Alkuvuosina Nyyrikissä julkaistiin vain vähän kaunokirjallisia juttuja ja pääsääntöisesti käännöskirjallisuutta. Vuonna 1915 sepitteellinen aines lisääntyi huomattavasti, mutta pääpaino oli jatkuvasti ulkomaisten käännösten varassa – lehdessä ilmestyi muun muassa Zolan, de Maupassantin ja Dostojevskin novelleja.

Lehti oli ensimmäisinä vuosinaan pienikokoinen – viisipalstainen ja nelisivuinen. Jokaisessa numerossa oli neljä tai viisi kertomusta. Vuonna 1909 lehti muuttui kuusipalstaiseksi, jolloin sitä ruvettiin painamaan rotaatiokoneella.

Kesti lähes kymmenen vuotta ennen kuin Nyyrikin tulevaisuus oli varma. Vuonna 1915 lehden painos oli noussut ensimmäisen vuoden 1 100 kappaleesta 19 000 kappaleeseen. Vuonna 1929 lehti muuttui vakituisesti 6-sivuiseksi lukuun ottamatta sotavuosia. Vuoden 1945 loppupuolella Nyyrikki ilmestyi vain joka toinen viikko.

Nyyrikin ideologinen linja perustui alkuaan kristillissiveelliselle pohjalle. Tämän lisäksi lehti pyrki myös ajankohtaisuuteen.

Vuosien 1905 ja 1910 numeroissa on eniten uutisluonteisia kirjoituksia. Naisen asemaa niin yhteiskunnassa kuin avioliitossa käsitellään niissä varsin usein. Artikkeleissa korostuu yleensä snellmannilais-hegeliläinen ideologia aviovaimon ja äidin tehtävistä: Naisen kasvatuksen ja koulutuksen ainoa päämäärä on perheenemännyys.

Kotiäitiyttä arvostettiin ehdottomasti. Tarinat, joissa kotiäiti kapinoi osaansa vastaan, päättyvät siihen, että hän huomaa osansa sittenkin olevan onnellinen. Vain yhdessä kertomuksessa kuvaillaan naisen taistelua oikeudestaan omaan ansiotyöhön.

Teksti: Petra Klintrup.

Jorma Kurvisen mukaan Nyyrikki on ollut aina naisen asialla. Esimerkkinä Kurvinen mainitsee Nyyrikin suosituimman kirjailijan, Hilja Haapalan. Haapala kirjoitti tyttöjen oikeudesta omaan elämään, opiskeluun, ammatin saamiseen ja perintöön, mikä oli ennennäkemättömän rohkeaa oloissa, joissa naista kohdeltiin vain työtekijänä tai jonkun miehen lasten äitinä. Toinen yleinen teema 1920- ja 1930-luvuilla oli yksinäisen äidin kohtalo.

Alkuvuosien Nyyrikissä on paljon heijastusta romantiikasta ja varsinkin suomalaisen uusromantiikan piirteitä. Naista kuvaillaan miehen näkökulmasta ja tunteet kuvaillaan voimakkaina. Viettelijätärhahmot samoin kuin pelkästään miehen tunteiden tai fyysisen halun kohteina kuvatut naiset ovat tavallisia. Näkemys naisesta kärsivänä, uhrautuvana ja pelastavana on eniten esillä alkuaikojen kertomuksissa.

Miehen suojelua tarvitsevia lapsinaisia ja arkkityyppisiä äitihahmoja esiintyy myös paljon alkuaikojen numeroissa. Myöhempinä vuosikymmeninä äitihahmo osittain särkyy – vastuuntuntoista äitiyttä ei eristetä muista yhteyksistä ja ominaisuuksista. Huonojakin äitejä kuvaillaan, mutta tarinat ovat tällöin opettavaisia.

Vuosikymmenten aikana madonnamaiseen lempeyteen tulee mukaan lujaluonteisuutta ja toimivuutta. Tummien seireeninaisten tilalle tulee 1930-luvulla pirteitä konttorityttöjä. Tie onneenkin käy mutkikkaammaksi, ja sankarittaren aktiivisuutta tarvitaan enemmän sattuman osuuden jäädessä vähemmälle.

1950-lukua lähestyttäessä sankaritar muuttuu vähemmän kauniiksi, lempeyden ja hyvyyden korvatessa edullisen ulkomuodon. Vaatimattoman ulkonäön omaavat tytöt ovat luonteenpiirteiltään hyviä jaloja, ja he saavat elämässään hyvän osan. Hyväsydämisyys ja uhrautuvuus ja herttaisuus kuvaillaan usein kauneutta arvokkaammiksi ominaisuuksiksi.

1960- ja 70-luvuilla aletaan jälleen arvostaa kauneutta – aikansa filmitähtimäistä, laitettua ja meikattua naistyyppiä.

Sukupuolten välisten suhteiden kuvaamisessa on niin ikään tapahtunut todellisuutta vastaava muutos. Alkuaikojen kertomuksissa toistuva tilanne, jossa vanhemmilla oli oikeus määrätä lastensa avioliitoista ja siitä koituva onnettomuuden kuvailu on jäänyt pois.

Nykyinen Nyyrikki on pysynyt vuosikymmenten myötä peruspiirteiltään muuttumattomana, mutta seurannut kuitenkin aikaansa. Yhteiskuntaa ravistelevat ilmiöt ovat näkyvillä, eivätkä kertomukset ole yksinomaan rakkauskertomuksia.

Teksti: Petra Klintrup.