Neljättä, väistyvää korvanraivaajan näkökulmaa edustaa tilan nurkissa nitroineen höperehtivä vanha isäntä. Hän ei kestä katsoa sivusta elämäntyönsä tuhoutumista, mutta ei vanhuuttaan ja voimattomuuttaan pysty enää edes itsemurhaan.

Syrjämaa asemoituu osaksi niin sanottua "Suuren muuton" kirjallisuutta, joka kuvaa maaseudun autioitumista, peltojen paketointia ja koko maaseutuisen työn ja elämänmuodon murrosta, kun tiloista tuli vähitellen pienyrityksiä koneineen, keinolannoitteineen ja velkoineen. Kanarian matkalla Reinon jalat irtoavat hetkeksi routaisesta maasta, mutta paluu pienyrittäjän arkeen on sitäkin armottomampi:

"Jos tämä meidän traktorihomma oli kuin pienoismalli koko Jumaliskylästä: ensin oltiin ahtaalla sahamiehinä, sitten elämä repesi aina Kanarian matkaa myöten, ja sitten katkesi akseli Terrasta."

Reino, Antti ja Martti

Reino jatkaa isänsä työtä pienviljelijänä mutta yrittää samalla laajentaa perinteisen sivuelinkeinon, metsätyöurakoinnin, kannattavaksi pienyrittäjyydeksi. Hän hankkii velkarahalla metsätyökoneen, jonka merkki on ironisesti Terra ('maa'), ajautuu vääjäämättömään konkurssiin ja päätyy lakonrikkojaksi Ouluun, Toppilan satamaan.

Antti puolestaan on tieteellisen maailmankatsomuksen itselleen opiskellut vasemmistolainen intellektuelli, joka työskentelee kansakoulunopettajana Etelä-Suomessa. Hänet voi tulkita opettaja-kirjailijan fiktioon etäännytetyksi omakuvaksi: leipätyönsä sivussa Antti kirjoittelee lehtiin ja suunnittelee suurta yhteiskunnallista romaania Suomussalmen oloista. Kotiseutuun Anttia sitoo enää kesämökki.

Ohuimmin kehitellyksi veljeksistä jää porvarillistunut Martti, joka nähdään ulkoapäin, veljiensä silmin. Martti on metsäteknikko ja nousukasliikemies, joka hyödyntää kotiseutunsa pientilallisten hätää keinottelemalla tilakaupoilla.

Negatiivisen optimismin sankari

Syrjämaa ilmentää 1970-lukulaista "negatiivista optimismia", jonka kirjallisuudentutkija Aimo Roininen määrittelee uskoksi siihen, että nostamalla systemaattisesti esiin yhteiskunnallisia epäkohtia kansa tehdään niistä tietoiseksi, jolloin se järjestäytyy poliittisiksi liikkeiksi ja muuttaa yhteiskunnan paremmaksi.

Romaania on moitittu alatyylisyydestä ja hajanaisuudesta – "pornojuttujen, rälläämisen ja ylenpalttisen viinanjuonnin seasta on hankala etsiä asian olennaisia puolia", paheksuu Arto Virtanen kritiikissään. Kuitenkin juuri näin romaanissa kuvataan väkevästi ja silmäntasalta syrjäytymisen ja voimattomuuden tunnetta, sitä kuinka korven asukkaan näkökulmasta kaikki vain tapahtuu ilman että siihen voi vaikuttaa. Harvaanasuttujen ja kouluttamattomien syrjäalueiden kirous on, että niiden asukkaiden vaikea kanavoida ahdistustaan ja vihaansa mielekkääksi toiminnaksi.

Reino ei yksinkertaisesti pysty uupumukseltaan ja ahdingoltaan näkemään tilannettaan objektiivisesti saati että ymmärtäisi kasvottoman monikansallisen talouden yhteyksiä syrjäseudun arkeen. Hän purkaa raivoaan järjettömään raatamiseen, kiroiluun ja juopotteluun. Kuten Siirtomaasuomi-pamfletissa todetaan, Pohjois- ja Itä-Suomen syrjäalueilla "ainoat purkautumisen kanavat ovat lestadiolaisesti tai vennamolaisesti ekspressiivisiä".

Negatiivinen optimismi toteutuu juuri Reinon kehityksessä tunteenomaisesta, vennamolaisesta ekspressiivisyydestä kohti tiedostavaa vasemmistolaisuutta. Vasta lakonmurtajana Oulussa Reino saa etäisyyttä Suomussalmeen. Hän tapaa sataman porteilla luokkatietoisia työläisiä, pysähtyy pohtimaan katastrofinsa syitä ja alkaa nähdä asioiden yhteyksiä.

Syrjämaa ei modernina Nälkämaan lauluna jää pelkäksi kurjuuden tai sivullisuuden kuvaukseksi, vaan on negatiivisessa optimismissaan varovaisen toiveikas selviytymistarina.