Genre elää
Miljöö muuttuu, genre elää
Uusimmissa eräkertomuksissa miljöön tarkkailu ja ympäristöpoliittiset kannanotot ovat lisääntyneet selvästi. Esimerkiksi inarilaisen Seppo Saraspään (s. 1946) Erotuksessa vuodelta 1988 teemana on luonnonsuojelijoiden ja poromiesten ja rajavartijoiden ristiriita. Lappilaiset kirjailijat tuntuvat vieroksuvan etelän päättäjien ja suojeluliikkeiden päätöksiä.
Sodankyläläinen Veikko Haakana (s. 1923) on ivaillut ympäristöministeriötä, sääskentappokilpailua vastustavia poliitikoita ja koirille tomaatteja syöttäviä nuoria.
Eräkirjallisuudessa ei siis hyväksytä suojeluliikkeiden ääritoimia, mutta kertomukset kuvaavat myös aukkohakkuiden jälkiä, pilaantuvia vesistöjä ja turismin jälkiä luonnossa.
Walleniukselta ja Järviseltä tuttuja suuria seikkailumatkoja voidaan enää lähinnä muistella. Eränkäynnin ulkopuolisen jännityksen, ihmissuhteiden ja kerrontateknisten kokeilujen merkitys kasvaa.
Noin viisikymmentä teosta julkaisseen Haakanan tuotannossa eränkäyntiä harrastetaan novellien lisäksi runoissa ja poikakirjoissa. Esimerkkejä tästä teemasta löytyy muun muassa novellista Pohjoiseen vuodelta 1979, runossa Metsä vastaan, puut ohi vuodelta 1987 ja poikakirjassa Anteri, Lapin poika 1971. Hänen myöhäistuotantonsa – kuten esimerkiksi Unien kirja vuodelta 2011 – ei oikeastaan enää edusta puhdasoppista eräkirjallisuutta vaan yleistä luontokirjallisuutta.
Haakanan kanssa samaa ikäpolvea edustavat pellolainen Pentti H. Tikkanen (1927–2006) ja Oulaisissa asuva Leevi Karsikas (s. 1933), jotka molemmat ovat kirjoittaneet laajan tuotannon.
Lyhyempää mutta arvostettua uraa ovat tehneet myös kuhmolainen Urpo Pitkänen, rovaniemeläinen Mauri Paasilinna, kittiläläinen Kalle Moilanen, savukoskinen Heikki Okkonen sekä inarilaiset Raimo O. Kojo ja Martti Peltomaa.
Mainittakoon vielä Ismo Karhu, Jorma Koski, Kari Kovalainen, Sakari Kännö, Eero Paso ja Ilomantsissa asuva mutta toisinaan Lappiinkin suuntaava Jouni Peltola.
Huovismaisesta absurdismista ja hykertelevästä huumorista kiittelevän vastaanoton on saanut kainuulaislähtöinen Mikko-Pekka Heikkinen (s. 1974) esikoiskokoelmallaan Nuorgamin Alkon tuho vuodelta 2010. Niin ikään pohjoispohjalainen Kari Kovalainen (s. 1963) rakentaa eränovellinsa huumorin varaan. Heikkisen ja Kovalaisen tarinoista kuultaa kiintymys suomalaiseen metsäluontoon ja pyyntikulttuuriin.
Pohjoinen erämaa esittäytyy yhä 2000-luvun alussa vapauden tyyssijana, mutta itse saalistamisen merkitys eränkäynnin motiivina on vähentynyt muihin luontokokemuksiin verrattuna. Kalastusta kuvaavat erätarinat ovat lisääntymässä – nisäkkäiden metsästäminen voidaan kokea vääräksi, kalastamista ei. Tärkeäksi nousee nöyrtyminen luonnon ja elämän ihmeiden edessä.
Teksti: Markku Varis.