Rockfestivaali – vaikea uutisaihe

Kuusrockin käsittely oululaisissa lehdissä noudatti yleistä rockfestivaaliuutisoinnin kaavaa – kirjoitettiin ensisijaisesti valvonnasta ja järjestyksenpidosta. Tapahtuman ohjelmallinen sisältö jäi vähemmälle huomiolle. Ennakkojutuissa ennusteltiin ongelmia, rikoksia ja järjestyshäiriöitä. Jälkeenpäin uutisoitiin, että ongelmia ei juurikaan esiintynyt, ja että juhlat olivat "rauhallisemmat kuin edellisvuotiset".

Asenne on jossakin määrin ymmärrettävä. Ensimmäinen rockfestivaali, Turun Ruisrock vuonna 1970 arvioitiin enimmäkseen positiivisesti. Myös alkukesällä 1971 järjestettyyn Iin Villikissa-festivaaliin kommentit olivat myönteisiä. Toinen Ruisrock kuitenkin kärjisti asenteita. Festivaali paisui yli 100 000 kävijän hallitsemattomaksi massatapahtumaksi. Leppoisa "hyvien ihmisten juhla" oli mennyttä.

Oulun alueen valtalehden Kalevan ennakkojuttu Kuusrockista 18.7.1973 muutama päivä ennen ensimmäistä festivaalia kuvaa jännittynyttä tilannetta. Juttu oli otsikoitu: "Poliisi jämeränä Kuusisaaressa – 'Ei viinaa huvipaikalle rock-riehujaisissakaan'".

Pelättyä kaaosta ei tullut, vaan festivaali sujui kuin mikä huvitilaisuus tahansa. Järjestäjien mielestä nuori rockyleisö oli asiallista ja käyttäytyi hyvin.

Toisinaan rockjuhlinnan lieveilmiöitä yksinkertaisesti vain liioiteltiin keskellä muuten hiljaista keskikesää. Sen sijaan täydellisen uutisankan möläytti Iltalehti 17.7.1989. Lehden mukaan huumeet olivat vallanneet Kuusrockin ja yksi kuolemantapauskin olisi sattunut. Juttu perustui tarkistamattomiin huhupuheisiin. Oulun poliisilla ei ollut mitään tietoa väitetyistä tapahtumista.

Oliko siellä musiikkiakin?

Varsinaiset musiikkia käsittelevät jutut jäivät usein näkyvyydessä pintailmiöiden uutisoinnin varjoon. Päiviteltiin yleisön määrää ja nuoruutta, kerrottiin huollosta ja järjestelyistä ja mainittiin pari esiintyjänimeä listalta. Ainakin aluksi rock nähtiin vain nuorten puuhasteluna eikä ammattitoimittajilla ei ollut siihen omakohtaista suhdetta. Niinpä kirjoittamiselta ei odotettu kummoista tasoa ja hutilointejakin tapahtui. Vuonna 1981 juhlat jo yhdeksättä kertaa järjestäneen Markku Hännisen nimi oli Kalevan uutisessa muuttunut Hämäläiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin hänet sotkettiin aivan toiseen henkilöön.

Kuusrockin musiikkiannin arviot alkoivat Kalevassa 1974, ja siitä alkaen lauantain ja sunnuntain konsertit arvioitiin omina kokonaisuuksinaan joko uutis- tai vapaa-ajan sivuilla. Kulttuurisivulla Kuusrockin musiikkiarvio julkaistiin ensimmäisen kerran 1977. Linja ei kuitenkaan ollut johdonmukainen, esimerkiksi vuonna 1986 musiikkiarviota ei julkaistu lainkaan. Muut kaupungissa ilmestyvät lehdet, Kansan tahto, Liitto ja Pohjolan työ tyytyivät lyhyeen tapahtumauutisointiin. Ilmaisjulkaisu Oulu-lehti aloitti aktiivisena musiikkiarviojana heti ensimmäisestä festivaalista.

Paljon melua metelistä

Festivaalin meluhaitta oli toistuva puheenaihe. Musiikki häiritsi naapurialueen Toivoniemen asukkaita, mutta valituksia tuli kilometrejä etäämmältäkin. Ensimmäisen festivaalin jälkeen harkittiin tapahtuman siirtämistä muualle, mutta ajatuksesta kuitenkin luovuttiin.

Tilanne parani hieman, kun kaiuttimet suunnattiin pois lähiasutuksesta ja raskaat kuljetusajoneuvot ryhmitettiin meluvalliksi. Äänentoistolaitteiden kasvu vuodesta toiseen osittain kumosi nämä toimet. Varsinkin ulkomaiset yhtyeet vaativat laitteilta isoja tehoja. Tärkeimmän ja kalleimman tulee myös kuulostaa parhaalta. Kuusrockin PA-äänentoistopalvelut hankittiin yleensä aina kotimaiselta yrityksiltä, ja joskus täytyi tilata nopeasti lisää kalustoa vaativille ulkomaisille asiakkaille.

Kohta jyrähtää

Rock on aina ollut äänekästä musiikkia ja sellaisena sitä on myös markkinoitu. Oulu-lehden ennakkojutussa 1975 kehuttiin, että "desibelimyrsky räjähtää ilmoille". Juhlat myös "jyrähtivät" tai "rävähtivät" käyntiin. Ensimmäisen Kuusrockin PA-laitteisto eli päävahvistinjärjestelmä oli teholtaan 2000 wattia. Tehot yli kymmenkertaistuivat. Käytännössä vahvistintehon kymmenkertaistaminen vastaa koetun äänenvoimakkuuden kaksinkertaistamista. 1980-luvulle tultaessa. Melukeskustelu kävi kiihkeimmillään vuonna 1980, jolloin Iron Maidenin esityksessä mitattiin 115 desibelin maksimiäänentaso.

Poliisin tehtäväksi jäi valvoa huvilupaehtoja melumittari kädessä. Täsmällinen ohjeistus puuttui, joten aluksi koetettiin soveltaa ravintola-alan työsuojelusäännöksiä. Niiden määrittämä yläraja 85 desibeliä ylittyy jo taputtavan ja hurraavan yleisöjoukon äänestä. Laskentatapa oli väärä, sillä yleisö ei altistu rockkonsertin volyymeille kahdeksan tuntia joka päivä. Jotta musiikki kuuluisi selkeästi, sen tason tulee olla 16 desibeliä taustahälyä korkeampi.

Parempi ratkaisu löytyi, kun huviluvassa määriteltiin, millä kellonlyömällä äänekkäin soitto loppuu. Yleensä takaraja oli keskiyö. Tämä "Tuhkimon lumouksen karisemisen hetki" saattoi ihmetyttää pääesiintyjiä ja pakotti joskus lopettamaan konsertin yllättäen. Sekin erikoisuus Kuusrockissa nähtiin, että ulkomaisen tähden jälkeen lavalle nousi vielä kotimainen yhtye, joka sai luvan esiintyä pienemmillä vahvistintehoilla.

Järjestys säilyi

Järjestysvalta otti Kuusrockin vakavissaan. Alkoholi ja huumeet päätettiin pitää poissa huvialueelta. Hieman ennen ensimmäistä festivaalia sanomalehti Kaleva uutisoi poliisin operaatiota: Työvuoroja oli pidennetty ja vapaapäiviä siirretty. Paikallispoliisi saa lisäksi tukea liikkuvalta poliisilta, ja vahvistuksia on tulossa myös muualta läänistä. Järjestyksenpito toimi joidenkin mielestä liiankin tehokkaasti. Ne, joiden hallusta löytyi alkoholia, kyyditettiin kamarille sakotettavaksi. Varsinaisia juopumuspidätyksiä oli festivaalin aikana kuitenkin vain sama määrä kuin tavallisena kesäviikonloppuna.

Vuonna 1974 poliisi arvioi festivaalin sujuneen suhteellisen rauhallisesti. Vuosien mittaan juhlia kuvattiin ilmaisuin "ihmeen rauhallinen", "rauhoittuu vuosi vuodelta" ja "kaikkien aikojen rauhallisin Kuusrock". Järjestyshäiriöitä tapahtuikin lähinnä majoitusalueella Nallikarin leirintäalueella, missä festivaalivieraiden riehakas juhlinta häiritsi muita matkailijoita.

Kuusrockin järjestäjät halusivat huolehtia itse huvialueen järjestyksestä, mutta poliisi ei luottanut heidän kykyihinsä. Virkavalta valvoi festivaalialueella ja sen ulkopuolella, univormussa ja siviiliasuisena. Sisään tulijoiden kasseja ja taskuja tarkastettiin. Valvonta oli nostettu kärkevästi esiin muutamassa lehtijutussa, mistä luultavasti syntyivät puheet "keskitysleirifestarista". Monille muita festivaaleja kolunneille Kuusrockin leppoisa tunnelma tulikin yllätyksenä.

Lähteet:
Hakkarainen, Heikki. Kaleva 26.7.1983.
Hintsala, Juha: Kuusrock-radio-ohjelma II.
Into, Markku: Ruisrock – Ensimmäiset 25 vuotta. Helsinki: Otava, 1995.
Kyrömies, Jukka. Kaleva 26.7.1977.
Mattila, Ilkka. Gramex 3/1999.
Närhi, Ari: Rockfestivaali uutisena – Ruisrock Helsingin Sanomissa 1970–1989. Pro gradu. Tampereen yliopisto, 1990.
Saarinen, Reima. Riffi 5/2002.
Tuulari, Jyrki (toim.): Provinssirock – ihmisten juhla: Historiallinen kooste Provinssirockista ja sen tekijöistä 1979–2000. Seinäjoki: Rytmi-instituutti, 2000, s. 206.
Kaleva 18.7.1973, 25.7.1973, 8.7.1974, 20.7.1975, 25.7.1976, 20.7.1980 ja 21.7. ja 24.7.1985. 
Oulu-lehti 17.7.1975, 6.11.1988 ja 16.7.1989.
Pohjolan Työ 24.7.1973.