Kansallisen oopperan asemaan kohonnut Pohjalaisia opus 45 on Leevi Madetojan sävellystuotannon pääteos ja suomalaisen oopperakirjallisuuden suosituin teos yli 200 esityksellään. Pohjalaisia syntyi vuosina 1918–1923, jolloin kaksi sinfoniaa ja useat tilauksesta sävelletyt kuorokantaatit olivat jo antaneet Madetojalle runsaasti kokemusta suurimuotoisten teosten laatijana. Lisäksi Artturi Järviluoman jo kaikille tuttu näytelmä oli valmis uuteen tulemiseensa oopperana. Tulevasta menestyksestä antoi esimakua jo kantaesitys Suomen Kansallisoopperassa 25.10.1924 – iltaa on verrattu Sibeliuksen toisen sinfonian kantaesitykseen.

Pohjalaisia-ooppera pohjautuu Alavudella vuonna 1879 syntyneen sanomalehtimiehen ja kirjailijan Artturi Järviluoman samannimiseen näytelmään. Itse näytelmä kuuluu edelleen etenkin kotimaakunnassaan teattereiden kantaohjelmistoon.

Koko näytelmä Pohjalaisia voidaan nähdä suomalaisuustaistelun symbolina. Rehdit ja ylpeät Antti ja Jussi edustavat paitsi heimoaan myös koko suomalaisuutta. Näytelmän kantaesitysvuonna 1914 kaikki tiesivät, mihin sorron tiellä omaan väkivaltaisuuteensa hukkuva vallesmanni viittaa, vaikka näytelmän tapahtumat onkin sijoitettu puoli vuosisataa varhaisempaan aikaan. Järviluoman onnistui piilottaa suomalaisten vapaudenkaipuun ja itsenäisyysajatusten tunnot näytelmäänsä niin hyvin, että teos esitettiin jopa Pietarissa, Venäjän pääkaupungissa.

Järviluoman arvellaan pitäneen vallesmanninsa esikuvana joko "Kauhavan rumaa vallesmannia" Adolf Hägglundia tai häntä vielä ikävämpää hahmoa, Alavudella toiminutta Theodor Westerstrandia, jota vastaan nostettua oikeusjuttua kuvattiin moneen otteeseen muun muassa Uuden Suomettaren etusivuilla 1870-luvulla. Jussin isän, Harrin, esikuva lienee T. J. Härkönen, valtiopäivämieheksi asti edennyt Alavuden vaikutusvaltaisin talonpoika 1800-luvun loppupuolelta. Harrin tavoin Härkönen säilytti vankeja kotonaan, ja lopulta kahlitsematta jäänyt vanki surmasi hänet.

Madetoja muokkasi itse oopperansa libreton Järviluoman näytelmän pohjalta poistaen näytelmästä oopperan dramatiikan kannalta turhia hahmoja, repliikkejä ja kohtauksia. Tyystin hän poisti kohtaukset, jotka sisälsivät herännäisyyteen kohdistuvaa arvostelua. Tapahtumien kulku sinänsä on sama, mutta Antin pako ei oopperassa pääty antautumiseen, vaan jää avoimeksi.

Kirjailija Artturi Järviluoma oli paitsi suomalaisuusmies, myös musiikkimies. Hän toimi muun muassa Ylioppilaskunnan Laulajien varajohtajana. Järviluoma oli kerran seurannut Toivo Kuulaa kansansävelmien keräysmatkalle Etelä-Pohjanmaalle. Järviluomalla oli siis omakohtainen kosketus pohjalaiseen kansanmusiikkikulttuuriin, jossa niin ilot kuin murheet herkästi purkautuvat lauluksi. Tästä viestii tapa, jolla Antti draaman lakipisteessä kertoo kuulleensa tuomionsa: "Nyt kannattaa Hangan Antistakin tehdä laulu." Pohjalainen ja pohjalaisen kansanmusiikin tuntija Leevi Madetoja aisti tämän ulottuvuuden Järviluoman tekstistä.

Koko oopperan ydinteemana toimii heti alkusoitossa ensimmäisen kerran kuultava pohjalainen kansanlaulu "Tuuli se taivutti koivun larvan", jota lauletaan myös dramaattisin sanoin "Nyt mua viedähän linnasta linnaan". Mukana on myös kansantanssien rytmejä, polskia, "minuutteja", ja tulopelejä.

Lukuisista kansanmusiikkilainoista huolimatta Pohjalaisia on ehyt kokonaisuus. Madetojan oma ilmaisu ja teema-aines sulautuvat kansanmusiikin teemoihin täysin elimellisesti. Ulkoisena ratkaisuna tätä tukee se, että teos on läpisävelletty eikä siinä esiinny perinteiselle numero-oopperalle tyypillistä selkeää jaottelua resitatiivin ja aarian välillä.

Madetojan omassa teema-aineksessa esiintyy johtoaiheita. Muun muassa vallesmanni ja uhka, Jussi ja vapaus sekä Kaisa ovat saaneet omat johtoaiheensa. Dramatiikan ja dynamiikan yleisilme on Madetojaa ajatellen erittäin rohkea ja ulospäinsuuntautunut.

Lähteet:
Madetoja, Leevi: Pohjalaisia, teosesittely. Antero Karttunen, Finlandia Records - Fazer Music 1992.

Libretto pohjautuu Juhani Ahon romaaniin Juha. Tapahtuu jossakin Itä-Suomessa Ruotsin vallan ajalla. Marja on puolisoaan Juhaa huomattavasti nuorempi. Lisäksi hän on syntyjään venäläinen, mutta tullut aikanaan Juhan kotiin ottolapseksi. Juha on uskollinen ja huolehtivainen aviomies, mutta Marja on tuskastunut elämäänsä korpitilalla. Ikävän anopin vierailut eivät ainakaan helpota tilannetta.

Paikalle osuu karjalainen laukkuryssä, Shemeikka, joka viettelee ja vie mennessään Marjan. Karvas totuus pian paljastuu Marjalle: Shemeikan talossa asustaa "kesätyttöjä", Marjan edeltäjiä. Juha uskoo vaimonsa tulleen ryöstetyksi ja saapuu noutamaan Marjaa, joka Juhaa jo kaipasikin. Shemeikka kuitenkin sattuu paikalle ja pilkkaa Juhaa, joka lyö Shemeikan kuoliaaksi. Vasta sitten Juha kuulee Marjan lähteneen Shemeikan matkaan vapaaehtoisesti. Juha on epätoivoinen tilanteen vuoksi ja hukuttautuu koskeen.

Oopperan rakenne käsittää kuusi kuvaelmaa. Jokainen kuvaelma alkaa alkusoitolla ja pysyttäytyy yhdessä lavastustilanteessa. Ooppera voidaan esittää joko kahdella tai yhdellä väliajalla.

Libreton Ahon romaanista laati alunperin oopperalaulaja Aino Ackté, mutta sävellystyöhön tartuttuaan Leevi Madetoja muokkasi librettoa itse. Ackté halusi laadituttaa itselleen näyttävän Marjan roolin, missä hän jokseenkin onnistui. Marja ja hänen kehitystarinansa on teoksen keskus. Madetojan tyyliin ei kuulu kirjoittaa varsinaisia aarioita, mutta Marjalla on oopperassa useita aarian tai kavatinan tyyppisiä kohtauksia.

Juha-oopperassa musiikin huipennukset sattuvat kohtauksiin, joissa kuvataan liikettä ja juhlaa. Toisen kuvaelman alkusoittona kuultava koskikohtaus – Marjan ja Shemeikan koskenlasku matkalla kohti itää – on Madetojan luontokuvauksista hienoimpia. Neljännessä ja viidennessä kuvaelmassa Madetoja maalaa Shemeikan talon tanssiaisista näyttävän venäläisen juhlan, jonka tunnelmat muistuttavat Borodinin ja Musorgskin sävyjä.

Jo aivan perusainekset Juhan tarinassa ovat suuria tunteita: Juhan täyttymätön rakkaus Marjaa kohtaan, Marjan kaukokaipuu, Shemeikan iloluontoisuus. Tapahtumien vyöryssä Madetoja toistaa henkilöidensä yhä väkevämpiä tunnetiloja: Juhan raivo ja sarja luopumisia, joissa Marja joutuu päästämään irti ensin hupsusta unelmastaan elämästä Shemeikan rinnalla ja sitten Juhan rakkaudesta. Myös Juha luopuu uskostaan Marjaan, rakkauteen ja koko elämänsä mielekkyyteen ja surmaa itsensä.

Lähteminen ja jääminen, uskollisuus ja vapaudenkaipuu, romanttinen rakkaus ja kristillinen moraali esiintyvät taistelupareina tässä oopperassa eri tavoin eri henkilöiden ajatuksissa. Orkesterin osuudessa elää pohdinta, joka heijastelee henkilöiden sisäistä maailmaa. Esimerkiksi edellä mainittu koskikohtaus kuvaa paitsi kosken kohinaa, myös Marjan myrskyisää ja jännittynyttä sielunmaisemaa hänen juuri astuttuaan kiehtovan Shemeikan matkaan.

Juhan musiikki on antoisa, monikerroksinen kuuntelukokemus ja oman tyylilajinsa mestariteos. Tyylin esikuvia ranskalainen musiikintutkija Henri Fantapié löytää Faurén Pénélopesta ja Debussyn Pelléas et Mélisandesta. Madetojan tyyli Juhassa on sinfoninen. Soivaa taustaa vasten asetetut henkilöt suosivat tekstiä aarian ja jopa melodian kustannuksella. Näin orkesterin rooli kertojana ja kuvaajana korostuu äärimmilleen. Luontokuvaus, folkloristiset jaksot ja realistinen kuvaus lomittuvat kokonaisuudeksi perinteisen italialaisen oopperan luomissa arkkitehtonisissa kehyksissä.

Tässäkin oopperassa Madetoja käyttää johtoaiheita. Omat motiivinsa on muun muassa Marjalla, Shemeikalla ja sotaan lähdöllä, aggressiolla.

Läpi elämänsä Madetoja taisteli puolisonsa runoilija L. Onervan kiintymyksestä. Kilpakumppanina oli Eino Leino. Vaikka Leino ja L. Onerva eivät ilmeisesti koskaan ajautuneet suhteeseen, heidän taiteilijasielujensa välillä oli syvä yhteys, jota Madetoja kadehti. Tämä auttaa selittämään, miksi Madetoja valitsi Juhan tarinan erääseen sävellystuotantonsa tärkeimpään teokseen. Tarkkaa tietoa Madetojan itsensä näkemyksestä hänen oman elämäntilanteensa ja Juhan tarinan välisestä yhteydestä ei kuitenkaan ole.

Lähteet:
Madetoja, Leevi: Juha, teosesittely. Henri Fantapié, Ondine Oy 1988.