Vaikka Paulaharju liikkui ympäri Suomea keruumatkoillaan, opetustyö piti hänet talvisin Oulussa. Opettajan työ oli hänelle palkallinen päivätyö, jolla hän turvasi perheensä elannon. Kesän keruutyöt olivat hänen päätyönsä ja intohimonsa. Talvisin opetustyön rinnalla syntyivät kaikki teokset ja arkistoihin puhtaaksikirjoitetut muistiinpanot.

Paulaharju oli ankara opettaja. Hän vaati oppilailtaan hyviä puutöitä ja osallistui niiden tekoon itsekin. Vaativuudestaan huolimatta hän oli oikeudenmukainen opettaja, ja oppilaat pitivät hänestä. Niinkin paljon pitivät, että koulun pojat kävivät vapaaehtoisesti hakkaamassa polttopuita Paulaharjun eläkevuosina. Hän oli kirjeenvaihdossa muutamien oppilaidensa kanssa aina kuolemaansa saakka. Paulaharju kävi eläkkeellä ollessaankin joka viikko koululla.

Paulaharju toteutti taiteellisuuttaan myös opetustyössään. Hän teki kuvituksia oppikirjoihin ja muuhun opetusmateriaaliin. Hän ilahdutti oppilaitaan piirtämällä ja kirjoittamalla heille runoja.

Museon asialla

Paulaharju oli ollut Jyväskylän vuosinaan seminaarin museon hoitajana. Hän oli oppinut kokoelmien järjestelyn ja esineiden keräämisen siis jo ennen kuin ryhtyi Oulun museon kokoelmainhoitajaksi vuonna 1908. Museo oli perustettu vuonna 1895, mutta vasta 1911 se sai pysyvän sijoituksensa Ainolaan. Paulaharjun tehtävänä oli kokoelman uudelleenjärjestely. Hän pääsi tehtävässään tutustumaan muidenkin kaupunkien museoihin.

Museo oli hankaluuksissa sotien aikaan. Vuonna 1921 tilanne oli jo parempi, ja museo sai rahaa kokoelmiensa järjestelyyn ja oppaan kirjoittamista varten. Paulaharju kirjoitti sen seuraavana keväänä. Oppaassa museo esiteltiin huoneittain. Huoneita oli seitsemän. Niiden sisältö vaihteli esihistoriallisista esineistä työ- ja kulkuvälineiden kautta kirkollisiin esineisiin. Erityinen oma osastonsa oli Lapin esineille ja oululaiskodeille. Museoesineitä oli tuohon aikaan lähes 3 000 rahat mukaan laskien. Muut kokoelmaesineet olivat kirjoja ja kuvia.

Tästä kokoelmasta suuri osa tuhoutui vuonna 1929 museon palossa. Paulaharju alkoi kerätä uutta kokoelmaa, vaikka oli luopunut kokoelmainhoitajan toimesta jo vuonna 1924. Kiire ja väsymys olivat pakottaneet hänet vähentämään töitä. Erostaan huolimatta Paulaharju osallistui museon toimintaan muun muassa kuulumalla sen johtokuntaan kuolemaansa saakka. Kesällä 1930 hän kierteli Lappia T. I. Itkosen kanssa keräten uuden entistä ehomman kokoelman museota varten. Uusi kivinen museo avattiin vuonna 1933. Museo ja sen esineistö kokivat vielä toisenkin tuhon vuoden 1940 pommituksissa. Se tuhosi jälleen kerätyn kokoelman.

Paulaharju lahjoitti testamentissaan Pohjois-Pohjanmaan Museoyhdistys ry:lle kirjastonsa, pohjoisen valokuvien negatiivit ja luettelot sekä esinekokoelmia. Nykyäänkin Pohjois-Pohjanmaan museossa on Samuli Paulaharjun työhuone ja kirjasto kävijöiden katseltavana.

Lähteet:

Harju, Marjut 1985: Samuli Paulaharjun elämäntyö. Kotiseutu 4:190–198.

Harju, Marjut 1989: Samuli Paulaharju. Ruijanrannan reppuherra. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Samuli Paulaharju 1922: Oulun museon opas. Oulu: Oulun museo.