Tatu Vaaskivi (vuoteen 1935 Vahlsten) syntyi Helsingissä 19.7.1912. Hänen perhetaustansa oli sikäli erikoinen, että isä, arkkitehti Georg Vahlsten, oli kuollut reilu kuukausi ennen pojan syntymää. Äiti, Aino Vahlsten, lähti miehen kuoleman jälkeen lapsuudenkotiinsa Ouluun mukanaan vasta pariviikkoinen Tatu.

Oulussa tuore äiti asettui asumaan äitinsä luokse. Vaaskiven isoäidin Anna Elisabet Pesosen lisäksi taloa asuttivat hänen neljä tytärtään, Lyyli, Salli, Aili ja Asta sekä kaksi palvelustyttöä. Jäätyään leskeksi Anna Pesonen oli ottanut miehensä liikkeen, Niskasen kauppapuodin, johdon käsiinsä. Tähän aikaan kauppa oli Oulun parhaita ja tunnetuimpia. Leskirouva harjoitti liiketoimintaa kyvykkäästi aina vuoteen 1916 asti, jolloin hän myi kaupan. Niskasen kauppa sijaitsi Isonkadun ja Kauppurienkadun kulmassa. Samassa rakennuksessa sijaitsi myös perheen asunto, jonne nyt myös Aino-tytär lapsensa kanssa saapui.

Vaaskiven isovanhemmista pojalle läheisin oli juuri äidinäiti. Hän oppi tuntemaan tämän jo varhain, asuihan tämä samassa talossa. Isoäiti oli voimakas persoona. Häntä on kuvattu hallitsijaluonteeksi, joka oli tunnettu ankaruudestaan, mutta myös hyväsydämisyydestään. Holger Lybäckin mukaan isoäiti teki Vaaskiveen pysyvän vaikutuksen. Isoäidin kuva löytyy useasta Vaaskiven kaunokirjallisen tuotannon naishahmosta.

Lapsuus lähellä luontoa

Vaaskivi sai lapsena yllin kyllin huomiota osakseen. Oulun talo oli täynnä naisia, jotka olivat valmiita hemmottelemaan perheen ainoaa lasta. Vaaskivi oli varhain kehittynyt, eloisa ja toimelias lapsi. Asta- ja Aili-tädit olivat parhaita leikkikavereita. Kesät vietettiin perheen huvilalla Hietasaaressa. Huvilasta tuli Vaaskivelle turvapaikka, jossa hän kirjoitti useimmat teoksensa. Sinne hän myös pakeni pelottavaa sotaa, jota hän ei lopulta kuitenkaan kestänyt.

Hietasaari oli Vaaskivelle lähes paratiisi. Meren läheisyys ja maaseudun rauha olivat oivallinen ympäristö toteuttaa kiinnostuksen kohteita. Vaaskivi vaelteli kedoilla tarkkaillen luontoa ympärillään. Kasvien ja perhosten keruu oli hänelle jo varhain rakas harrastus. Rakkaus luontoon ei unohtunut koskaan, vaan Vaaskivi kirjoitti vielä aikuisiälläkin kirjeissään usein luonnosta ja siellä näkemistään eläimistä ja kasveista:

"Jasmiinit kukkivat vielä ja kun iltahämärät tulevat, niiden ympärillä surisee yöperhosia…en ole seurustellut täällä ollenkaan ihmisten kanssa, mutta kyllä sitä enemmän oravien; ne ovat vallan huikean villejä tätä nykyä – nakerrettuja käpyjäkin on pitkänä, taajana päärmeenä sillä iltaruskojen tiellä.
– Kirje Elina Vaaralle 9.8.1942.

"Luki Oulun kaupungin lainakirjaston"

Vaaskivi tutustui satujen ja tarinoiden maailmaan jo pienenä. Ennen kuin hän oppi itse lukemaan, toimivat äiti, tädit ja erityisesti lapsenvahti Nanni sadunkertojina. Andersenin ja Topeliuksen sadut sekä Tuhannen ja yhden yön tarinat olivat vain pieni osa siitä tarinoiden määrästä, johon poika jo nuorena tutustui. Erityisen tärkeäksi lukukokemukseksi muodostui perheen suuri Kuvaraamattu, jonka avulla Vaaskivi tutustui raamatunhistoriaan ja sen henkilöihin. Kirjan piirroksista tuli lähde, josta Vaaskiven rikas mielikuvitus ammensi alinomaa uusia ja mitä uskomattomimpia tarinoita.

Koulunkäynnin Vaaskivi aloitti kuusivuotiaana. Lukemaan opittuaan hänelle avautui kirjojen ääretön maailma, johon hän uppoutui täysin, ulkomaailman unohtaen. Poika luki suunnattomasti – koko Oulun lainaston, kuten hän myöhemmin leikkisästi kertoi. Hän oli kiinnostunut monipuolisesti eri aloista ja luki siten kirjallisuutta laidasta laitaan. Myös innostus kirjoittamiseen heräsi varhain. Vaaskivi kirjoitti aluksi satuja ja suuria historiallisia murhenäytelmiä, kuten Pariisin verihäät vuonna 1924. Pian hän alkoi tehdä laajempia teoksia ja romaaneja. Vaaskiveä kiinnosti kaikki eksoottinen – kaukaiset maat ja idän ja antiikin kulttuurit herättivät pojassa intohimoja. Näistä aiheista hän itsekin sitten kirjoitti – myös aikuisena.

Muutto äidin luokse Helsinkiin

Tatu Vaaskiven äiti oli muuttanut työn perässä Helsinkiin pojan ollessa neljävuotias. Vaaskivi jäi Ouluun tätinsä hoidettavaksi kahdeksanteen ikävuoteen asti, jolloin hän muutti äitinsä luo pääkaupunkiin. Muutos oli suuri. Muutto outoon ja jollakin tavalla tylympään ympäristöön vaikutti Vaaskiven persoonaan. Jo Oulussa hän oli viettänyt mieluiten aikaansa yksin, kirjojen parissa ja luonnossa vaellellen. Nyt tämä jonkinasteinen elämänmuukalaisuus vahvistui entisestään. Hän ajautui yhä syvemmälle omiin ajatuksiinsa ja mielikuvitusmaailmaansa.

Vaaskiven mielikuvitus oli jo lapsena poikkeuksellisen voimakas. Elina Vaara on kuvannut sitä seuraavasti:

"…Hän katseli kerran alle 10-vuotiaana kesäisessä lehdossa suurta, auringossa helottavaa kärpässientä ja näki sen alla punalakkisen tontun, joka oli niin pilan pikkuruinen, että tuskin saattoi todeksi uskoa, mutta elävä ja vilkas, iski silmääkin Tatu pojalle."

Lomat Vaaskivi vietti edelleen Oulussa Hietasaaren huvilalla. Lomat kuluivat nopeasti kuviteltujen ja oikeiden leikkikavereiden kanssa. Leikkipaikat – niityt ja merenranta – olivat täynnä satuolentoja, tonttuja ja merenneitoja. 

Lähteet:

Ihonen, Markku 1985: Unelma ja unohtuminen. Bibliophilos 1985:2

Kämäräinen, Kauko 2001: Intohimon ihmisiä. Jälkiä historiassa ja käsialassa. Kustannus Kääntöpuoli: Tampere.

Lybäck, Holger 1950: T. Vaaskivi. Ihminen ja kirjailija. Forssan kirjapaino Oy: Forssa.

Vaara, Elina 1943: T. Vaaskivi. Elämäkerrallinen esipuhe. Teoksessa T. Vaaskivi: Pyhä kevät. WSOY: Porvoo.