Oulua on kutsuttu kirjailijoiden kaupungiksi, ja moni suomalainen kirjailija onkin viettänyt elämänsä alkuvuodet Pohjois-Suomen pääkaupungissa. Sen sijaan monikaan Oulun kasvateista ei ole aikojen kuluessa jäänyt koulukaupunkiinsa. Atte Kalajoki toteaakin, että "Oulusta on lähtenyt kirjailijoita enemmän kuin on tullut".

Oulussa syntyi ja kävi koulunsa myös suomalaisen lyriikan merkittävä kehittäjä Aaro Hellaakoski. Hän näki päivänvalon ensi kertaa juhannuksen aikaan eli 22.6. vuonna 1893. Oulu oli hänen kotikaupunkinsa aina ylioppilaaksi tuloon eli vuoteen 1913 saakka.

Varsinaisen elämäntyönsä hän teki Tampereella ja Helsingissä, mutta Oulun karu tasaisuus ja meren läheisyys ja ihmisten ominaispiirteet pilkahtelivat esiin hänen tuotannossaan. Synnyinseudun merelliset muistot ja kaipuu "nähdä taivasta ja pilviä sellaiset mitat kuin siellä syntymäsijoilla" seurasivat Hellaakoskea koko eliniän.

Tatu Vaaskivi löytää Hellaakosken tuotannosta pohjoisuuden elementtejä. Näitä hänen mukaansa ovat "pakkastalven raikkaus, äänenpainojen harvapuheinen lakoonisuus, hurjapäisyys, joka ei suinkaan aina purkaudu, vaan on umpimielisyyden sitomaa." Vaaskivi jatkaa: " –– lapsuuden kotiseutu ei ole niinkään paljon antanut hänelle kirjallisia aiheita kuin erikoislaatuisen tavan katsoa omasta tähystyskohdastaan elämään päin. Näkökulma on sekä naurussa että vakavuudessa pohjoispohjalainen."

Myös Unto Kupiainen kirjoittaa Hellaakosken pohjoisesta taustasta. Hän näkee erityisesti Hellaakosken luonnonrunoissa "Pohjois-Pohjanmaan jylhän maakunnallisen leiman", johon liittyy jurous, ilmavuus, vapaus, rajattomuus ja kesytön uhma. "Runoilija rakastaa alastonta, aavaa merta, pilvien peittämää taivasta ja laajoja hankia –– ", kirjoittaa Kupiainen.

Teksti: Leea-Kaisa Sarkkinen, 2002.