Rockin Oulu

Porkkanas-yhtye rekvisiittanaan soittimia, vahvistimia ja auto.

Nuorisomuotia 1966. Porkkanas poseeraa ystävineen. Kuva: Aatto Vaskivuo.

Rockin Oulu 1962–1997

Rockharrastus alkoi Oulun seudulla 1960-luvun alussa, kun koulupojat alkoivat perustaa rautalankayhtyeitä.


Tyylilajit-osassa käydään läpi popin ja rockin muutokset rautalangasta 80-luvun oululaiseen "melurockiin".

Soittotaito-osio käsittelee musiikin opettelua korvakuulolta kun välineitä opetteluun ja oppaita oli vähän.

Soittimet-kokonaisuudessa tutkitaan yhtyeiden 1960–1980 -luvulla käyttämiä bändisoittimia ja vahvistimia. Lisäksi esitellään Oulun tärkeimmät keikkapaikat, muistellaan kuinka rockia opeteltiin soittamaan ja kuinka sitten edettiin bändikilpailuihin.

Keikkapaikat-osiossa kerrotaan, missä uudet bändit esiintyivät Oulun seudulla. 

Kilpailut-kokonaisuus kertoo bändien hyvyyden arvioinnista erilaisin kilpailuin.

Yhdistystoiminta-osiossa esitellään bändien järjestötoiminnasta. 

Bändit-sivuilla esitellään 1960–1990 -luvuilla toimintansa aloittaneita, aktiivisesti keikkailleita Oulun seudun yhtyeitä. Henkilöhakemisto-sivulla on lueteltu muusikot ja missä yhtyeissä he soittivat.

Vieraat-osiossa on katsaus Oulussa käyneistä ulkomaisista pop- ja rockartisteista The Snapshotsista Kissiiin.

Useat näillä sivuilla esitellyistä yhtyeistä ovat aktivoituneet uudelleen ja esiintyneet Oulu Pop History -tapahtumassa. Soittajien omia tarinoita on OPH:n blogissa

Nykyään toimivista oululaisista yhtyeistä löytyy tietoa musiikin tiedotus- ja neuvontakeskus Rockpoliksesta: Facebook, Soundcloud, Tumblr.

Tekstien päivitys ja editointi: Juha Sutela, Oulun kaupunginkirjasto. Tekstejä kirjoittivat myös Toni Myllyaho ja Aki Huovinen.  

Suuri osa bändihistoriikeista on saatu Hannu Karjalaiselta ja Oulu Pop History -sivustolta.