Kiannon ryysyrantalaisuus
Myös Kainuun suuren kansankuvaajan, Ilmari Kiannon, romaanit Punainen viiva vuodelta 1909 ja Ryysyrannan Jooseppi vuodelta 1924 ovat poliittisia aiheiltaan. Punainen viiva kuvaa, kuinka Kainuun syrjäseutujen kurjalisto ottaa sosialismin omakseen ja herää ensi kertaa demokraattisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin.
Pakkalan romaanien tavoin Punaisessa viivassa moititaan tapauskonnollisuutta ja etenkin valtionkirkkoa, jonka syyksi luetaan sekä kansan köyhyys että köyhyyttä ylläpitävä toimettomuus ja henkinen taantumus. Syrjäseutuja kiertävät poliittiset agitaattoritkin Kianto kuvaa uskonnollista kuvakieltä hyödyntävinä populisteina.
Kieltolain aikaan sijoittuvassa Ryysyrannan Joosepissa Kianto jatkaa kansan ja sivistyneistön välienselvittelyä. Päähenkilö Jooseppi Kenkkunen on sekä kansanmies että salaviisas korpifilosofi; valtion ja kirkon edustajat puolestaan kuvataan kansaa ymmärtämättömiksi ja sen oikeustajuun sopimattomiksi alistajiksi.
Kianto oli individualisti, jonka mielestä yhteiskunnan valtarakenteet olivat aidon elämän esteitä. Hän pyrki näyttämään sivistyneistölle, että sen ihannoiva käsitys kansasta oli vääristynyt. Toisaalta Kianto ei hyväksynyt sosialismiakaan – ryysyrantalaisuus oli kansan unohdettua, maanläheistä aitoutta, ei työväenluokan kasvavaa tietoisuutta.
Omanlaisensa aikalaistulkinnan ryysyrantalaisuus sai 1960-luvulla Irwin Goodmanin protestilaulussa Ryysyranta vuodelta 1967, jonka sanoitti Vexi Salmi. Sittemmin Aku-Kimmo Ripatti päivitti kiantolaisen korpikirjallisuuden traditiota kehitysalueromaanissaan Syrjämaa vuodelta 1975, joka on eräänlainen 1970-lukulainen moderni Nälkämaan laulu. Romaanissa kuvatut Syrjämaan veljekset varttuvat muutaman hehtaarin rintamamiestilalla, ja heidän kauttaan hahmotetaan kolme erilaista reaktiota yhteiskunnalliseen rakennemuutokseen.
Teksti: Kasimir Sandbacka.