1960-luvun murros Pohjanlahden merenrantakaupungissa
1960-luvulla Oulun, vanhan tervaporvarikaupungin, rakenteita natisuttivat suuri muutto, vasta perustetun yliopiston henkinen vaikutus, alueellinen kulttuuripolitiikka sekä tietysti se, mitä kutsutaan 60-luvun arvokeskusteluksi ja yleisradikalismiksi.
Kasvukeskus Oulu imi paljon uutta väkeä tehtaisiinsa sekä laajenevaan yliopistoon ja toimi välietappina matkalla Ruotsiin tai Etelä-Suomen keskuksiin. Vuonna 1960 kaupungissa oli noin 53 000 asukasta ja vuosikymmentä myöhemmin jo yli 87 000. Vuoteen 2001 mennessä asukasluvun oletettiin rikkovan maagisen 200 000 henkilön rajan.
Kasvun kääntöpuoli oli se, että Oulu tyhjensi pohjoisia maaseutuja. Aku-Kimmo Ripatin ja Paavo Kähkölän Siirtomaasuomi-pamfletissa vuonna 1970 epäiltiinkin, että tällä menolla "vuonna 2000 joka toinen pohjoissuomalainen on liikaa".
Valtion uusi kulttuuripoliittinen ohjelma ja laki "taiteen edistämisen järjestelystä" vuodelta 1968 paransivat edellytyksiä kulttuuritoiminnan kehittämiselle myös pohjoisessa. Valtion osuus taiteiden tukemisessa ja organisoinnissa kasvoi, ja kulttuurihallintoa hajautettiin alueellisiin keskuksiin – perustettiin läänien taidetoimikunnat.
Muutos lähti kuitenkin yksilöistä. Omat ja junan tuomat kulttuuriradikaalit virittivät kaupunkiin lähes pakolla suvaitsevamman ja monipuolisemman keskustelukulttuurin. Jos Oulu olisi jäänyt sovinnaisimpien piirien vaatimiin asetelmiin, se tuskin olisi alkanut kasvaa ja kehittyä siksi mitä se nyt on.
Siirtomaasuomi
1960-luvulla käsityksiä "Suomesta" ja "suomalaisuudesta" oli päivitettävä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Kirjallisuuteenkin ilmaantui todellisuushakuisia ja nopeasti reagoivia, journalistisia muotoja – raportteja, dokumentteja ja pamfletteja.
Aku-Kimmo Ripatin ja Paavo Kähkölän Siirtomaasuomi-pamfletti vuodelta 1970 on sikermä poleemisia kirjoituksia. Ne kattavat Suomen takapihan eli maan pohjois- ja itäosat – itse asiassa puoli Suomea.
Siirtomaasuomi on syrjäseutujen näkökulmasta kirjoitettu, ironinen ja armoton 60-lukulaisen aluepolitiikan analyysi, jossa Pohjois- ja Itä-Suomi rinnastetaan kehitysmaihin.
Teoksessa kommentoidaan väsymättömästi lehtikirjoituksia, selvityksiä, ohjelmia, lausuntoja, tilastoja, mietintöjä, komitearaportteja ja tutkimuksia. Näin pyritään käsiksi faktoihin, siihen "mitä tapahtuu todella" ja ruoditaan vallan keinoja kielessä. Välillä viitataan myös kaunokirjallisuuteen.
"Vyötäröllään on Suomi-neidolla Oulun korkeudella rakenteellinen työttömyyden syöpä. Kuumekäyrä nousee joulukuussa. Jo seitsentoistavuotisna käy kortistoon kainuulainen mökin poika, maansa orja, liika pohjoisessa, näin tietä isäin astumaan."
– Väinö Kirstinä: Pohjoinen kansa
"Työttömyys on nuorison sairaus. 15–20 -vuotiaalla on suunnilleen nelinkertainen riski joutua työttömäksi verrattuna koko työvoimaan. Kun yhdistämme kaksi tietoa – pohjoisten nuorten ikäluokkien suuruus ja avoimien työpaikkojen luku – on nuorison työttömyys kroonisesti pohjoinen syöpä."
Lähteet:
Häyrynen, Simo 1996: Kulttuuripolitiikkaa syrjäseutukeskuksessa. Uuden kulttuuripolitiikan tulkintoja Joensuussa 1970-luvulla. Yhteiskuntapolitiikan tutkimuksia. Joensuun yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja filosofian laitos. N:o 2. Joensuu: Joensuun yliopisto.
Manninen, Turo 1995: Oulun kaupungin historia VI 1945–1990. Oulu: Oulun kaupunki.
Mäkelä, Matti 1986: Suuri muutto 1960–70 -lukujen suomalaisen proosan kuvaamana. Helsinki: Otava.
Ripatti, Aku-Kimmo ja Kähkölä, Paavo 1970: Siirtomaasuomi. Jyväskylä: Gummerus.