Esikoiskokoelma Matkamies vuodelta 1915 on yleissävyltään kaihomielinen – runojen minä ikävöi mennyttä lapsuuden ja nuoruuden aikaa, jolloin hanget hohtivat valkeina ja koski kohisi. Kotiseudun muisto tarkentuu terävimmin koskenniemeläisiä vaikutteita sisältävässä runossa Keskiyön kaupunki:

"– –
On kuin mykät talot tarinoisi,
kuiskis huurtehiset puiston puut.
Muistan niinkuin eilen ollut oisi
jäitten lähdöt, tulvat, riemut muut.

tulipalot, öiset kammon hetket:
liekit räiskyi, tylyt torvet soi…
tappelut ja monet rauhan retket:
laulu kaikui, nuoret karkeloi…
– –"

Virran varrelta -kokoelmassa vuodelta 1917 puhutaan usein virrasta, joesta ja koskesta. Runo Kotikaupunki kertoo tunnistettavasti Oulusta:

"Takaa taivalten, tasangoitten
kotikaupunki silmiin saa:
yli kattojen kirkontorni
kultaristinen kohoaa,
talot hiipivät kylki kylkeen,
pienet, turvaten toisiaan –
satavuotista unta uinuu
valkee kaupunki Pohjanmaan.

Mutta kaunis on kaiku kosken,
joka vierellään virttään soi,
vailla ääriä Pohjanlahti,
etäämmällä mi unelmoi.
Sadun siintoa valonvälke,
kevätillat ja kesän yöt,
tarun hohtoa talven henget,
sinisilkillä tähtivyöt!
– –"