Iso Ilo

Valokuva: Sekakuoro Iso Ilo.
Kuva: Ison Ilon arkisto.

Tämän sivun sisältö:

Sekakuoro Iso Ilo on toiminut Oulunsalon Nuoriseuran yhteydessä vuodesta 1962. Aluksi se tunnettiin nimellä Oulunsalon nuorisoseuran kansantaideryhmä, mutta vuonna 1973 otettiin käyttöön vanhaa suomalaista häälaulua mukaileva ytimekäs Iso Ilo.

Iso Ilo on noin 50-henkinen sekakuoro. Laulajien lisäksi kokoonpanoon kuuluu soitinyhtye. Kuoron musiikillisena johtajana on elokuun 2018 alusta toimnut Atte Kekkonen. Häntä ennen tehtävässä ovat toimineet viimeksi Arto Poussu, Kristian Hedberg, Jaana Raivio kaudella 2013–2014, Tuomas Lampela vuosina 2010–2012 ja Marika Salminen vuosina 2007–2010. Heitä aiemmin kuoroa johti pitkän kauden Jorma Leppämäki.

Ison Ilon ohjaajana ja koreografina toimii tanssitaiteen maisteri Milla Korja. Aiempina vuosina koreografioita kuorolle ovat laatineet Petri Kauppinen, Markku Ryynänen, Eila Alakiuttu, Satu Niiranen, Sirkka Viitanen ja Eero Aho.

Käsikirjoittaja Petri Kauppinen on toiminut yhteistyössä Ison Ilon kanssa vuodesta 1994.

Kuoron toiminta

Iso Ilo on osa Oulunsalon kansalaisopiston toimintaa, joten harjoittelu tapahtuu kansalaisopiston lukuvuoden aikana. Kuoro työstää joka vuosi uuden ohjelman ja pitkä työ huipentuu perinteiseen vappuaaton konserttiin Pohjankartanon salissa.

Iso Ilon esiintyminen poikkeaa olennaisesti tavallisesta kuorolaulusta. Esitykset koostuvat 10–15 laulusta, joista muodostetaan aihepiiriltään yhtenäinen ohjelmakokonaisuus. Kokonaisuuteen laaditaan aiheeseen sopiva koreografia ja puvustus. Ryhmän lavailmaisu yhdistää pelottomasti liikkeen, laulun, teatterin ja tanssin keinot ja siinä näkyy yhdessä tekemisen riemu ja aito ilo. Ilo liikkuu ja liikuttaa, viihdyttää ja koskettaa. 

Uuden ohjelmiston harjoittelun kuoro aloittaa laulujen stemmaharjoituksilla. Uusien laulujen tultua tutuksi, otetaan vähitellen mukaan myös liikkuminen koreografin ohjauksessa. Lopuksi harjoituksiin tulee mukaan bändi. Kerran viikossa pidettävien kolmen tunnin harjoitusten lisäksi ryhmä kokoontuu kolme–neljä kertaa vuodessa laulu- ja koreografileireille.

Iso Ilo on vuosien mittaan esiintynyt kansanmusiikkifestivaaleilla sekä Suomessa että ulkomailla – muun muassa Unkarissa, Englannissa, Japanissa, Saksassa, Ukrainassa, Italiassa, Ranskassa ja Turkissa.

Ohjelmisto

Laajan ja yhtenäisen ohjelmakokonaisuuden perinne juontaa kuorolla aina vuoteen 1965 asti, jolloin se kokosi ohjelman Yleisradion Pitäjien parhaat -kilpailuun. Vanhoista paikallisista arkkiveisuista ja runoista koottu Romanttinen kuvitelma Oulunsalosta nähtiin seuraavana vuonna televisiossakin. Sovituksista vastasi musiikinopettaja Vesa Pentti, jonka työstämiä ohjelmia olivat muun muassa Iso ilo alkaa, Talkootanssit ja Laiva Toivo Oulu.

2000-luvun alusta alkaen Iso Ilo on siirtynyt kohti kevyempää linjaa, nykymusiikkia ja elävää koreografiaa. Sen ohjelmisto peilaa raikkaalla tavalla suomalaista kulttuuria ja kansakuntamme nykyilmiöitä. Kuoro on ammentanut esitykseensä inspiraatiota suurista suomalaisista kansantaiteilijoista kuten Junnu Vainiosta, Gösta Sundqvistista ja Juice Leskisestä.

Iso Ilo on myös kantaesittänyt sille sävellettyä ohjelmistoa. Muun muassa Tibor Garanvolgyi on säveltänyt kuorolle pienoisoopperat Nuottaooppera ja Vala.

Äänitteet

Iso Ilo alkaa Oulunsalosta, 1980. C-kasetti
Tule tule kultani, 1992. Cd-levy. 

Lähteet:
Kuoron kotisivu Iso Ilo
Leppämäki, Jorma. Soiton, laulun ja tanssin Iso Ilo. Kaltio 2/1984, s. 71–73.
Rintala, Mirja: Tekemisen ilo näkyy kansantaideryhmä Ison Ilon esityksissä. Oulu-lehti 26.4.2009, s. 6.