Pyhännällä vuonna 1962 syntynyt ja Ouluun puolen vuoden iässä muuttanut Mäki asuu nykyisin Haukiputaan Martinniemessä. Hän ei suoranaisesti ajattele pohjoissuomalaisuutta tekemisissään, vaan yrittää kirjoittamisen alkuvaiheessa olla ajattelematta yhtään mitään. ”Parasta on, kun pääsee tilaan, jossa teksti vain tipahtelee paperille.”

Näin syntyi esimerkiksi Radiopuhelimien yhdeksännen albumin nimikappale Oulu on kaupungin nimi. Muun bändin tapaillessa kitaristi Jarno Mällisen sävellystä Mäki istui nurkassa pohtimassa kotikaupunkinsa nimeä. Paperille juoksi sanoja siitä, mitä kaupunki pitää sisällään – sorsat railon reunalla, kaatopaikan varikset, rakennustyömaat, Assa-baari, marketit, parkkitalot, tehtaan savut…

"Oulu on kaupungin nimi
Pohjanlahden harmaa helmikuu
paha renki ja huono isäntä
rahalla pilattu ystävä ––
Oulu on kaupungin nimi
Keski-Suomen harmaa helmi
kirosana ja vanha kaveri
suhde, josta ei pääse irti"

Oulu-klassikoista ehkä tunnetuin on Kauko Röyhkän & Nartun hitti Paska kaupunki. Kauko Röyhkälle tämä hyvin oulumainen kaupunki on paikka, josta on päästävä pois ja pian, miksei sitten vaikka helvettiin:

"Ikävää, typerää, tyhjänpäiväistä.
Vois tämän ajan käyttää paljon paremmin, ja viritellä
jotain systeemiä, että pääsis helvettiin täältä.
Oo, paska kaupunki,
paska kaupunki.

Heeei mies, ei tänään mitään tapahdu!
Heeei mies, ei tänään mitään tapahdu,
ei voi, mennään pois!"

Pois tahtoo myös Täällä minä en mitään tee -kappaleen minä, kulkurin elämästä haaveileva ”paskanjauhaja”. Lyriikan tähän alun perin oululais-ruukkilaisen bändin Juliet Jonesin Sydämen esittämään kappaleeseen on tehnyt Pentti ”Jones” Ilola:

"Sillä täällä minä en mitään tee,
Minä haluan nähdä ja matkustaa.
On paskanjauhamisesta huuleni turvonneet.
––"

Teksti: Satu Koho.

Maritta Kuula, joka on vaikuttanut yhtyeissä 500 kiloa lihaa ja Maritta Kuula ja Karvanopat, tuo pohjoisuuttaan esille etenkin kappaleissaan Maria, Kuinka pimeä on talvi, Lunta ja Jääkausi. Kuulan lauluissa pohjoissuomalaisuus pilkahtaa maisemassa ja joskus hyvin mustassa pohjavireessä.

Lauluntekijä kertoo, että hänelle pohjoisuus on ennen kaikkea vinksahtanutta huumoria, kepeän ja murheellisen kietoutumista toisiinsa. Groteski sävy näyttäytyy näin kappaleessa Kuinka pimeä on talvi:

"Pihalla on parkkipaikka
Ruokaa alas ei saa vaikka
mummo pohjoisesta rieskaa lähettää
Huomenna on jouluaatto
taivas musta kuin hautajaissaatto
Ikkunalle kynttilän saa sytyttää
Ja kun me ollaan iloisella päällä
Meill´ on juhlat täällä ovat kaikki
Joku huusi tanssimaan tuu Maikki
Pöytä koreaks, nyt me iloitaan"

Joskus pohjoisuutta edustaa fyysinen kokemus, kuten vuonna 2008 ilmestyneen Ampiaisten kuningatar -albumin kappaleessa Jääkausi:

"Miten lämpö ruumistasi katoaa?
Miten mikään voisi enää kiinnostaa?
Miten kylmä tuuli pohjoisesta puhaltaa?
Jääkausi alkoi siitä.
En minä sinulle
ilmeisesti riitä."

Teksti: Satu Koho.

Tommi Liimatta, Absoluuttinen Nollapiste -yhtyeen keulakuva, tarkastelee elämää  nyrjähtäneistä näkökulmista. Harhailua maastossa -kappaleen nimi paitsi liittyy tekstiin myös avaa sen. Kappale on julkaistu Absoluuttisen Nollapisteen albumilla Olos vuodelta 2000:

"Me tultiin tuolta taikka
tuolta taikka tuolta taikka
mökkiä ei koskaan ollutkaan
Saako näin pään hajoamaan?

Ympyrää jos mennään, sitä yhdessä ei huomaa
Hajaannutaan:
kumpi löytää, huutakoon"

Jossakin on määränpää, mökki, ehkä autiotupa. Mutta jopa sen olemassaolo käy kyseenalaiseksi: näännymmekö tänne? Kertojan ehdotus hajaantumisesta maastoon tuossa mielen ja ruumiin tilassa on kohtalokas, mutta heidän jatkostaan emme saa tietää, sillä sanoitus päättyy tähän.

Kemissä vuonna 1976 syntynyt ja sittemmin tamperelaistunut Liimatta muistelee, että Harhailua maastossa -sanoitus sai innostuksensa Erno Paasilinnan Kadonnut armeija -romaanista vuodelta 1977.

Teksti: Satu Koho.

J. Aslak Räsäsen, joka vaikuttaa yhtyeessä Ruotomieli, sanoitusten miljöönä on usein mielikuvituskaupunki, jonka perustukset on valettu kylmiin kokemuksiin Pohjois-Suomessa:

”Eräällä tasolla laulujeni pohjoisuus ilmenee kapinana ja kritiikkinä sitä itseään vastaan. Kun kirjoitan kaupungin öisestä kadusta, kuvittelen tuon kadun korkeiden talojen edustalle kuin suurkaupungissa mutta samalla autioksi kuin pienessä paikassa. Kun tuohon kaupunkiin koittaa talvi, kuoleman marras, se on valkoinen ja hyinen, mitä talvi ei ole koskaan suurkaupungissa. Lauluissani on vuodenaikoja neljä, ja ne ovat selkeästi pohjoiset.”

Räsänen kertoo välttävänsä suoria linkkejä mihinkään konkreettiseen. Hänen kuvitteellinen, kylmästi puhaltava pohjoisensa tulee harvoin alleviivatuksi.

”Pohjoisuutta on tarve taistella itsensä ja ympäristönsä kanssa. Sitä on yksinäisyys jopa ja etenkin yhteisöissä. Koen tämän yhdistävän pohjoisia kertojia aina Timo K. Mukasta A.W. Yrjänään. Yhtä väkevä, joskin eri sävyinen yksinäisyys hohkaa muun muassa Nick Caven, Van Morrisonin, Tom Pettyn ja Bob Dylanin tuotannossa, joten uskon myös lauluntekijän maailmanyksinäisyyteen, jonka pohjoinen tarkentaa.”

Yksinäisyys ei ole pelkkää yksinoloa, vaan kuolettavaa maniaa. Siihen kuuluvat taistelun lisäksi kykenemättömyys luovuttaa, elämänjano ja kolhunnälkä. Räsäsen lyriikoissa väijyy kuolema. Amerikkalainen murhaballadi sävyttyy niissä pohjoisen itsemurhaballadiksi, kuten kappaleessa Ajovalot albumilta Delta City, joka julkaistiin vuonna 2007:

"ja jos mä vauhdissa ääreen ratin nyt nukahdan
ja läpi sillan kaiteen mä pamahdan
se olkoon niin, herra, en aio pysähtyy
iättömyydessä mä matkaani jatkan"

Joskus Räsäsen hahmo tarpoo omalakisessa ja urbaanissa autiomaassa, periferiassa kaukana kaikista keskuksista. Seuraava ote on kappaleesta Radan tuolla puolen:

"myötä vastatuulen
neulaani mä nuollen
ajauduin maalle pahalle
radan tuolle puolen"

Teksti: Satu Koho.

Garbo -yhtyeen Esa Eloranta on perinteisempi tarinankertoja ja matkantekijä. Pohjoinen on läsnä Garbo-yhtyeen 1980-luvun levytyksissä, ei niinkään selvästi Elorannan myöhemmässä soolotuotannossa. Vuonna 1963 Oulussa syntynyt Eloranta asuu nykyisin Helsingissä.

Pohjoisuus kuvastuu Elorannan laulujen henkilöissä usein vähäsanaisuutena. ”Laulujeni yksinäinen mies kamppailee arkensa kanssa, etsii jotain järkeä elämäänsä. En yleensä kuvaile juurikaan maisemaa, mutta se on läsnä kylmyyttä huohottavana”, lauluntekijä kertoo. Esimerkiksi Garbon debyyttialbumin hitti Poika julman maan kuvastaa nuoren miehen tuntoja Oulussa.

Suomalaisessa unelmassa laulun minä ajelee jouluaattona jossain päin Pohjanmaata ja pysähtyy hetkeksi tien sivuun. Road movie -tuntu on ilmeinen:

"Pysäytin auton ja mä seison siinä
keskellä hiljaisuutta
potkaisen routaista maata ja mietin mitä tää kaikki merkitsee
Ja mä seison siinä ikuisuuden
täällä vasta huomaa miten pieni sitä on
täällä on pakko miettiä mitä haluaa ja mitä todella tarvitsee"

Mikäli Elorannan hahmo matkaa etelästä kohti pohjoista, hänellä on paljon sielunveljiä rocklyriikassa. Esimerkiksi Tommi Liimatan Kotiinpaluu, jotenkin, Jyrki Mäen Jäämeri, Jarno Mällisen Palaan pohjoiseen, Kauko Röyhkän Maa on voimaa ja Pupu Lihaviston Viiden tuulen lakki välittävät samaa tunnelmaa.

Viimeksi mainittu The Leo Bugariloves -klassikko on nasakkuudessaan helmi: Laulun minä lähtee kauas Lappiin päässään uusi viiden tuulen lakki. Kaikki rahat ovat menneet tuohon lakkiin eikä Lappiin sen takia päästä, mutta siitä huolimatta ”reissu meni ihan nappiin”.

Teksti: Satu Koho.

"Tehtaan pilli huutaa ihmiset portista
ulos purkautuvat kohti kylänraittia
kaupoissa on ruuhkaa autot äitejä odottaa
tukkirekat vastaan puskee ihmisvirtaa

Isän kanssa me istutaan meiän ysikutos Saabissa
tuo Haukijussi muuten se ei ole kaapissa
ja tuota maalaria sitä ei ole siunattu aivoilla
ja tuo rouva tuolla oli ennen tyttö laivoilla

Ei se tuokaan aivan täysillä käy
ei se tuokaan aivan täysillä käy (niin ne sanoo)
ei se tuokaan aivan täysillä käy
mutta silti sahalla se töissä vaan käy
ja meillä muilla se ei vain päälle päin näy"

Aknestik-yhtyeen Jukka Takalo teki tästä lapsuudenkyläänsä Martinniemeen liittyvästä laulusta nostalgisen aihion jo 2000-luvun alussa, mutta sillä erää se ei löytänyt muotoaan. Kun Takalon kotimetsää Kiiminkijoen suulla oltiin kaavoittamassa asuinalueeksi, ja kun samaan aikaan talvella 2008 uutisoitiin tehtaiden lakkauttamisesta syrjäseuduilla ympäri maata, tekstille löytyi uusi suunta.

Useissa aiemmissa lauluissaan Takalo palaa lapsuus- ja nuoruusmaisemiinsa. Kappaleet Martinniemi, Martinniemen saha ja Haukipudas liittyvät selvästi hänen kotipaikkaansa. Takalon mukaan hänen kaikkien laulujensa tarinat voisivat sijoittua hänen kotikylälleen, vaikkei tätä nimettäisikään.

Takalon sielunmaisemaa ovat Perämeri, rantametsä, kalasatama aallonmurtajineen, jokisuisto saarineen ja majakkaluoto. Hänen Aknestik-aikaisten laulujensa miljöö näyttäytyy yleensä kauniina ja romanttisena, joskus ajallisen etäisyyden päässä; hellemaa löytyy muistoista ja kesä, jolloin kuunneltiin suomirokkia c-kasetilta kynttilänvalossa, on nostalgian kultaama. Joskus laulajan sydän on niin umpijäässä ja täynnä melankoliaa, että se on jäänmurtajaakin raskaampi.

Takalo on syntynyt Ruotsin Skinnsgattebergissä vuonna 1967. Haukiputaan Martinniemeen hän muutti viisivuotiaana. Aikuisiällään hän on välillä asunut Oulussa ja pääkaupunkiseudulla, mutta on tätä nykyä palannut haukiputaalaiseksi.

Teksti: Satu Koho.

Rap-duo Hannibal eli Hannu Stark ja Soppa eli Soni Ylisuvanto vastaa suomihiphop-ryhmä Tulenkantajien sanoituksista, jotka liittyvät vahvasti pohjoiseen ja nimenomaan ryhmän syntykaupunkiin Rovaniemeen eli "Rolloon".

Kaikkien maailman hiphoppareiden tapaan myös Rollon kolleilla on oma jengighetto, Länsikangas, josta ollaan ylpeitä ja jota edustetaan rinta rottingilla:

"Parempaa paikkaa kasvaa ei ois nuorelle voinu olla
Tässon kourallinen just sen hoodin kolleja koolla: PeeKoo, Soppa, Piru ja Hannibaali
Neljä kollii jokka länsilaitaa edustaa"

Oman reviirin merkitys tiivistyy jo edellä lainatun kappaleen nimessä: L.K. – meän#1 Rolloon ei silti aina sitouduta ilman varauksia, vaan sen stereotypiolle jopa irvaillaan: "Revontulet hohkaa, takapihalla poroja." Myös paikallista mytologiaa ironisoidaan: "Mut jos on hätä, eti Moskun hauta." Tulenkantajat räppää ja uhoaa pohjoisen murteella omasta lappilaisesta alkuperästään ja merkitsee kotiseutunsa usein nimeämällä.

Paikallisuuden merkitsemisessä hyödynnetään myös erämaaestetiikkaa ja eläinkuvastoa. Tosinaan pohjoista katsotaan kaukaa kotoa, jolloin oman identiteetin syrjäseutuisuus tulee selvimmin ilmi – "heilläpäin tämmösiä landeja ei katota". Silloin muistetaan omat juuret ja kuulijaa jopa rauhoitellaan, kuten kappaleessa Ei hätää:

"Muutto Manseen hei jea, morjessta vaan
Mutta ei hätää
Te tiiätte missä sydän on
––
Ei voi ku toivoo että taas pohojosessa ois
Meikä pohtii ku vaihtuu kurssi koillista kohti"

Tulenkantajien kotikeskeiset kertomukset korostavat pohjoisen omalakisuutta ja erilaisuutta. Samankaltaista suoraa puhetta löytyy pohjoisen hc-punkista, esimerkiksi torniolaisen Terveet kädet -bändin perustajajäsenen Läjä Äijälän lyriikoista ja sarjakuvista. Äijälän yhtyeitä ovat myös Aavikon kone ja moottori, Death Trip, Billy Boys, The Leo Bugariloves, The Sultans ja The Kolmas.

Teksti: Satu Koho.

Olli-PA (oik. Tommi Torvikoski) räppää oululaisorkesterin Olli-PA & Funksonsin solistina. Ryhmä on tullut tunnetuksi hiphopistaan, jossa on vaikutteita orgaanisesta funkista, reggaesta ja soulista sekä etenkin siitä, että "räpätyksissä" kuuluu nykypäivän oululainen katukieli.

Olli-PA:n mielestä omalla kielellä räppääminen on täysin luonnollista eikä tehokeino, kuten joskus oletetaan. Näin liitävät säkeet kappaleessa Lennä:

"mun tyyli on kato ollu aina vähän letkeempää
pittää kattoo kauas taakse
näkkee etteenpäin
välliin läppii väsäillessä pittää olla aika retkellä
hukannu kellon hukannu tahdin mut en hukannu hetkeekään"

Olli-PA kulkee tajunnanvirtatyylisissä lyriikoissaan ruohonjuuritasolla. Näkökulma on yleensä omakohtainen ja arkinen, ja siinä on tarkkoja ja oululaisille tunnistettavia havaintoja. Ote jo nimensä puolesta sanaleikkiin kutsuvasta kappaleesta Alamua:

"On jalan alla katto naapurin ja sen katol emsii sen katol joku aina herää ensin
aamutöihin. Sil on se maastopyörä pihas, rullaan jopol ite aina aamuöihin
ku en oo globaali enemmänki lokaali oululainen kuulehan sen jo vokaaleista
bodareil on kännimässyt Rotuaarilla kaatuilles potkin vaan lunta lokareist
lanttimies alati päivystää mun alaoven alla bisse kädes aamukuuteen asti päivästä
sil on jo ruskia hipiä. On varmoi kesän merkkei jannut nää ne ei varmaan skarppaa ikinä
pohjosen peräl Helsingin viimesis metrois ja kotikadun etkois. Aina sama tunnelma
on jazzii savukkeis ja mielentilas bluussii. Levyhyllys sata kertaa sama kuunnelma
yksin ois yksin öis. Vapautunu näistä rattaista vapautunu ahistavist yksiöist
kaupungin loistoo ja rappioo funtsin baarikadun patiol et miten city sykkii öis"

"Kerron asioista, joita olen nähnyt omilla silmilläni, liittyvät ne sitten vaikkapa köyhyyteen, eriarvoisuuteen saati päihdeongelmiin", Olli-PA erittelee ja nostaa toistuviksi teemoikseen juuri edellä mainitut ongelmat lähiöissä. Suoranaisia ratkaisuja ei hänelläkään ole tarjota eikä hän rupea vihaiseksi maailmanparantajaksi tai ohjelmaansa julistavaksi poliitikoksi.

Kotiseutu on Olli-PA:lle olemisen ja kielen paikka, esimerkiksi näin:

"Raotan silimii
pohnäs ulukona on vielä pimmee yövalo jääny päälle onneks son himmee
inspis iski muu maailma veti sikkeitä
kynttilä pallaa kirkkaiten sillon kon pimmeetä
päivän ekat askelleet
on jäätävä ilimä jälleen jos ny vällyn alla viel sais vähän lungii
taas kadun koditon jannu kävelee vastaan ollu jäätävä yö eikä sil päällä ollu kummii"

– sitaatti kappaleesta Kaamos

Hienoimmat lyriikat, jotka Olli-PA on mielestään kirjoittanut, löytyvät vuonna 2012 julkaistulta sooloalbumilta Myrsky. Siinä Olli-PA kuvailee elämää, jota hän näki ympärillään asuessaan nuorempana Oulun Toppilassa. Nimikappale Myrsky päättyy toteamukseen:

"Sanotaan että koti on siel mis sydän lepää
mul ei oo kotii enää ja mä oon onnellisempi ku yksikään."

Teksti: Satu Koho.