Vaaskiven fyysinen terveys oli aina ollut heikko. Toistuvat kuumeet ja jalkasäryt veivät ajoittain hänen toimintakykynsä. Kirjallinen intohimo ja luomisvimma olivat kuitenkin niin voimakkaat, ettei Vaaskivi kuunnellut ruumiinsa viestejä, vaan hän tautia uhmaten jatkoi kirjoittamistaan.

Kirjoittaessaan Yksinvaltiaan ensimmäistä osaa Vaaskivi oli henkisesti ja ruumiillisesti melko hyvässä kunnossa. Hän siirtyi keväällä 1941 takaisin Ouluun kirjoittamaan teoksen toista osaa. Tällöin ruumiillinen heikkous kuitenkin palasi vakavana ja tuhoisana. Sodan puhkeaminen uudelleen kesän alussa vaikutti suuresti Vaaskiven henkiseen ja myös fyysiseen terveyteen. Hän pakeni Raahen Arkkukariin merenrantamökkiin suojaan sodan kauhuilta. Hän kirjoitti kuumeisesti ja oli välillä vuoteen omana. Syksyllä hän jatkoi kirjoittamista Hietasaaressa ja viimeisin voimanponnistuksin sai Yksinvaltiaan toisenkin osan valmiiksi.

Yksinvaltiaan kirjoittaminen kulutti Vaaskiven voimat loppuun. Vaimo ja tuttavat saivat pitkän suostuttelun jälkeen hänet menemään oululaiseen Tuiran sairaalaan hoidettavaksi, mutta vain lyhyeksi aikaa. Kesällä 1942 hänellä oli sen verran voimia, että hän matkusti puolisonsa kanssa Ruotsiin täysihoitolaan. Paikka tarjosi hyvät virkistäytymismahdollisuudet sekä monipuolista ja kunnollista ruokaa, mistä oli Suomen puolella sodan takia ollut puutetta.

Palattuaan syksyllä Ouluun Vaaskivi yritti epätoivoisesti päästä työvireeseen. Heikot voimat eivät kuitenkaan riittäneet. Mielen rauhattomuutta lisäsi Oulun joutuminen pommitusuhan alaiseksi. Sota ei näyttänyt loppuvan lainkaan, ja se vei Vaaskiven elämänhalun kokonaan. Hän tunsi, ettei hänelle ollut enää mitään rauhaisaa paikkaa työlleen, kirjoittamiseen:

"Mutta totuus on, että vielä tähän päivään asti en ole kyennyt keskittymään. Sinä hetkenä, jolloin istun koneeni ääreen ja aion syventyä kehräämään jotain juttua, sinä hetkenä on aina Saatana valppaimmillaan: ajatukseni hajautuvat pelkiksi kauhukuviksi ja minun on suorastaan fyysillisesti mahdotonta tehdä mitään."
– Kirje Elina Vaaralle 5.9.1942.

Mieli ja ruumis heikkenivät, eikä hän enää syyskuun 21. päivän aamulla herännyt. Virallinen kuolinsyy oli sydänhalvaus.

Lähteet:

Lybäck, Holger 1950: T. Vaaskivi. Ihminen ja kirjailija. Forssan kirjapaino Oy: Forssa.

Saarenheimo, Kerttu 2001: Elina Vaara. Lumotusta prinsessasta itkuvirsien laulajaksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Vammala.

Vaara, Elina 1943: T. Vaaskivi. Elämäkerrallinen esipuhe. Teoksessa T. Vaaskivi: Pyhä kevät. WSOY: Porvoo.

Vaaskivi, Tatu 1945: Kutsumus. Kirjeitä vuosilta 1927–1942. Toimittanut Martti Haavio, WSOY: Porvoo.