Muusikon ja esiintyjän taitoja arvioitiin kilpailuissa heti rockin rantauduttua Suomeen. Laulajille oli erilaisia "Suomen Elvis -kisoja". Manageri Leo Heinosen ohjelmatoimisto järjesti helmikuussa 1964  Helsingin messuhallissa kitarayhtyeiden SM-kisat. Kilpailemassa oli 12 yhtyettä Helsingin seudulta. Oulun Pyrinnöllä valittiin 1960-luvun alkupuolella kaupungin suosituin kitarayhtye yleisöäänestyksen perusteella.

1960-luvulla pidettiin eri puolella Suomea yhtyekisoja, joita usein nimitettiin suomenmestaruuskilpailuiksi. Osallistujat valittiin kylläkin melko sattumanvaraisesti, eivätkä arvostelukriteerit olleet selkeitä. Tavoitteena oli löytää uusia kykyjä, mutta joskus vain markkinoida kisan järjestävän ohjelmatoimiston myymää artistia.

Oulun seudun yhtyeistä The Flintstones osallistui 1965 bändien SM-kisoihin sijoittuen toiseksi. The Hooks osallistui uudenvuoden aattona 1966 Tampereella ohjelmatoimistoa pyörittäneen Tauno "Tappi" Suojasen järjestämään kilpailuun. Monien mielestä kisan lopputulos oli päätetty etukäteen järjestäjän suojatin hyväksi.

Porkkanas Unlimited sijoittui kolmanneksi Vaasassa vuonna 1969. Samassa kisassa muuten kuudenneksi tuli Creatures, jossa soittivat tulevat Hurriganesit Henry "Remu" Aaltonen ja Krister "Cisse" Häkkinen. Oulun kova nimi Express voitti vuonna 1970 pidetyn kilpailun, jonka järjesti levy-yhtiö EMI.

Nuortenlehdet järjestivät omia bändikilpailuja, joiden palkintona saattoi olla kesäkiertue jonkin kuuluisuuden lämmittelybändinä. Tanssipaikat järjestivät yleisönsuosikkien äänestyksiä. Oulussa kilpailuaatetta viriteltiin uudestaan 1977, kun nuorisolautakunta ja Rattori-lupi järjestivät kilpailun "pikkupoikabändeille". Yleisö äänesti Oulun suosituimman rockyhtyeen näissä "limukkailloissa". Kisan voitti Madness, toiseksi tuli Gambler ja kolmanneksi Spidersin esiaste Joyfull.

Virallinen suomenmestaruus

Muusikkojen liitosta 1969 itsenäistynyt Popmuusikot ry. otti yhtyeiden SM-kisojen vetovastuun vuodesta 1970. Popmuusikkojen puheenjohtaja Jussi Raittinen muotoili tavoitteet: Yhtyekilpailuilla haluttiin nostaa suomalaisen rockin tasoa. Kilpailu muuttuikin selkeämmäksi ja systemaattisemmaksi. Alettiin järjestää säännöllisiä aluekarsintoja, joiden parhaat pääsivät jatkoon ja lopulta finaaliin.

Samanlainen kisauudistus pyrittiin tekemään myös sooloartistipuolella. Raittinen toimi myös rock- ja iskelmälaulajien SM-kisojen taustahahmona. Vuonna 1975 oululainen Kari Värri sijoittui rockkisassa toiseksi voiton jäädessä täpärästi vain pisteen päähän. Onnistuneempi kappalevalinta – vaikka jokin Tutti Frutti Juicen laulujen asemesta – olisi ratkaissut kisan toisin, sillä englanninkielinen rock n' roll oli tuolloin arvossaan.

1970-luvun lopulla rockin lajit olivat erkaantuneet kauas toisistaan. Punk ja uusi aalto toivat kisoihin tuoreita, innokkaita yhtyeitä, joiden yhteissoittokokemus oli vielä vähäistä. Eri lajien vertailu perinteisin soitto- ja laulutaitokriteerein tuntui hankalalta. Siksi päätettiin perustaa erilliset kilpailusarjat progressiiviselle rockille, uudelle aallolle ja niin sanotulle keskityylille. Käytäntö oli voimassa 1978–80.

Näinä vuosina mestaruuskilpailujen vaikutus oli suurin. Vuonna 1980 oli kilpailussa mukana kaikki alkukarsinnat mukaan lukien lähes 1000 yhtyettä, joten voidaan puhua koko Suomen bändikatselmuksesta. Kisamenestys ei kuitenkaan taannut kestävää suosiota. Vuoden 1980 voittaja Hassisen kone oli poikkeus, mutta useat muut menestyjät unohtuivat nopeasti.

Pohjoisen yhtyeet ylsivät muutaman kerran suomenmestaruuteen. Oululaisia mestareita olivat Spiders vuonna 1979 ja Kerjäläisarmeija 1981. Muhoslais-utajärveläinen 22-pistepirkko voitti vuonna 1982. Bändi muotoutui aikoinaan yhtyeestä Matti Mätä ja SS.

Lähteet:
Risto Immonen: Paavo Maijasen haastattelu, Musa 12/1977.
Intro 4/1974
Iskelmä 1/1964
Bruun, Seppo ym.: Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia. Helsinki: WSOY, 1998.
The Hooks -yhtyeen haastattelu.
Hannu Karjalaisen haastattelu. 
Kari Värrin sähköpostihaastattelu.
Oulu-lehti 27.6.1977, 30.6.1977, 4.7.1977, 1.8.1977, 29.8.1977 ja 19.4.1979.