Kirjoit­ta­jayh­teisöt

Myös kirjoittajayhteisöt ovat harjoittaneet julkaisutoimintaa. Rovaniemeläinen Kassiopeia perustettiin julkaisemaan rovaniemeläisen Samppa Kivelän esikoisrunokokoelma Unipuun alla. Teos ilmestyi 1967.

Pohjoiset Kirjailijat aloitti kustannustoiminnan 1972, ja seuraavana vuonna yhdistyksestä eronnut ryhmä perusti Tornioon oman kustannusrenkaansa, OK-Kirjat.

Ensimmäisenä vuotenaan OK-Kirjat julkaisi 18 teosta, muun muassa Heino Törölän aforismikokoelman Yhdet kasvot – yksi elämä ja pyhäjokisen Eeli Yli-Mattilan runoteoksen Herra pääministeri nukkuu.

Oululaisella kustannusyhtiö Pohjoisella oli omakustannussarja POKS, jonka aloitti 1971 Viljo Mäkipuron romaani Köyhiä ritareita. Pohjoinen oli kytköksissä myös Kirjoittajaseulaan, jonka keskeisiä toimijoita olivat kirjailija Aku-Kimmo Ripatti ja professori Esko Ervasti.

Valokuva: Aku-Kimmo Ripatti.
Aku-Kimmo Ripatti. Kuva: Aku-Kimmo Ripatin kotiarkisto.

Vuonna 1979 Kirjoittajaseulan ja Oulun läänin taidetoimikunnan järjestämän romaanikilpailun voitti sittemmin Kauko Röyhkänä tunnetuksi tullut Jukka-Pekka Välimaa käsikirjoituksella Ei mikään päivä.

Yksi pohjoisen kirjoittajien kantavista voimista on oululainen  Pirkko Böhm-Sallamo. Hän on koonnut puolisentoistasataa harrastajakirjoittaja-antologiaa eri puolilla Suomea toimivien ryhmien ja kurssien teksteistä aina vuodesta 1982 lähtien.

 

Möllärimestarit

Päätalo-instituutin vuonna 1996 aloittama valtakunnallinen Möllärimestari -omakustannekilpailu on pyrkinyt hankkimaan näkyvyyttä harrastajakirjoittajien töille. Ainakin kilpailuun lähetettävien tekstien määrällä arvioiden se on onnistunut tavoitteessaan. Vuonna 2002 kilpailuun tuli 24 omakustannetta ja vuonna 2011 miltei viisinkertainen määrä – 118 omakustannetta.

Pohjois-Suomen kirjoittajat ovat pärjänneet kilvassa varsin ansiokkaasti. Vuonna 1998 Möllärimestarin tittelin voitti oululainen Matti J. Moilanen samana vuonna ilmestyneellä teoksellaan Esse, avojalakane. Oulun murteella kirjoitettu romaani kertoo Essen vaiheista 1920-1930-lukujen Oulussa. Essen elämää seurataan myös jatko-osissa Esse, ohiammuttu, joka ilmestyi vuonna 2000, ja Esse, onnellinen velemu, joka ilmestyi vuonna 2003.

Vuonna 2012 sekä runo- että romaanisarjan voitto meni Liminkaan. Runosarjan parhaimmaksi valittiin Heidi Rundgrenin kokoelma Syntymä.

Romaanisarjan voitti liminkalainen Janne Nevala romaanillaan Hammaskeijo. Romaani kertoo kolmen 15-vuotiaan pojan seikkailuista 80-luvun Taivalkoskella, jossa ”olivat mahdollisuudet vähissä, ellei sitten sattunut pitämään hiihtämisestä, metsästyksestä tai kalastuksesta.”

Teksti: Jaana Märsynaho ja Marja-Riitta Vainikkala.