Modernisoituva Oulu – uljas uusi Oulu?
1960-luvun alun Oulussa viipyi vielä idyllisen puukaupungin leima, mutta vuosikymmenen mittaan kaupungin kasvot muuttuivat nopeasti. Siitä tuli nousukasmainen.
Tullista tulleille ja junan tuomille tarvittiin asuntoja ja yrityksille moderneja liiketiloja. Autoistuminen pakotti leventämään väyliä ja rakentamaan paikoitusalueita. Uusien lähiöiden rakentaminen kiihtyi.
Vanhan kaupunkirakenteen ja pienmiljöiden purkaminen alkoi herättää vastarintaa vasta, kun vahinko oli jo tapahtunut ja kasvuennusteet osoittautuneet liioitelluiksi. Oulun rakennuspolitiikkaa arvioitiin kriittisesti muun muassa Arkkitehti-lehden Oulu-teemanumerossa 3/1972:
"Oulu kilpailee Vaasan, Hämeenlinnan ja Kuopion kanssa kaupunkimiljöön muutoksen nopeuskilpailun hopeasijasta. Kultamitali on jo tietysti kirkkaasti Turun hallussa. Oulu saanee hopeaa, koska sen voimat viimeistenkin historiallisten miljöökvaliteettien hävittämisessä todennäköisesti ovat kilpailijoita suuremmat."
Merkillepantavaa oululaiselle modernisaatiolle on myös eräs 1960-luvulta alkanut kehityskulku – ajanmukaistuminen ja tilanahtaus saivat kulttuurilaitokset muuttamaan vanhoista perinteikkäistä rakennuksistaan moderneihin betonikolosseihin.
Kaupunginteatteri muutti keskustan Seurahuoneelta, joka nykyisin on kaupungintalo, tuuliseen merenrantaan, samoin kaupunginkirjasto Ainolan puiston keskeltä. Eri puolille kaupunkia jalkautunut yliopisto keskitettiin ankealle suolle – "siperialaiseen tehtaaseen" – kuten Kirsti Simonsuuri luonnehtii Linnanmaan kampusta Pohjoisessa yökirjassaan vuodelta 1981.
"Kaupungin muuttuva omakuva"
Iikka Vuotilan ja Matti Saanion Oulu – kaupungin muuttuva omakuva vuodelta 1972 kuuluu kustannusosakeyhtiö Pohjoisen alueellisten kuva- ja tietoteosten sarjaan. Tosin Kaltiossa 2/1974 moitittiin, että kirja sisältää liian vähän Oululle ominaista – vai olisiko närkästyksen varsinainen syy ollut, että se sisälsikin liian paljon?
Vuotilan ja Saanion Oulu-kuva on kaunistelematon, karu ja arkirealistinen, kaukana juhlapuheiden Oulusta. Kaupungin modernisoituminen nähdään väistämättömäksi, niin hyvässä kuin pahassa. Kulttuuriperinnön vaalimista pidetään kapean eliitin haikailuna menneeseen; tärkeämpää on parantaa tavallisten ihmisten jokapäiväistä elämää.