Anttilan naisten viihde on läpi tuotannon yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Kuntapolitiikan, yritystoiminnan, neuvostosuhteiden, nousukauden ja pankkien kritisoiminen on vähintäänkin tasaveroisessa asemassa romanssijuonen etenemisen kanssa, ellei peräti korostu sen yli.

Vastakohtana Anttilan rehdeille nais- ja miespäähenkilöille asetetaan lukematon määrä saunasopimuksia, valtapelejä ja petoksia. Yritys, kunta ja lopulta koko Suomi osoitetaan paikaksi, jossa ainoastaan rahan tuomalla vallalla, asemalla ja mahdollisuuksilla on merkitystä.

Raikas ja suora päähenkilönainen onnistuu olemuksellaan ja luontevuudellaan esimerkiksi pelastamaan vanhan puutalorakennuksen purkamiselta ja tuulettamaan luutuneita käsityksiä ja koko kunnan ilmapiiriä, koska puhuu suunsa puhtaaksi.

Teosten naiset käyvät poikkeuksetta töissä. Päähenkilö saa heti huomata, että hänen kotipaikkakuntansa on keski-ikäisten naisten valtapihdeissä. Yleensä vanhemmat naiset, päähenkilön sukulaistädit tai juoruilevat työtoverit vahtivat päähenkilöä ja katsovat asiakseen puuttua tämän elämään.

Naiskuva teoksissa on moni-ilmeinen ja kiinnostava. Romaanissa Opettajako muka herrasväkeä Pyhämäkeä pitää tiukasti otteessaan rehtorin vaimo Jenni Sälpä, joka kuvataan pelottavana ja suorastaan tyrannimaisena naisena – kunnes hänen kokemuksilleen annetaan ääni:

"– Minä olen taistellut ihmisoikeuksistani tässä kirkonkylässä katkerammin kuin luultavasti kukaan toinen. Kun tulin tänne pieneltä syrjäkylältä Aulis Sälvän vaimona, kukaan ei toivonut minun tuloani, ei Aulis itsekään… Se oli entisaikainen surkein mahdollinen pakkoavioliitto. Minä olin sivistymätön, köyhästä mökistä, vailla koulutusta ja ammattia. Aulis häpesi minua."

Miehet solmivat teoksissa keskinäisillä hyvä veli -suhteilla mitä erilaisimpia diilejä, mutta vaimot ovat niitä, joilla näyttäisi ainakin päällisin puolin olevan enemmän valtaa. Valta ulottuu päätöksiin kaikkien kuntalaisten työpaikoista ja soveliaista seurustelusuhteista.

Elsa Anttilan teoksia on kiitetty naisten välisten solidaaristen suhteiden kuvaamisesta, mikä pitää myös paikkansa – kovapintaisinkin johtonaisista myöntää olleensa väärässä ja korjaa asian, kun se on tarpeen. Solidaarisuus näkyy niin pienissä kuin suuremmissakin asioissa. Esimerkiksi yksinhuoltajaystävän lapsia vahditaan, siskolle luvataan taata laina eikä juonittelun anneta vaikuttaa ystävyyteen.

On mahdotonta sanoa, kritisoivatko teokset enemmän miesten keskinäistä valtaverkostoa, joka hyödyttää taloudellisesti, vaiko tätä naisten piilotettua valtaa. 

Teksti: Myry Voipio.

Suomeen sijoittuvissa teoksissa kuntapolitiikka saa osakseen eniten kritiikkiä. Esimerkiksi Minäkö pappilan hätävarassa kuvattu taistelu puutaloyhteisön puolesta on kannanotto paitsi fiktiivisesti myös suhteessa todellisuuteen. Viihteeseen etäännyttäen Anttila ottaa kantaa kysymyksiin, jotka olivat Oulussakin pinnalla 1970- ja 1980-luvuilla, kun historiallinen puutalomiljöö sai väistyä betonikolossien tieltä.

Teoksissa kritisoidaan ajankohtaisia ilmiöitä. 1980-luvulla kirjoitetut Anttila-romaanit ottavat kantaa nousukauden eri ilmiöihin, 1990-luvun teoksissa siirrytään keskustelemaan lamasta.

"Silloin oli puhuttu kustannuspaikoista ja saneerausvisioista eivätkä yksityiskohdat olleet huolettaneet ollenkaan, yksittäisten ihmisten kohtaloista puhumattakaan. Nyt avainsana oli selviytymisstrategia ––"

Anttila ei teoksissaan tuo esille ”oikeaa” puoluekantaa, vaan asettuu heikoimpien puolelle.

Yrityspeleistä ja yhteiskunnallisesta kritiikistä ei päästä eroon ulkomaillakaan. Lomakohde-romaaneissa pystytään etäyttämään asioista ja kritisoimaan niitä entistä kärjistetymmin myös kielellisesti sijoittaessaan ulkomaalaisten puheenvuoroihin ajankohtaista Suomi-kritiikkiä.

Matka-aiheisissa Anttila-teoksissa käsitellään myös ulkomaalaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja, joita ensin rakennetaan ja stereotypisoidaan ja sen jälkeen puretaan puolin ja toisin.

Teksti: Myry Voipio.

Anttilan miespäähenkilö on väistämättä tavoiteltu poikamies, hyvässä ammatissa ja asemassa sekä komea, rehellinen, ystävällinen, raitis ja tanssitaitoinen. Usein mies on yli 30-vuotias ja hänen elämänsä ja uransa ovat vakiintuneita. Vaikka kaikki teosten naiset eivät olekaan akateemisesti koulutettuja, miehistä suurin osa on.

Ikäero nostaa miehen tiettyyn valta-asemaan, mikä näkyy paitsi päähenkilön ja miespäähenkilön työsuhteissa myös miehen suhtautumisessa naiseen. Miehet puhuttelevat itseään nuorempia naispäähenkilöitä pennuiksi ja tytöiksi. Mikäli nainen on lapsuudesta tai nuoruudesta tuttu, hänestä "on tullut nainen".

Naisen ja miehen välinen valtasuhde näyttäytyy monissa Anttila-teoksissa kiinnostavasti aikuistuvan tai jo aikuistuneen naisen kapinana ja paikoitellen lapsellisena käyttäytymisenä, kun nainen yrittää todistaa piittaamattomuutensa miehestä.

Naispäähenkilöt kokevat itse olevansa vasta kasvamassa naisiksi tai jo olevansa täysikasvuisia naisia, mutta etsivät vielä paikkaansa elämässä. Teosten naishahmoille tärkeää onkin oman paikan löytyminen ja kasvu ihmisenä. Romanssi sen kehittyminen, rakkaus ja parisuhde limittyvät osaksi naisen kasvua.

Rakkaus näyttäytyy kumppanuutena, yhteenkuuluvuutena ja vastakohtana väkisin ylläpidetylle suhteelle, sillä: "Siinä vaiheessa, kun rakkautta pitää punnita vaa'alla, sitä ei enää ole olemassakaan."

Läpinäkyvä aamutakki: Seksi naisen valintana

Tottumuksia, perinteitä, normeja ja sääntöjä on noudatettava, tai menee maine. Anttila-teosten nuori nainen joutuukin tarkkailun kohteeksi aina myös seksuaalikäyttäytymisensä ja -moraalinsa puolesta.

Vaikka teosten naishahmot ovat stereotyyppisiä, heidän asenteessa seksiin vaihtelee. Toiset haluavat odottaa avioliittoon, toisten mielestä naisella on vapaus harrastaa seksiä muutenkin. Ehkäisystäkin teoksissa puhutaan, tosin välillä hiukan kierrellen. Naishahmojen mielestä naisella on paitsi oikeus, myös tietty velvollisuus huolehtia itsestään – kuitenkin itsenäisten valintojensa mukaisesti, ei muiden sanelemana.

Teksti: Myry Voipio.

Anttila-teosten kieli on sekin tietyllä tavalla lajityypillistä ja toisteista. Miehet ovat naisten puheissa roikaleita, rontteja, rötkäleitä, rotkaleita, ketkaleita, lurjuksia, luikureita ja herroja – herra pankinjohtaja, tuomarinlurjus, maisterinroikale. Määreet eivät kuitenkaan ole aina kielteisiä. Niiden merkitys on luettava asiayhteydestä, sillä niiden käyttäminen on teosten tyylille hyvin ominaista.

Suuttuessaan naiset puolestaan näkevät punaista, kaiken kuin sumun tai usvan läpi. Tyylilleen uskollisesti Anttila kuvaa naispäähenkilönsä tuohtumista tai rakastumista samoin lausein välittämättä siitä, mitä ammattikuntaa tai koulutustasoa päähenkilö edustaa.

Sama piirre näkyy miespäähenkilöiden ja sivuhenkilöiden käyttämissä ilmaisuissa – esimerkiksi katkeroitunut työkaveri hymyilee katkerasti, sanoo kitkerästi ja niin edelleen, oli hän sitten tarjoilija, kassa, opettaja, matkaopas tai atk-asiantuntija. Usein toistuvia fraaseja ovat myös "X:ään meni piru" ja "Nainen on naiselle susi".

Naisten viihteeksi teoksissa esiintyy poikkeuksellisen usein sana konjunktuuri, mutta sehän on tietysti aivan tarkoituksellista.

Teksti: Myry Voipio.