Joni Skiftesvik

Valokuva: Joni Skiftesvik.
Kuva: WSOY / Heikki Sarviaho.

"Vaikka tekstini ovat täysin fiktiivisiä, täysin oman mielikuvitukseni tuotteita, nuo ihmiset ja tuo seutu ovat minulle hyvin tärkeitä. Ne putkahtelevat esille teksteissäni harkitusti ja harkitsematta niin että usein itsekin yllätyn – taasko minä kävelen lapsuuteni rannoilla."

Martinniemeläissyntyinen, nykyisin Oulussa asuva Joni Skiftesvik (s. 26.7.1948) on yksi merkittävimmistä nykykirjailijoistamme. Kirjoittajana hän on monipuolinen ja tuottelias, rakenneratkaisuissaan rohkea ja tarinankertojana pienen pohjoisen ihmisen todellisuutta luova realisti, jonka teoksissa on syvyyttä, jopa myyttisiä ulottuvuuksia.

Skiftesvik liikkuu taitavasti häilyvillä rajoilla – hyvän ja pahan, meren ja rannan, naurun ja kyyneleiden, menneen, nykyisen ja tulevan, toden ja mielikuvituksen rajamailla. Hän ei tuomitse viallisimpiakaan henkilöitään, vaan pyrkii asettamaan heidän tekonsa taustoja vasten. Pohjimmiltaan Skiftesvik on ihmisyyden puolustaja, lämmin humanisti, joka peilaa elämän suuria kysymyksiä monesta suunnasta.

Teoksissaan Skiftesvik palaa usein synnyinseudulleen Perämeren rannikon kalastaja- ja satamakylään. Merellisyydellä ja luontokuvauksella on hänen tuotannossaan merkittävä osa.

"Jostakin niiltä ajoilta, kun elämä oli tiukimmillaan ja kun yritin nähdä horisontinkin taakse, ovat ensimmäiset toiveeni että pystyisin kirjoittamaan tästä elämästä, erilaisista ihmisistä." 
– Tarinaniskijä Skiftesvik, 1990.

 

Teksti: Satu Koho, 2010.

Valokuva: Joni Skiftesvik merellä.
S/y Mamarosan kapteeni Luulajan edustalla kesällä 2005.