Poliittinen romaani
Pohjoinen poliittinen romaani
Kaikki on poliittista, sanotaan. Poliittisuutta ei voi välttää, sillä välttäminen on itsessään poliittista. Jos poliittista romaania halutaan pitää romaanimuodon alalajina, lienee korostunut yhteiskuntakriittisyys tämän lajityypin keskeinen piirre.
Yleensä poliittisella romaanilla on kaksi tavoitetta: ensinnäkin se pyrkii tunnistamaan epäkohdat aikansa poliittisessa järjestelmässä, ja toiseksi se pohtii, kuinka nuo epäkohdat voitaisiin korjata. Omalla tavallaan poliittisia ovat myös ne modernit romaanit, jotka kuvaavat nykyihmisen vieraantumista politiikasta.
Pakkalan tendenssiromaanit
Varhaisimpina pohjoissuomalaisina poliittisina romaaneina voidaan pitää Oululaisen Teuvo Pakkalan teosparia Vaaralla vuodelta 1891 ja Elsa vuodelta 1894. Vaaralla on Oulun köyhälistökorttelien elämää myötätuntoisesti kuvaava kollektiiviromaani, jossa eletään markkinatalouteen siirtymisen murrosaikaa, 1800-luvun loppuvuosikymmeniä.
Kaupungin halkaiseva Laanaoja piirtää luokkarajan Vaaran kaupunginosan ja keskikaupungin porvariskotien välille. Vaaralaisten elämä on kovaa, ja he selviytyvät ainoastaan toisiinsa ja lapsenomaiseen uskoonsa turvaten. Samalla juuri uskonnolliset selitykset peittävät alleen kurjuuden yhteiskunnalliset syyt.
Elsa sijoittuu samaan miljööseen kuin Vaaralla. Romaanin nimihenkilö on vaaralaisen leskirouvan tytär, jonka kauneus ja romanttinen luonne koituvat hänen turmiokseen. Kauppaneuvoksen poika viettelee kauniin tytön ja saattaa hänet raskaaksi. Elsan kuoltua hänen poikansa päätyy huutolaiseksi.
Vaaralla ja Elsa kritisoivat sosiaalista ja taloudellista eriarvoisuutta murroskautta elävässä sääty-yhteiskunnassa ja kiinnittävät huomion köyhälistön olojen yhteiskunnallisiin taustoihin. Niitä voidaankin pitää yhteiskunnallisia epäkohtia paljastavina tendenssiromaaneina, jotka pyrkivät korjaamaan vääryyksiä herättelemällä aikalaisten sosiaalista omatuntoa.
Teksti: Kasimir Sandbacka.