Erkki Kivijärven näytelmät
Kivijärvi kirjoitti kaikkiaan kymmenen näytelmää. Niistä ensimmäisenä näyttämölle pääsi keväällä 1909 Viipurin teatterissa esitetty 2-kuvaelmainen Runoilija, jonka Kivijärvi oli kirjoittanut Aleksis Kiven muistojuhlaa varten.
1920-luvulla – jolloin julkaistiin Erkki Kivijärven ensimmäiset kokoillan näytelmät – kirjoitettiin muutoinkin paljon kotimaisia näytelmiä. Niitä painettiin, luettiin ja esitettiin suhteellisen ahkerasti. Kivijärven – kuten myös muun muassa Eino ja Kasimir Leinon, Linnankosken, Larin-Kyöstin ja Järnefeltin – näytelmät edustivat uusromantiikkaa, Ahon, Lassilan, Jotunin ja Järviluoman pitäytyessä lähempänä realismia liikkuvassa draamassa.
Kivijärven näytelmät ovat etupäässä kaupunkimiljööseen sijoittuvia salonkikomedioita. Niitä esitettiin melko paljon, ja usein ne saivat myönteistä palautetta. Näytelmien ranskalaistyylinen keveys ja ajankohtainen satiiri viehätti katsojia. Anneli Suur-Kujalan mukaan Kivijärven näytelmät vastasivat 1920-luvun sivistyneistön kulttuurinnälkään. Mannermaisuuteen viittavilla kulttuurituotteilla haluttiin todistaa menestyttävän kansainvälisessä vertailussa.
Aikanaan uusien medioiden eli radion ja elokuvan mahdollisuuksia Kivijärvi kokeili kolmessa radiokuunnelmassa ja yhdessä elokuvakäsikirjoituksessa. Moni Kivijärven näytelmä sopikin paremmin kuunnelmaksi kuin näyttämölle. Kivijärvi lukeutui radioteatterin ensimmäisen vuosikymmenen suosituimpiin kuunnelmakirjailijoihin. Elokuvan keinoihin Kivijärvi pääsi perehtymään ollessaan "sensorina" eli valtion filmitarkastamon jäsenenä vuosina 1935–1936.
Talkootanssit
Suosituimmaksi Kivijärven näytelmistä kohosi maalaisaiheinen laulunäytelmä Talkootanssit vuodelta 1930; sitä on esitetty myös muissa Pohjoismaissa ja Saksassa. Kesällä 1977 Haapaveden kansalaisopiston näytelmäpiiri esitti Talkootansseja Turkansaaressa. Musiikin näytelmään sävelsi Ilmari Hannikainen.
Talkootanssien miljöönä on Isomäen talo, jossa vietetään talkoojuhlia. Insinööripoika Pentti ja talon ottotytär Marjatta rakastavat toisiaan, mutta talon emäntä haluaa naittaa poikansa pappilan Kirstille. Emäntää ei myöskään miellytä tyttärensä Helvin suhde Heikura-nimiseen tukkilaiseen. Talkootanssien yhteys Teuvo Pakkalan Tukkijoella-näytelmään on ilmeinen. Kummassakin näytelmässä vanhempien suvaitsemattomuus on nuorten onnen tiellä.
Talkootanssien lyyriset tunnelmakuvat ovat romanttisia. Marjatta laulaa rakkautensa tunnoista seuraavasti:
"Sinä tiedät, montako kertaa
minä raukenin suudelmiin,
kun aittani kynnykselle
tulit lempeni varkaisiin.
Mutta tiedätkö, montako päivää
olen tuhlannut unelmiin
ja montako pitkää iltaa
olen riutunut ikävään."
Tahattomalta komiikaltakaan ei rakkaudenkaipuussa vältytä:
"Kerran kesässä marjaan käy
mansikki purppurahuuli –
eikö mun kultaani vielä näy,
vaikka jo ääneni kuuli?"
Hänen tyttärensä
Talvella 1938 Kansallisteatterissa esitettiin Kivijärven näytelmä Hänen tyttärensä. Sen prologiosa tapahtuu "eräässä rannikkokaupungissamme" 1890-luvun lopussa, vastikään leskeksi jääneen konsuli Rönnin kodissa. Seuraavat näytökset ajoittuvat 15 ja 16 vuotta myöhempään aikaan.
Hänen tyttäressään käsitellään omien tarpeiden ja toiveiden hylkäämistä toisten onnen hyväksi. Konsulin puheille tulee nuori nainen, Seurahuoneen tarjoilija Svea Pihl. Hän kertoo odottavansa lasta konsulin pojalle Oskarille. Konsuli luulee ensin Svean tulleen vaatimaan rahaa, mutta yllätyksekseen hän saa kuulla, että neiti tahtookin konsulin lähettävän poikansa mahdollisimman pian ulkomaille. Svea rakastaa Oskaria eikä halua, että epäsäätyinen avioliitto tuhoaa tämän tulevaisuuden.
Konsuli toteuttaa Svean toiveen. Oskarille ei koskaan paljastu, että kasvattina esitelty Estelle onkin hänen oma tyttärensä. Estellekin haluaa säilyttää äitinsä salaisuuden, koska uskoo, että Oskar on onnellisempi ilman lasta. Mieluummin hän luopuu perintöoikeuksistaan kuin kohtaa skandaalin, joka syntyisi, jos hänen todistettaisiin olevan Oskarin tytär.
Vaikka Oulua ei suoraan näytelmässä mainitakaan, voi miljöön tunnistaa Ouluksi Seurahuoneesta ja 1901 tapahtuneesta Tervahovin palosta. Atte Kalajoen mukaan Oulu havainnollistuu myös näytelmän interiööreistä ja liiketapahtumista.
Lähteet:
Kalajoki, Atte 1961: "Tervaporvarien kuvaaja Erkki Kivijärvi". – Kirjailijain Oulu. Koskenniemen pihalta Paulaharjun portille. Opaskirjanen. 22.3.1961 otettu eripainos Atte Kalajoen kirjoittamasta Kirjailijain Oulu -teoksesta. Oulu: Pohjalainen Kirjakauppa Oy.
Kivijärvi, Erkki 1932: Aurinko paistaa niin hyvien kuin pahojenkin päälle. Helsinki: Otava.
Niiniluoto, Marja 1982: "Tervaporvarin poika". Helsingin Sanomat 24.9.1982.
Sallamaa, Kari 1994: "Eurooppalainen salonkikarhu Erkki Kivijärvi Oulusta". Kaleva 4.5.1994.