Asevelvollisuuden päätyttyä Rintalan tie vei Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Kouluvuosina hän oli kulkenut vanhoillislestadiolaisten seuroissa Oulun rauhanyhdistyksellä, mutta irtautunut liikkeestä jo ennen ylioppilaaksituloaan. Päätöksen opinnoista hän oli tehnyt viimeisenä lyseolaisvuonnaan.

"Papin mustan kaavun alla sykki sama sydän kuin vuosisatoja aiemmin: ainoastaan Jumala voi sekä vapauttaa että rangaista. Näköalansa avautumisella taiteen suuntaan hän oli yrittänyt hävittää mielestään papin mustan kaavun. Se ei ollut onnistunut. Koulun ylimmällä luokalla hänessä alkoi kypsyä päätös. Hän menisi opiskelemaan teologiaa.
– Taiteen ja kirjallisuuden hiljaisuutta kuunnellen.

Teologian ohella Rintala opiskeli jonkin aikaa kirjallisuutta ja valtiotiedettä. Kokonaan pappisopinnot keskeytyivät muutaman lukukauden jälkeen. Pappia ei Rintalasta tullut, vaikka häntä joskus on verrattukin saarnamieheen. Tuleva kirjailija luopui luterilaisesta teologiasta, mutta maailmankatsomuksellinen ja uskonnollinen pohdinta jatkui, nyt sävyltään esteettisenä. Pohjois-Pohjalaisen osakunnan kirjalliseen piiriin tutustumisen myötä kaunokirjallisuus alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Uskonnollisten ongelmien selvitteleminen kaunokirjallisuuden kielellä johti näytelmän kirjoittamiseen.

Vuonna 1952 valmistunut yli 6-tuntiseksi arvioitu näytelmä ei koskaan päässyt näyttämölle, mutta yhteydet teatteripiireihin aukenivat. Seuraava näytelmä jäi kesken, mutta kolmas, Baalin kuningatar, onnistui. Se esitettiin Intimiteatterissa vuonna 1954. Samana syksynä ilmestyi Uuteen testamenttiin pohjautuva esikoisromaani Kuolleiden evankeliumi.

"Kypsä esikoisromaani", otsikoi Kai Laitinen Helsingin Sanomissa julkaistun arvostelunsa. Modernistisena pidetyn romaanin vastaanotto oli kauttaaltaan myönteinen. Jatkoa seurasi jo seuraavana vuonna, jolloin ilmestyi Rintalan läpimurtoromaani Rikas ja köyhä. Kirjailijan julkaisutahti tästä eteenpäin oli ripeä – kirjoja ilmestyi vähintään yksi vuodessa.

Opiskelu Helsingissä merkitsi siirtymistä pois Oulusta. 1950-luvun puolimaissa kirjailija solmi Raili Pihkalan kanssa avioliiton, josta syntyi neljä tytärtä: Rauna Maria vuonna 1956, Annaliina vuonna 1958, Laura Josefiina vuonna 1960 ja Lea Mirjam Ulriika vuonna 1965. Perhe asettui aluksi asumaan Helsingin Katajanokalle.

Vuonna 1960 seurasi muutto Kirkkonummen Gumbackaan, missä Rintala pääosan tuotannostaan kirjoitti. Pekka Tarkan mukaan Keskusteluja lasten kanssa vuodelta 1965 on kuvaus kirjailijan perheestä, jonka elämän harmoniaan kuuluu läheinen suhde luontoon, metsästys, kalastus, taide ja uskonto.

"Helvetin tulessa herra Rintala"

1990-luvun puolivälissä Paavo Rintala sairastui Parkinsonin tautiin, jonka musertavaa voimaa hän kuvasi pari vuotta ennen kuolemaansa:

"Flyygeli ja uuni hallitsivat tätä tupaani kolmekymmentä vuotta. Kyllä, aina kevääseen -95 saakka. Silloin minä toin tänne sairauteni, joka ei sopinut mihinkään muualle. Mutta se oli tännekin liian suuri. Flyygeli ja uuni muuttuivat niin pieniksi, että kukaan joka tupaan tuli, ei edes vilkaissut niitä, mutta minut ja minun tuskani näki jokainen. Makasin keskellä lattiaa, täytin koko tilan; väri oli paennut kasvoiltani, kiemurtelin löytääkseni asennon jossa levätä. Mutta ristiselässä hehkuva hiillos poltti kuin sepän pajassa punaiseksi kuumennettu rauta-arina."
– Johdanto teoksessa Hannes Karppinen: Parantajan tie. 

Lähteet:

Kai Laitinen 1954: Kypsä esikoisromaani. Helsingin Sanomat 31.10.1954.

Komu, Eija 1995: Armon tyhjiössä. Kristillinen eksistentialismi eräissä Mika Waltarin, Helvi Hämäläisen ja Paavo Rintalan 1950-luvun romaaneissa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Mikkelä, Anna-Liisa 1962: Paavo Rintala – kuukauden nimi. Kaleva 29.11.1962.

Rintala, Paavo 1986: Taiteen ja kirjallisuuden hiljaisuutta kuunnellen. Kaleva 16.8.1986.

Rintala, Paavo 1997: Johdanto. Teoksessa Hannes Karppinen: Parantajan tie. Toimittanut Monika Hämäläinen. Helsinki: Otava, 11–24.

Salokannel, Juhani 1993: Paavo Rintala – Jumala on kauneus. Teoksessa Juhani Salokannel: Linnasta Saarikoskeen. Suomalaisia kirjailijakuvia. Porvoo: WSOY, 332–359.

Tarkka, Pekka 1990: Suomalaisia nykykirjailijoita. 5. uudistettu painos. Helsinki: Tammi.