Tweedien matkakirjallisuus

Ethel Brilliana Harley (1861/2–1940), paremmin Mrs. Alec Tweediena tunnettu brittiläinen matkakirjailija, kirjoittaa Thirteen Years of a Busy Woman´s Life -teoksessaan vuodelta 1912, kuinka hän pääsee vihdoin päätökseen mieltään askarruttaneessa ongelmassa.

Juuri leskeksi jäänyt nuori nainen valitsee ammatikseen kirjailijan uran. Pohjois-Suomen valkeiden öiden valvottamana hän päättää, että tämä on se toimi, jonka avulla hän kasvattaa ja kouluttaa lapsensa.

Teoksessaan Through Finland in Carts vuodelta 1897 Mrs Alec Tweedie kuvaa matkaansa Suomessa ja Oulussa. Oulu näyttäytyy paikkana, joka yllättää hyväksyttävää englantia – Queen´s England – puhuvilla merimiehillään.  Myös paikallisen lehdistön kiinnostus kahden englantilaisnaisen edesottamuksiin herättää hämmästystä.Tenhoavaa on niin ikään nähdä kahdensadan kalastetun lohen komea rivi puulaiturilla makaamassa ja herkulta maistuvat suomuuraimetkin. Kiusaa tekevät vain hyttyset.

Oulussa Tweedie majoittuu hotellissa, joka kuvataan ulkoapäin komeaksi, mutta sisältä epämukavaksi. Oletettavasti kyseessä on vanha Seurahuone, nykyinen Oulun kaupungintalo.

Vaikka Tweedien matkakirjoissa on usein etualalla monenlaisten dramaattistenkin tilanteiden kuvaus, kuten Muhoksen Pyhäkosken lasku, on tekstissä tarjolla myös harkittua statistiikkaa. Esimerkkinä kajaanilaisen suurmiehen, Herman Rehnforsin, kalansaalis viiden päivän ajalta vuonna 1885. Voi olettaa, että kirjoittaja tietää tämän vetoavan lukijoihinsa – tekstissä on siis ammattitoimittajan otetta.

Esimatkustajan roolia Tweedie toteuttaa myös otattamalla itsestään kuvia alueen kansallispukuihin pukeutuneena; tapa joka oli muodissa tuohon aikaan.

Esseistinä Tweedie pohti muun muassa naisasiaa. Myöhemmin ilmestyneessä ja lapsille tarkoitetussa Through Finland in Carts -teoksen uudelleen tuotetussa versiossa What I Saw in Finland vuodelta 1918, matkakirjaaja sitoo teoksen vahvasti ilmestymisajankohdan tilanteeseen. Kirjailija kertoo, että Suomi on sisällissodan partaalla ja mainitsee oman poikansa kuoleman ensimmäisessä maailmansodassa. Kuoleman pohdinta näyttää olevan se lanka, jonka Tweedie Suomeen liittää.

Maastapako – pako pohjoiseen

Klaus Mannin (1906–1949) romaani Pako pohjoiseen vuodelta 1934 kertoo nuoren saksalaisen naisen, kansallissosialismin vastustamisestaan hankaluksiin johtuneen, Johannan pakomatkasta. Pakomatka jatkuu wanderlustin ajamana, läpi Suomen, kohti Petsamoa.

Matkalla pysähdytään merenrantakaupungissa ja yövytään hotellissa, jonka edessä on suihkulähde. Ulkona laulavat merimiehet ja hetken aikaa ollaan kuin Ranskassa, niin eurooppalaisilta nuo oululaiset merimiehet tuntuvat. Pohjoisempana saadaan taas kärsiä hyttysistä ja tällä kertaa pehmeiksi ja limaisiksi kuvatuista suomuuraimista.

Klaus Mann kuvaa vuonna 1942 ilmestyneessä Der Wendepunkt omaelämäkerrassaan Pako Pohjoiseen -teoksen syntyhistoriaa. Teos ilmestyi ensin englanniksi nimellä The Turning Point. Klaus Mann toteaa, että kirja oli ensimmäinen maaltapakoajan synnyttämä teos. Ystävän itsemurha saa hänet toteuttamaan automatkan sisarensa Erikan kanssa.

Mannin päiväkirjojen mukaan sisaruspari yöpyi Seurahuoneella. Voisi siis sanoa, että Pako pohjoiseen on fiktiivisyyden verholla hämärrytetty matkakertomus.

Tweedie vs. Mann

Kovin paljon samankaltaista löytyy sekä Tweedieltä että Mannilta. Ajallisesti heidän teoksensa ovat toisistaan erillään. Molemmissa tuodaan esiin kansan mongoliväritteiset piirteet, jäyhyys ja lohduttomuus. Molemmat tutkivat Suomea yläluokkaisuuden kautta. Mann saapui aluksi Aminoffien vieraaksi ja Tweedie hyviä sosiaalisia yhteyksiä omaavan koulutoverinsa kautta. Ehkä tämä myös osittain selittää kuvaillut rapusyömingit.

Erojakin löytyy. Pako pohjoiseen alkaa laivan saapumisella satamaan:

"Ihmiset tungeksivat kapealla laskusillalla, laiturilla heidät otettiin vastaan monin tervehdyksin, syleilyin ja suudelmin. Tulijat sekoittuivat nopeasti vastaanottajiin, joka puolella viittoiltiin, huudettiin ja naurettiin."

Tweedie taas käyttää suomalaisten jäyhyyden kuvana matkalle lähdön hetkeä:

"Kello soi mutta kukaan ei liikahtanutkaan. Kello soi taas, ihmiset toivottelivat toisilleen hurversti ja sitten siirtolaiset marssivat pitkien kädenpuristusten saattelemina peräkanaa lankonkia laivaan ja laiva lähti merelle ilman että yksikään silmä kostui tai ääni vavahti! Eikö näitä ihmisiä liikuta mikään? Kätkevätkö he tunteensa niin tarkoin vai eikö heillä edes oli niitä kätkettäväksi asti?"

Matkalle lähtemiseen liittyy paljon emootioita – lähtemiseen tarvitaan aina tietty määrä päämäärän tuottamia vetovoimatekijöitä, sekä lähtöpaikan tuottamia, karkottavia elementtejä.

Tweedien kokema uusi elämäntilanne leskenä, Mannin maastapako yhdessä ystävän kuoleman kanssa, tuottivat nuo tarvittavat karkottavat elementit. Oletan, että vetovoimaa tuottivat Tweedielle hallitsemattoman paikan tuntu, sillä olihan hän lähtenyt matkalle ilman kunnon karttaa, kuten hän tekstissään kertoo. Mannille vetovoimaa taas tuotti toive, että jostain löytyy maa, jossa pako voisi päättyä.

*************
Raamatussa Emmauksen tie on se tie, jolla ylösnoussut Jeesus tapasi kaksi murheellista matkamiestä, jotka hekin luulivat menettäneensä kaiken.

Teksti: Nina Työlahti

Tutustu myös näihin

• Through Finland in Carts by Mrs. Alec-Tweedie
• Lapinkävijät