Paulaharju kävi lähes joka kesä keruumatkoilla 1900-luvun alusta 1940-luvulle asti. Keruumatkoja kertyi kymmeniä, kuljettavana oli tuhansia kilometrejä ja niistä syntyi useita teoksia. Paulaharjun ensimmäiset keruutyöt keskittyivät rakennuksiin. Hän piirsi ja valokuvasi rakennuksia ja niiden osia tai koristeita. Vähitellen asumustietojen rinnalle kertyi laulajien runoja, kunnes niistä tuli pääkeruukohde. Retkillään hän haastatteli vanhuksia ja kirjasi ylös heidän tietojaan ja muistojaan.

Muistiinpanoja kertyi paljon, sillä Paulaharjulla oli tapana kirjata ylös kaikki kuulemansa. Tämä siksi, ettei hänellä ollut varsinaista tieteellistä koulutusta ja hän halusi jättää valikoinnin ja rajaukset koulutuksen saaneille tutkijoille. Niinpä hänen kokoelmansa olivat huolellisia ja tarkkoja. Jälkeenpäin on sanottu, että oli hyvä, ettei Paulaharjulla ollut alan koulutusta. Hän ei rasittanut aineistoaan teorioilla ja keräsi niin laajasti kuin pystyi.

Paulaharju keräsi vihkoihinsa muun muassa tarinoita, taikoja, sananlaskuja ja tunnelmia. Aiheina olivat sekä asutus ja elinkeinot että juhlat ja luonto. Keruumatkat kohdistuivat pääasiassa Karjalaan ja muualle itään, Pohjanmaalle ja Lappiin. Muistiinpanojen lisäksi kertyi satoja ellei tuhansia valokuvia ja piirroksia.

Karjala oli etenkin alkuaikojen pääkohteena. Vuosina 1901–1904 Paulaharju Uudellakirkolla ollessaan kirjasi ylös sananlaskuja, loitsuja ja tarinoita. Tärkeimpänä työnä oli kuitenkin rakennustutkimus, jonka tulokset julkaistiin kirjana Kansatieteellinen kuvaus asuinrakennuksista Uudellakirkolla Viipurin läänissä. Karjalassa Paulaharjun kiinnostus kansan henkiseen perinteeseen ja kulttuuriin kasvoi ja kaunokirjallinen ilmaisu tarttui hänen teksteihinsä. Teksteistä tuli maalailevia ja kuivahko asiapitoinen teksti jäi vähemmälle.

Myöhemmistä Karjalan ja Inkerin retkistä julkaistiin aineistoa teoksissa Matkakertomuksia Karjalan kankahilta ja Kuva tuolta toinen täältä kautta Suur-Suomen.

Pohjanmaalla Paulaharju kiersi 1900-luvun alussa kotiseudullaan Kurikassa, josta hän keräsi sanastoa ja tarinoita. Hän palasi keruulle Kurikkaan vasta eläkevuosinaan 1939–1942. Huonontunut terveys heikensi miestä, ja keruutahti alkoi hiipua. Muistiinpanoja tuli entistä vähemmän. Vaikeuksista huolimatta Kurikan seutu ikuistui teokseen Rintakyliä ja larvamaita, joka julkaistiin vuonna 1943. Muita Pohjanmaan kohteita olivat Hailuoto, Raahe, Perho ja Härmä, joista jokaisesta julkaistiin kirja.

Paulaharjun varsinaiset keruumatkat Lappiin alkoivat vuonna 1914. Matka vei koko kesäksi Kuolan Lappiin. Aineistosta julkaistiin Kolttain mailta vuonna 1921. Kesällä 1920 Paulaharjut lähtivät Kittilän seuduille keruumatkalle. Siellä Samuli kulki kauempana syrjäseuduilla Jennyn jäädessä kylälle haastattelemaan naisia ja lapsia.

Lapissa Paulaharjut kulkivat ahkerasti seuraavat 20 vuotta. He keräsivät perinnettä 1920-luvulla Länsi-Lapissa ja Taka-Lapissa aina Jäämerta myöten. Retkistä julkaistuja teoksia olivat Lapin muisteluksia, Vanhaa Lappia ja Peräpohjaa, Taka-Lappia sekä Ruijan suomalaisia.

1930-luvun alussa Paulaharjut kävivät Jäämerellä ja Pohjois-Ruotsissa. Matkojen tarinat ilmestyivät teoksissa Ruijan äärimmäisillä saarilla ja Kiveliöitten kansaa. Viimeisen Lapin urakkansa Paulaharju aloitti Sompiossa vuonna 1937. Teos Sompio julkaistiin vuonna 1939.

Lähteet:

Haltsonen, Sulo 1944: Samuli Paulaharju. Virittäjä 1944: 166–170.

Harju, Marjut 1989: Samuli Paulaharju. Ruijanrannan reppuherra. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Simojoki, Aili 1987: Jenny Paulaharju Samulin rinnalla. Kuopio: Kustannuskiila Oy.

Vilkuna, Kustaa 1944: Samuli Paulaharju. Suomen museo 1944:89–92.