Pop- ja rockmusiikille on aina ollut tyypillistä teknisten keksintöjen nopea omaksuminen. Rautalangan mukana tulivat sähkösoittimet. Soittimet ja vahvistimet olivat 1960-luvun alussa harvinaisia ja kalliita. Bändiin pääsyn varmisti usein jo se, että omisti jonkin bändisoittimen tai jopa laulukamat, mikä samalla kätevästi ratkaisi myös yhtyeen kokoonpanon.

Rautalankasolistin unelmasoitinta, amerikkalaista Fender Stratocaster -sähkökitaraa oli valmistettu vuodesta 1954. Suomeen niitä ja bändisoitossa välttämättömiä sähköbassoja alettiin kuitenkin tuoda vasta 1962. Tuontirajoitusten takia amerikkalaiset soittimet olivat harvinaisia Englannissakin. Sen sijaan Ruotsi oli tässä vaiheessa molempia maita edellä elintasossa. Soittimia oli kaupoissa hyvät valikoimat ja hinnat olivat alemmat kuin Suomessa. EU-henkistä vapaakauppaa ei vielä tunnettu, joten Ruotsista ostettu soitin piti tullata ja maksaa siitä maksut ja verot, jotka lisäsivät hintaa lähes kolmanneksella. Kiusaus tuoda soitin salaa oli epäilemättä melkoinen.  

Soitinkauppoja Oulussa
Oulussa toimi 1960-luvun puolivälissä parhaimmillaan kolme yhtyesoittimia myyvää liikettä: Musiikki Westerlund, Oulun musiikki ja PSO-musiikkiliike. Westerlundin liikkeestä tuli vuonna 1964 omistajanvaihdoksen jälkeen Musiikkimies. Aluksi liike sijaitsi Pakkahuoneenkatu 9:ssä, sitten Torikadulla numerossa 24 ja lopulta numerossa 3.

Musiikki-Kullas perustettiin 1973. Aluksi se toimi osoitteeessa Asemakatu 25, sitten Hallituskatu 11:ssä, Torikadulla ja uudelleen Asemakadulla. Liike lopetti toimintansa vuonna 2023. Pakkahuoneenkatu 8:ssa sijainneen PSO-musiikin lopetettua toimintansa tilalle avattiin 1982 Oulun Musiikki, joka toimi 90-luvulle asti.

Oulun musiikkikaupat myivät kuuluisia maailmanmerkkejä, mutta kysyntä oli 60-luvulla vielä pientä. Ilmoitus sanomalehti Kalevassa vuonna 1964 kuvastaa paitsi laitteiden harvinaisuutta myös alan sanaston vakiintumattomuutta.

Siedettävän hintaisia ja käyttökelpoisia soittimia valmistivat englantilainen Burns, italialainen Eko, ruotsalainen Hagström ja sen alamerkki Kent. Musiikki Westerlund ilmoitti 1962 joulun alla sähkökitaroiden hinnoiksi 25 000–45 000 vanhaa Suomen markkaa (eli halvimmillaankin 550 euroa vuoden 2015 rahassa). Palkkatasoon ja ostovoimaan verrattuna hankinta oli kallis.

Alkuvuodesta 1964 liike mainosti sähkökitaran olevan jo muotisoitin. Valikoimissa oli Höfner-, Guyatone- ja Elite-merkkisiä soittimia. Saksalaisen Höfnerin eräs bassomalli oli tullut kuuluisaksi Beatlesin ansiosta. Guyatone ja Shaftesbury olivat ensimmäisiä markkinoille tulleita japanilaismerkkejä. Bachelors-yhtye hankki Selmer-kitaravahvistimet. Hagström-kitaran rinnalle tuli yhtyeen käyttöön Burnsin Black Bison -malli.

Vähittäismaksu oli usein ainoa mahdollinen hankintatapa. The Hooks -yhtye hankki kalustonsa osamaksulla oululaisesta soitinkaupasta. Alaikäinen muusikko tarvitsi osamaksusopimukseen vanhempansa takauksen, millä tuli samalla testattua harrastuksen hyväksyttävyys. Hankintatapa tiivisti bändiharrastusta, sillä sijoitettu summa oli tarkoitus hankkia soittamalla: "Kun piti maksaa säännöllinen kuukausierä, oli pakko tehdä keikkoja paljon ja säännöllisesti", muisteli Porkkanas-yhtyeen Timo Vaskivuo.