Fiktiota kansalle
Faktapohjan vaatimus eräkirjalle on vähitellen vähentynyt. Parhain esimerkki mielikuvituksen käytöstä on Veikko Huovinen (1927–2009). Hänen keskeisimmät metsästys- ja kalastuskertomuksensa ovat ilmestyneet teoksessa Pylkkäs-Konsta mehtäämässä ja muita erätarinoita vuodelta 1975.
Pylkkäs-Konstan eränovelleista ensimmäiset ilmestyivät jo 1940-luvun lopulla Metsästys ja kalastus -lehdessä.
”Taloja, ihmisiä, saloja” käy esimerkiksi siitä, millä tavoin paikannimet palauttavat eränkävijän mieleen vuosien takaisia sattumuksia. Jokaiseen nimeen kertoja kytkee muiston lintuparvesta, kalansaaliista tai eksymisestä yöpolulla. Yksi toisensa jälkeen paikannimet antavat aiheen muistella Rusasen Anttia ja Ida-emäntää tai erinomaisen ystävällisiä taloja. Henkilöiden ja talojen kautta Huovinen piirtää tulkintansa Kainuusta ja sen olemuksesta.
Huovisen huumori pääsee valloilleen eräissä vuonna 1982 ilmestyneen Ympäristöministeri-teoksen novelleissa. Esimerkiksi Kasvissyöntikausi kertoo kaveruksista, jotka pakenevat Vuokatin Ketunvaaraan ja syövät neulasia havupuiden oksilta ja yöpyvät kiepeissä. Novellin huumori ei kumarra realismin lakeja – miehet vain istuvat yhtenä päivänä puun latvassa ja alkavat syödä neulasia. Se on täysin luontevaa Huovisen calvinomaisessa fantasiamaailmassa.
Toisentyyppistä kertojanlaatua edustaa tunnetuin eränainen Annikki Kariniemi (1913–1984), joka vakiinnutti asemansa 1950-luvulla. Ensimmäinen eräkertomusten sarja Lohisiima ja silkkiliina ilmestyi vuonna 1954. Puhtaiden eräkuvausten joukkoon voidaan lukea myös teokset Metsä elää vuodelta 1958, Laulu lohesta ja auringosta vuodelta 1962 ja Oi Juutua vuodelta 1975.
Eräkuvaajana Kariniemi on luotettava. Hän saattoi peilata kokonaisen kyläyhteisön sosiaalisia suhteita eränkäyntiin ja luvattomaan pyyntiin. Tällainen kuvaus löytyy teoksesta Salakaato vuodelta 1969.
Varsinkin alkutuotannossaan Kariniemi mielellään mystifioi ja hyödynsi tuntemiaan myyttejä. Hän on käyttänyt hyväkseen Peräpohjolan murteiden sanastoa, ja hänen kerronnassaan on lyyrisen proosan rytmi.
Teksti: Markku Varis.