koska uudistuminen on Valkaman säveltäjäntyössä jatkuvaa, hänen teoksistaan ei voi määrittää yleistä tyyliä. Hänen musiikkiinsa usein liitetty termi "jälkisarjallinen" ei siihen sovellu. Kuten jo aiemmin todettiin, Valkama ei käytä tekniikoita, ei siis myöskään sarjallisuutta.

Valkaman tyylin hallitsevimpia ominaispiirteitä on omintakeinen rytmiikka. Vuoden 1993 jälkeen Valkama on käytännössä irrottanut musiikkinsa kiinteästä pulssiajattelusta ja käyttänyt lähes pelkästään kehittämiään "pätkärytmejä", joita harmonikkataiteilija Veli Kujala leikkimielisesti kutsuu "pölyrytmeiksi".

Pätkärytmit eli "pölyrytmit"

Kymmenisen vuotta sitten Valkamaa alkoi mietityttää, miksi säveltäjän tulisi aina käyttää kokonaisia tahteja. Vaikka niitäkin voi käyttää vaihdellen (esim. 2/4, 6/8 tai vaikkapa 5/16), tuntui tahtiviiva hänestä liian kahlitsevalta, pulsatiiviselta ja iskevältä - "kuin sinikantisen vihkon tasapaksulta ruudukolta".

Muutaman vuoden asiaa pohdittuaan hänen mieleensä alkoi nousta uudenlaisia, vapaampia rytmiaiheita. Niiden kirjoittamiseen hän tarvitsi uuden notaatiojärjestelmän, jonka etsiminen vaati useita kokeilujen vuosia. Notaatio löysi lopullisen muotonsa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin valmistuneissa harmonikkateoksissa Tyy, 2001: The Accordion Odyssey kahdelle harmonikalle ja Turtle on Tour, 500 B.C. harmonikalle ja bandoneonille.

Mitä ovat pätkärytmit?

Pätkärytmi on tahdin kaltainen yksikkö, joka pohjautuu perinteisiin rytmihahmoihin trioleihin, kvintoleihin, sekstoleihin ja niin edelleen. Pätkärytmin kestoa ei kuitenkaan lasketa neljäsosina tai muillakaan tasamitoilla, vaan yksi pätkärytmi voi olla kestoltaan esimerkiksi neljä 1/16-kvintolin nuottia. Sen Valkama merkitsee näin:

Merkinnässä esiintyvä kaksoisviiva viittaa kahteen palkkiin, siis 1/16-osiin. Seuraava pätkärytmi saattaa olla pituudeltaan vaikkapa kolme 1/16-septolia:

– ja niin edelleen. Pätkärytmin sisällä voi esiintyä myös sisäjakoja.

Jotta esityksen tempo pysyy oikeana, soittajan tai laulajan on teosta harjoitellessaan hahmotettava poikkeusjakojen suhteet. Tässä piilee vallankumouksellisuus, joka muusikoilta vaatii runsaasti tottumista. Säveltäjälle pätkärytmit tarjoavat huikaisevan värikkäät rytmisen ilmaisun mahdollisuudet ja samalla niille täysin tarkan notaation.

Valkaman teos Rytmiopas I esittelee pätkärytmit tarkemmin. Teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1988.

Valkaman teoksissa esiintyy usein myös perinteisiä tahtilajeja sisältäviä jaksoja. Tällöin on tavanomaista, että useita poikkeusjakoja esiintyy päällekkäin.

Pätkärytmit ovat musiikkia

Valkama korostaa, että pätkärytmiikka ei ole tekniikkaa tekniikan vuoksi. Se on ennemminkin notaatioon liittyvän käytännön ongelman ratkaisu. Olisi helppo laatia soittamattoman vaikeita pätkärytmejä kirjoittamalla niitä paperille ilman musiikillista ajatusta. Säveltäessään Valkama kuitenkin vie paperille asti vain hänen mielessään soivia, oikeasti olemassa olevia musiikillisia aiheita. Muusikko voi siis luottaa siihen, että rytmit ovat soitettavissa juuri niin kuin ne on nuotinnettu.

Rytminen haaste ja sen voittajat

Kompleksin rytmiikan vuoksi Vesa Valkaman sävellysten vaikeustaso on huomattavasti nykymusiikin normaalia vaikeustasoa korkeampi.

Viime vuosina Vesa Valkama on tehnyt yhteistyötä harmonikkataiteilijoiden Veli ja Susanna Kujalan kanssa. Heille Valkaman rytmikäsitykset ovat avautuneet vuosien työn tuloksena. Duolle kiitollinen Valkama sanoo, että "tuotannostani suuri osa saattaa olla harmonikkaduon parissa, mikäli haluan itse eläessäni kuulla lisää teoksiani oikein soitettuina". Hänen toiveissaan on silti löytää esittäjiä myös orkesteriteoksille. Orkesterin parissa hän sanoo olevansa "eniten kotonaan", sillä se tarjoaa "paljon vaihtoehtoja".