"Näiden juttujen kekseliäisyys ja juonekas kärki kehittävät novellin parhaita piirteitä. Lukekaa: ällistytte, havahdutte."
– Pekka Tarkka, Helsingin Sanomat 23.3.1983.

Joni Skiftesvikin esikoisteos, J. H. Erkon palkinnolla palkittu Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja ilmestyi keväällä 1983. Esikoinen sai upean vastaanoton. Skifesvikiä kiitettiin novellin uudistajaksi, vaihtuvien todellisuuksien taikuriksi, Haanpään kaltaiseksi mestariksi, Márquezin tapaiseksi maagiseksi realistiksi.

Kiehtova kokoelma sisältää 14 novellia: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja, Aavistaja, Filmimiehet, Katve, Yö Helsingissä, Ensimmäinen työpäivä, Peilinki, Piippolaan, Kutinkallan Kekkonen, Kolme miestä Kostamuksessa, Valtuuskunta, Parantava lääke, Vanha mies ja Näprääjä.

Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja

Teoksen upea niminovelli ehti valmiiksi kokoelman ensimmäisenä. Kirjailija kertoo, että sen taustalla on hukkumistapaus hänen omilta kotirannoiltaan 1960-luvulta. Hän sanoo olleensa mukana naaraamassa kahta hukkunutta veljestä, muistavansa elävästi ihmisten ahdistuksen ja vanhempien tuskan.

Karussa, mutta koskettavassa novellissa vallitsee hyytävän jäinen, sininen tunnelma. Kirjailija on valjastanut meren, tuulen ja koko luonnon kuvaamaan kuoleman ylivoimaisuutta, jopa raakuutta. Sekä miljöö, henkilökuvaus että juonenkulku nivotaan ainoastaan hukkuneisiin pikkupoikiin. Lämpöä ahdistuksen keskelle tuovat leikkaukset menneeseen, elämän ja kuoleman rajan ylittävä rakkaus, nöyrä alistuminen suuremman voiman edessä sekä lapsien kiehtova ajatusmaailma. Novelliin pohjautuva samanniminen tv-elokuva valittiin Pohjoismaiden parhaaksi lyhytelokuvaksi vuonna 2003. Elokuvan ohjasi Raimo O. Niemi.

Aavistaja

Kokoelman ensimmäinen novelli kertoo Eilan isästä, joka sotilassairaalasta palattuaan alkaa varustautua vihollisen hyökkäyksen varalle ja jolle tämän vuoksi naureskellaan. Myös hänen tytärtään pilkataan höperehtivän isän vuoksi. Yksi ilkkujista on Allu Sorsakoski, joka esiintyy epämiellyttävänä tyyppinä myös Skiftesvikin muussa tuotannossa. Itse isän, Toppilan Paulin, takaumana esitettyyn tarinaan mennään Skiftesvikille tyypilliseen tapaan nykyhetkeen sijoittuvasta alkuluvusta, jossa nainen tuo miehensä kuolinilmoitusta lehden konttoriin ja saa osakseen töykeää kohtelua.

Skiftesvik kertoo saaneensa alkuidean novelliin lukiessaan Kainuun Sanomien sota-aikaisia vuosikertoja: "Järkytyin kuolinilmoitusten määrää. Kuvittelin tapahtumaa, kun leski tuo rintamalla kaatuneen miehensä kuolinilmoituksen lehteen. Siitä se alkoi…"

Filmimiehet

Humoristinen kertomus pohjautuu väljästi Skiftesvikin omiin armeijavuosiin, sillä myös hän joutui komennukselle maatalousnäyttelyyn pyörittämään armeijan PR-filmejä ja esittelemään sotaväen toimintaa. Kommellus toisensa jälkeen seuraa surkuhupaisen vääpelin johtamaa komennuskuntaa. Omakohtaisen kokemuksen tuntua lisää kerronnan minämuoto, jota Skiftesvik käyttää harvoin.

Katve

Tarjoaako luonto turvapaikan, vapauden ja onnellisen olotilan? Katve on symbolinen kertomus vanhasta naisesta, joka pakenee outoa huutoa luonnonhelmaan. Skiftesvik sijoittaa novellin tuttuihin maisemiinsa ruokoiselle rannalle ja käärmekuusia kasvavaan metsikköön, jonne merituuli puhaltaa ja jonne aallokon jymy kantautuu.

Yö Helsingissä

Skiftesvik on ammentanut kertomukseensa aineksia lehtimiesajan työreissultaan Helsinkiin, jolloin hänen oli yövyttävä remuisassa matkustajakodissa ja tavattava aamulla maan huomattavimpia päättäjiä. Novellin päähenkilö voisi olla vaikkapa hänen alter egonsa. Raumalakin joutuu hotellipulan vuoksi yöpymään levottoman matkustajakodin hetekalla. Nukkumisesta ei tule mitään, ja Raumalan kulahtaneesta olemuksesta keljuillaan aamulla ennen ministeritapaamista. Novellista on tehty tv-elokuva vuonnaa 1985. Elokuvan ohjasi Pauli Virtanen.

Ensimmäinen työpäivä

Kertomuksessa toilailevan Liisan Veera-äiti on Skiftesvikin teoksille tyypillinen naishahmo – nöyryytetty, mutta elämänhaluinen ja rohkea arjen sankari. Novellin miljöö on Skiftesvikille kesätyöpaikkanakin tuttu sahan lautatarha. Tapahtumat voisivat sijoittua hänen vanhaan kotikyläänsä Martinniemeen, jossa valtaa piti Rauma–Repola ja jossa vaikuttivat pitkään novellissakin viitatut lakkotaistelut mustine listoineen.

Peilinki

Peilinki on isäänsä etsivän ja tätä muistelevan Mikko-pojan surullinen kertomus, sillä isä löytyy lopulta kuolleena, kuten jo novellin alussa voidaan aavistella. Mikon muistot liikkuvat halveksunnasta kaipuuseen ja lopulta rakkauteen, jopa kunnioitukseen, vaikka kaikki isän aikeet jäivätkin toteuttamatta. Horisontissa siintää valkoinen laiva, isän ja pojan yhteinen unelma, kuin lupaus paremmasta elämästä.

Novellin merenrantamaisemat ja luontokuvaus toistuvat kautta Skiftesvikin tuotannon. Kirjailija itse kertoo kiivenneensä lapsuudessaan samanlaiseen peilinkiin kuin novellin Mikko. Kylän pojille Kiiminkijoen suulla Rivinokalla olevaan korkeaan väylämerkkiin kiipeäminen oli eräänlainen rohkeuskoe. Ensimmäinen työpäivä ja Peilinki ovat aineksina Kiiminkijokisuulla kuvatussa tv-elokuvassa Kenraalin poika, jonka ohjasi Pauli Huotari vuonna 1985.

Piippolaan

Jo nimi vie lukijan Skiftesvikin suosikkikirjailijan Pentti Haanpään maisemiin, ja novellin Oikku suunnitteleekin kiertuetta huviteltallaan Piippolaan, jossa hän löisi rahoiksi ja päihittäisi pokkapöydässä itse Haanpään. Skiftesvik on saanut novelliinsa aineksia lähipiiristään, sillä hänen tätinsä miehellä oli aikoinaan huviteltta ja sen myötä muistoja Haanpään tapaamisesta pokkapöydässä Piippolassa.

Luopumisen vaikeus ja ohi ajava aika ovat teemoja tässä lämminhenkisessä, Uuniluudan kaltaisia hupaisia hahmoja sisältävässä novellissa. Hörähtääkö rivien välissä piippolalaisen mestarikertojan nauru?

Kutinkallan Kekkonen

Novelli kertoo merkillisestä puhelinkorjausmatkasta karulle saarelle. Tekstissä limittyy kaksi tarinaa – uhkarohkeaa reittiä tehtävän korjausmatkan lisäksi kerrotaan Kekkosta tukkipuusta veistävästä, elämässäänkin haaksirikkoutuneesta kalastaja-Kallesta. Matkan karien piirittämälle saarelle tekevät Samperi, Sorvari ja Kukkonen, joka muistelee aiemmin samoille vesille tekemäänsä traagista reissua. Lukijan yllättävä sattuma toimii novellissa mitä parhaimmalla tavalla. Aineksia tekstiin on antanut eräs Skiftesvikin tekemä juttumatka Iin edustan saaristoon.

Kolme miestä Kostamuksessa

Autenttisiin maisemiin Kostamukseen ja Kainuuseen vievä tarina yllättävine käänteineen on taidonnäyte pilke silmäkulmassaan lukijaa härnäävältä Skiftesvikiltä. Yksi matkalaisista vaihtuu venäläiseksi loikkariksi, mutta missä vaiheessa? Skiftesvik itse oli Kajaanissa ollessaan Suomi–Neuvostoliitto-seuran kulttuurijaoston jäsen ja osallistui muutaman kerran Kostamuksen -matkoille.

Valtuuskunta

Novellissa päästään salaviisaan Mularin ukon Hannes-pojan matkassa niin kasinon stripparinäytökseen kuin kansainväliseen vesiensuojelukongressiin Sveitsiin ja tarjotaan eräs selitys sille, miksi Kiiminkijoesta aikoinaan tuli Project Aqua -suojelukohde. Suomalaisvaltuuskunta selviää suuresta kongressista hämmästyttävän hyvin, vaikka se tuntuu olevan kokouskoukeroista aivan ulkona.

Novellin ulkomainen paikallisväri on Skiftesvikin tuomisia juttumatkalta Montreux´sta. Novelliin perustuvan samannimisen, riemukkaan tv-elokuvan vuodelta 1984 on ohjannut Pauli Virtanen.

Parantava lääke

Vanha Mämmelä on kuolemankielissä, kunnes saa apua vaimonsa Aliinan kiikuttamasta ihmelääkkeestä. Humoristisen pikku tarinan parantava lääke on yllättävän arkipäiväinen ja varmasti jokaisen saatavilla.

Vanha mies

Taivaanrannan maalari, autoja rassaava Viltteri astuu esiin ensi kerran tässä novellissa eikä sen jälkeen päästäkään kirjailijaa otteestaan. Hän on sympaattinen surullisen hahmon ritari, joka on saanut köyhät eväät elämäänsä. Päähenkilönä novellissa on kuitenkin jo reilusti Viltteriä vanhempi mutta kiimaralliasteelle jäänyt "vanha mies", työtön Öövini. Vanha mies kertoo sattuvien sutkautusten mestarin Öövinin ja häntä seuraavien Viltterin ja Junnun kaupunkireissusta ja nahinasta nakkikopilla. Novellin kerronta on poikkeuksellisesti minämuotoista, ja sen tarjoilee karvanoppa-auton takapenkillä istuva Junnu, jonka ajatukset leikkaavat mukaan tapahtumien taustoja.

Esikuvia sekä Viltterille että Öövinille kirjailija kertoo löytäneensä nuoruutensa kotikylästä; yleispätevässä nykyajassa novellin tapahtumapaikat tuovatkin mieleen Oulun ja Martinniemen. Vanha mies on yksi kolmesta novellista, joita Skiftesvik on käyttänyt vuonna 1988 valmistuneen Katsastus-elokuvansa pohjana. Novelli sisältyy myös Viltterin ja Mallun värikkäästä elämästä kertovaan kertomuskokoelmaan Viltteri ja Mallu vuodelta 2003.

Näprääjä

Näprääjä on jatkoa Vanhalle miehelle. Nyt päähenkilö on elämässään epäonnistuva Viltteri, jolle on käynyt vahinko – sanavalmis ja rempseä Mallu on synnyttänyt todennäköisesti juuri hänelle käsipuolipojan, Jaakko Malakiaksen. Mallun velipoika Junnu, joka on jälleen novellin kertoja, on saanut puhutuksi Viltterin vierailulle ensikotiin katsomaan Mallua ja Jaakkoa. Skiftesvik kertoo olleensa mukana samankaltaisella vierailulla kaverinsa tukena nuoruudessaan. Kun Viltteri ihmettelee vauvan epämuodostunutta kättä, Mallu tokaisee:

"Saattaa olla, että sinä et tiedä miten lapsia tehdään. Sinähän olet sellainen näprääjä, kaikki jää puolitiehen. Eikä sinulla mikään pysy kunnossa, ei mopot eikä autot."
– Näprääjä, s. 225.

Viltteri suhtautuu näpräämiensä autojen venttiileihin, Malluun ja nyt saamaansa jälkeläiseen suurin piirtein samalla tavalla – niitä pitää hioa. Myös tämä novelli on pohjana Skiftesvikin tv-elokuvalle Katsastus.

"Skiftesvikiä pitää ylistää tarinan kertomisen taidosta, traagisesta farssiin ulottuvasta ihmiskuvasta. Hänen maailmassaan tajunnan voimat törmäävät sovinnaiseen todellisuuteen ja ihmiset ajavat takaa unelmiaan."
– Vesa Karonen, Helsingin Sanomat 22.9.1985.

Skiftesvik kuljettelee toisessa novellikokoelmassaan henkilöitään jälleen ajan, paikan ja todellisuuden eri tasoilla. Kuvaus on välillä humoristista, välillä vakavaa, jopa surumielistä, kohtalonomaista ja myyttistä. Tutuilta kotirannoilta matkataan välillä kauemmaksi, aina Etelä-Amerikkaan asti. Osan kokoelman novelleista Skiftesvik kirjoittikin rahtilaivalla, jolla hän matkusti syksyllä 1984 Norjan kautta Brasiliaan ja Argentiinaan.

Vuonna 1985 ilmestynyt kokoelma sisältää 12 novellia: Sankari ja enkeli, Rostovi, Surkea onnettomuus, Äiti ja Tito, Praavan kukka, Tuulen poika, Nainen joka halusi nähdä albatrossin, Metku, Papan poika, Allasevakko, Katsastus ja Vainajan veli.

Tuulen poika

Kokoelman niminovelli, balladimainen kertomus Perämeren rannalla eläneestä Martista, on ylistyslaulu luonnolle tai jumaluudelle, jonka edessä ihmisen on nöyrryttävä. Tuulen poika on myös tragedia ja kertomus isän ja pojan välisestä rakkaudesta ja vanhemmuudesta – siitä, kuinka vanhemman on osattava päästää irti lapsestaan.

Skiftesvikin tuulen ja meren maisemat saavat pienoisromaanin mittoihin laajenevassa novellissa myyttistä ulottuvuutta sen raamatullisista alkusanoista lähtien. Hätkähdyttävässä esipuheessa Skiftesvik puhuttelee suoraan lukijaa: "Vartuttuaan poika levitti oppia luonnonvoimien mahtavuudesta ja hyvyydestä. Pojan oppi elää vieläkin, vaikka hän itse on mennyt pois. Minä kerron hänestä sen, mitä minulle on kerrottu."

Sankari ja enkeli

Ollaan rintamalla, ja Kannaksella on nähty kuulemma enkeli. Sankari-vänrikki Pakmanni menettää rahansa korttiringissä, mutta hänelle tarjotaan mahdollisuus saada ne takaisin, jos hän vie ruumiskuorman tienvarteen. Pakmanni lähtee synkälle matkalle yönselkään ja säikähtää pahanpäiväisesti. Novellin aihe perustuu väljästi Skiftesvikin lapsena kuulemaan sotaveteraanin muistelukseen.

Rostovi

Sattumanvaraisuus ja sodan mielettömyys ovat pääteemoja lämminhenkisessä ja humoristisessa Rostovissa, mutta lukijan mieleen nousevat Rostovin ja pojan keskustellessa myös kysymykset: Missä pojan oma isä on? Missä on Rostovin oma poika? Novelli on minämuotoinen, ja siinä on selviä yhtymäkohtia Skiftesvikin omiin lapsuusajan maisemiin, leikkeihin ja henkilöihin sekä hänen toimittajavuosiinsa.

Novellin minäkertoja eli poika löytää kotinsa vintiltä Rostoviksi nimetyn kipsipään, jonka on tehnyt seudulla sotavankina ollut rostovilainen kuvanveistäjä ja josta tulee pojan leikkikaveri, kenties myös isän tai isoveljen korvike. Rostovi ilmestyy pojan elämään myöhemminkin – eräänä yönä se käy tervehtimässä vanhaa kaveriaan, josta on tullut Kainuun Sanomien uutispäällikkö.

Skiftesvik kertoo kotonaan olleen venäläisen sotavangin tekemän kipsipään, joka oli mukana lasten leikeissä. Aineksia Rostoviin Skiftesvik sai vuonna 1977 Kainuun Sanomiin tekemästään laajasta juttusarjasta, joka kertoi saksalaisten sotavangeilla rakennuttamasta Hyrynsalmi–Kuusamo-kenttäradasta.

Surkea onnettomuus

Ollaan sukulaisten luona risusavotassa olympialaisten aikaan kesällä 1972. Paikat ovat maalaistalossa rempallaan, sillä isäntä Rummukaisen motto on "töitä on niin, ettei ehdi tekemään". Televisiosta tulevat kisat hidastavat entisestään Rummukaisen työntekoa, ja talkoolaiset saavat suurimman työpaineen niskaansa. Novellin tragikoomisille tapahtumille löytyy järkeenkäypä selitys Rummukaisen Selma-vaimolta – kyllähän jo ennusmerkit – Virénille, Vasalalle ja Elo-lehmälle hyppivät sammakot – kertoivat, mitä tuleman pitää!

Äiti ja Tito

Novellin Markku-poika seuraa isänsä ja äitinsä naljailua eikä täysin pysty ymmärtämään, mistä on kyse. Kireät vanhemmat piikittelevät toisilleen pojasta välittämättä. Isä suree kuollutta koiraansa. Hän on ottamassa tilalle uuden, äidin kiusaksikin, ja nimeää sen juuri kuolleen valtiomiehen mukaan Titoksi. Äiti uhkaa muuttaa kotoa ja soittaa jo eräälle miehelle, että tämä tulisi hakemaan hänen muuttokuormansa. Markku pelkää, että isä suuttuu, jos äiti valtaa Tito-koiralle tarkoitetun koirankopin.

Kodin sisäinen ilmapiiri säätelee perheen elämää paljon enemmän kuin suuren maailman tapahtumat. Lapsen konkreettinen ajattelu ja spontaani mielikuvien yhdistely tuovat huumoria tähän pohjimmiltaan vakavaan novelliin.

Praavan kukka

Ihmiselämän ja luonnon nivoutumista, elämän kiertokulkua ja lähestyvää kuolemaa kuvataan herkästi ja kauniisti, kuin kuiskaten. Novellin miljöö on hyvin skiftesvikiläinen – tapahtumat sijoittuvat Perämeren rannikkomaisemiin.

Yksinäinen nainen muistelee isäänsä ja lapsuuttaan. Hän on istuttanut Praavan kukan kivikkorantaan ja vaalii sitä kuin muistona isästään ja omasta elämästään, jonka päättyminen on jo lähellä. Kaikkein koskettavinta novellissa on ajatus elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen – vaikka vain sinipunaisena kukkana.

Nainen joka halusi nähdä albatrossin

Takkinen on saapunut Buenos Airesiin korjaamaan suomalaista jäänmurtajaa eli pyörimään tyhjän panttina, kuten hän itsekin sanoo. Hän majoittuu vanhan suomalaisnaisen luo. Nainen on aikoinaan muuttanut Argentiinaan miehensä Aukustin kanssa ja selvinnyt maan vallankumouksista salaperäisen manifestin avulla. Novellin otsikko avautuu, kun nainen kertoo Aukustin luvanneen, että vaimo saisi nähdä Argentiinassa albatrossin. Vieläkään nainen ei ole nähnyt lintua eikä hän ole valmis kuolemaan ennen kuin on kohdannut unelmiensa valkolinnun. Siinä häntä auttaa Takkinen. Novelli on tuliainen Skiftesvikin rahtilaivamatkalta, joka suuntautui Etelä-Amerikkaan.

Metku

Myös Metku on syntynyt Skiftesvikin laivamatkalla Etelä-Amerikkaan. Novelli sijoittuu Koillis-Brasilian Salvadoriin, jonne merimies Sirviö on mennyt hakemaan sinisilmäistä poikaansa Marttia. Martti on saanut alkunsa Sirviön ja brasilialaisen baarityttö Marian yhteisestä yöstä. Sirviö vaihtaa yön pimeydessä dollarinippunsa Marttiin, mutta kun aamu valkenee, laivan hytissä hymyilee yönmusta Jose.

Papan poika

Papan poika on hellyttävä ja samalla traaginen kuvaus pojasta, joka kantaa huolta isästään. Se on kertomus lapsen uskosta ja siitä, miten totta lapselle ovatkaan hänen ihailemansa aikuisen puheet. Onko isästä suojelijaksi nyt, kun rakasta pappaa ei enää ole? Martti-poika lähtee pimeälle jäälle isänsä perään ja eksyy.

Novellin loppu on tulkinnanvarainen – ääni, jonka Martti kuulee, voisi kuulua hänen isälleen tai traagisemmin, hänen papalleen. Jälkimmäistä tulkintaa tukee novellin nimen lisäksi eräs 1960-luvulla Martinniemen edustalla sattunut onnettomuus, jossa pieni poika paleltui kuoliaaksi hiihtomatkallaan jäätyään mottiin jäänmurtajan tekemän railon taakse.

Allasevakko

Allasevakossa taistellaan oman näkemyksen puolesta, viimeiseen saakka. Kun isä-Niiles Labbaa tullaan hakemaan, Jounin mieleen tulee teurastus. Nöyryyttämistä ja jopa etnistä sortoa kuvataan myös novellin takaumissa, Jounin muisteluissa.

Katsastus

Monisärmäisen ja veijarimaisen novellin päähenkilö on saamattomuuden ja kekseliäisyyden sekoitus, Viltteri. Sen subjektiivinen kertoja on kuitenkin Junnu, kuten monissa muissakin Viltterin toilailuja kuvaavissa novelleissa. Juuri Junnun ajatusten kautta syvennetään Viltterin henkilökuvaa, kun Junnu muistelee kaverinsa lapsuutta.

Viltteri ei vieläkään ole miehistynyt, vaikka hän on jo isä ja naimisissa Mallunsa kanssa. Sen sijaan hän pyrkii luikertelemaan sieltä, mistä aita on matalin. Novellissa kaverukset lähtevät katsastamaan Viltterin loppuun ajettua Hillmania Haaparantaan, koska auto on edelleen Ruotsin rekisterissä. Pojat joutuvat reissunsa aikana hätkähdyttäviin kommelluksiin. Viltteri pääsee kokeilemaan näprääjän taitojaan ja katsastamaan viimeisillään raskaana olevan naisen. Kolmeen novelliin pohjautuva Matti Ijäksen ohjaama tv-elokuva Katsastus vuodelta 1988 on saanut eniten aineksia juuri tästä novellista.

Vainajan veli

Vainajan veli kuuluu Skiftesvikille rakkaisiin Viltteri ja Mallu -tarinoihin. Nyt annetaan enemmän tilaa Mallulle. Hyvillä hoksottimillaan ja naisellisuuttaan hyväksi käyttäen Mallu estää perhettään joutumasta taivasalle. Hän puolustaa laumaansa kuin naarasleijona eikä välitä, ovatko keinot aina niin rehellisiä.

"Se on hyvä, entistä laatua. Mutta se ei hätkähdytä. Nyt kirjailija ei ole halunnut rikkoa rajojaan."
– Olavi Jama, Kaleva 1.10.1988.

Skiftesvik jatkaa edellisistä kokoelmista tuttujen aiheiden ja tapahtumapaikkojen parissa. Kokoelmaa on kiitetty taitavasti rakennetuista, yllättäviä käänteitä sisältävistä tarinoistaan, mutta myös moitittu Skiftesvikin kirjallisen tuotannon "välipalaksi".

Vuonna 1988 ilmestynyt Suolamänty sisältää 10 novellia: Vaakunakylä, Taisto, Sahantarkastaja, Leif, Jouluksi kotiin, Musta lokki, Suolamänty, Tsehovin paikat, Soita minulle Sorrento ja Vastuullinen tehtävä.

Suolamänty

Oulun Taskilassa yhä pystyssä oleva ikipetäjä kertoo osaksi vanhaan perimätietoon ja Oulun historiaan pohjautuvan tarinansa ja vie lukijan kiehtoviin sattumuksiin menneisyyden eri kerroksiin. Luonnon ja pienen ihmisen välinen liitto kestää; luonto suojelee ihmistä, kunhan sitä kuunnellaan ja kunnioitetaan.

Vaakunakylä

Osittain todellisuuspohjaisia aineksia sisältävä novelli kertoo jatkosodan ajasta. Veli ja hänen ukkinsa ovat tutustuneet saksalaisiin sotilaisiin, jotka ovat leiriytyneet Hyrynsalmi–Kuusamo-kenttäradan parakkeihin Hyrynsalmelle. Ukki käy kauppaa saksalaisten kanssa ja siinä sivussa vähän hoopottaakin heitä. Rintamalla olevasta Seppo-isästä ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään, kunnes pellolle ilmaantuu outoja kulkijoita, jotka kertovat Sepon olevan elossa. Veli hyppää radalla seisovan rullavaunun kyytiin. Tapahtuu onnettomuus, ja Veli joutuu vaikeuksiin. Vaakunakylän ystävälliset saksalaiset muuttuvat vihollisiksi.

Taisto

Novelli sijoittuu tuttuun puutavarayhtiön hallitsemaan kylään, ja sen minämuotoisena kertojana on Junnu, kenties sama Junnu kuin Viltteri ja Mallu -kertomuksissakin. Kolttaäitinsä kanssa asuva Taisto vetelee haitarillaan Metsäkukkia, kuten aina pikku pienissään. Pihaan kerääntyy poikia soittoa kuuntelemaan. Eräs heistä nälvii Taistoa, koska tällä ei ole naista ja koska tämä aina soittaa samaa kappaletta. Mutta sahatyöläinen Taistopa näyttää, että hän osaa soittaa mitä ja milloin haluaa ja vetäisee kurtustaan komeasti uudet sävelet!

Sahantarkastaja

Tosipohjainen tarina kertoo harmittoman höppänästä, miehestä, joka kiersi Pohjois-Suomen sahoja esiintyen sahantarkastajana. Novellissaan Skiftesvik suhtautuu lämpimästi hymyillen tähän sympaattiseen kylähulluun, joka tuntuu tietävän sahan asioista enemmän kuin sen isännöitsijä itse.

Leif

Novelli sijoittuu pohjoissuomalaiseen, hyvin oulumaiseen merenrantakaupunkiin. Sen päähenkilö on varakas viisikymppinen Gunilla, joka kyläilee nuoren ystävänsä Leifin luona. Leifillä on toinenkin naisystävä, kaunis Maria, jolle Gunilla on aivan syystä mustasukkainen ja joka paljastuu novellin lopussa hänen tyttärekseen.

Jouluksi kotiin

Viltterin ja Mallun pitäisi löytää asunto. Viltteri yrittää parhaansa mukaan hankkia perhelleen kattoa pään päälle ja joutuu samalla monenlaisiin kommelluksiin "Nuottasaaren Alkoon" ja hullujen keskelle Seelanninkylään. Kun Viltteri ei onnistu asunnon hankkimisessa, Mallu turvautuu jälleen ihailtavaan nokkeluuteensa perheensä pelastamiseksi.

Musta lokki

Musta lokki on pirtuvesien ajat kokeneen kalastaja-Heikin näkemä salaperäinen, yliluonnollinen lintu, joka voi olla myyttinen viestintuoja tai vain unta, alitajunnan luomus. Silti se on minämuotoiselle näkijälleen täyttä totta ja vaikuttaa hänen ratkaisuihinsa.

Tsehovin paikat

Kirjailijaliiton matkalla Neuvostoliitossa oleva Ruottinen näkee ja kuulee ihmeellisiä asioita. Leukapartainen mies mausoleumista seuraa häntä. Moskovassa Ruottinen saa vinkin matkustaa maailman suurimman kirjailijan eli Tsehovin paikoille Taganrogiin, jotta hän voisi tulla oikeaksi, totta puhuvaksi kirjailijaksi. Mutta mikä matkan aikana kuullusta ja nähdystä todeksi väitetystä on totta, ja onko muistelmilla dokumenttiarvoa?

Novelliin sisältyy jakso, jossa suomalainen teatteri vierailee Kazanissa tataariseudulla. Kohtauksessa on selviä yhtymäkohtia Kom-teatterin vierailuun samoille seuduille keväällä 1988 Skiftesvikin näytelmällä Pystyyn haudattu.

Soita minulle Sorrento

Materiaalia novellinsa raadollisiltakin vaikuttaviin tunnelmiin ja jopa henkilöhahmoihin Skiftesvik on saanut omista kokemuksistaan räväkän Iltaset-lehden toimitussihteerinä. Myös hän, kuten novellin Palosuo, pääsi haastattelemaan kenraali Francon tytärtä Carmencitaa, kun tämä piti Oulunsalon lentoasemalla lehdistötilaisuuden.

Vastuullinen tehtävä

Luotsi Kassu Juola, tuttu martinniemeläishahmo Skiftesvikin muista teoksista, on saanut tehtäväkseen soutaa luotsipiirin Salme-lehmä rysäveneellä mantereelle. Merimatkan aikana nousee myrsky, ja Kassu joutuu rantautumaan majakkasaarelle. Saarella Salmea havittelevat palvilihoiksi Vertti ja hänen vähälahjaiset poikansa. Neuvokkuudellaan Kassu lopulta selviää vastuullisesta tehtävästään. Novellin tyyli on veijarimainen ja humoristinen, mutta pohjalla kulkee vakavampi vire pienen ihmisen taistelusta nöyryyttäjiänsä vastaan. 

"Kirjallisuutemme mailerilla materiaali pysyy hallinnassa, teksti kiinteänä ja jännite riittävänä. Vanhan koulun novellinlukijana ilmoitan pitäneeni näistä teksteistä."
– Erkka Lehtola, Aamulehti 20.9. 1991.

Pohjanlahden rannoilta Jäämeren rannalle Petsamoon vievä teos sisältää erittäin ehyet novellit: Korpisoturi, Ei puuta, ei pesää, Kesä jota ei tullut, Peltiset perhoset, Matkalla Maluriin ja Petsamon kultatynnyri. Teos ilmestyi vuonna 1991.

Petsamon kultatynnyri

Lähes pienoisromaanin sivumääriin yltävää kokoelman niminovellia on ylistetty jopa Skiftesvikin parhaimmaksi tekstiksi. Novelli alku ja loppu muodostavat kehyskertomuksen ja sijoittuvat Ahvon vanhuuteen, kun taas muut osat kertovat Ahvon nuoruudesta Petsamossa. 

Oikeastaan novelli on tarina Kurtin perheestä, johon kuuluvat Ahvon lisäksi hänen nuorempi sisarensa Anita ja heidän äitinsä. He saapuvat etsimään elämänsä kultatynnyriä Petsamosta, Suomen Klondykestä. Puhkeamaisillaan olevan sodan lisäksi synkkää tunnelmaa novelliin luo epätoivoinen alistaja-alistettu-suhde, josta ei kärsi vain perheen äiti, vaan myös hänen lapsensa. Alistaja, Sulo Pajari, on yksi Skiftesvikin tuotannon mustimmista hahmoista, pahaakin pahempi nöyryyttäjä. Päähenkilöiden lisäksi sivuhenkilöt, kuten mystinen maanmittari, on luotu hyvin taidokkaasti.

Skiftesvik on saanut novelliinsa aineksia mummonsa Ainon elämänvaiheista Petsamon Salmijärven kylässä sekä myöhemmin omilta Petsamoon suuntautuneilta matkoiltaan. Hyvin samankaltaisia aineksia on myös Skiftesvikin näytelmässä Nikkelikukka, joka ilmestyi vuonna 2004.

Korpisoturi

Kersantti Piispasen johtama, varusmiehistä koottu remonttiporukka on saanut tehtäväkseen kunnostaa sotainvalidi Soinin mökin katon. Soini asuu kauniin tyttärensä kanssa jumalanselän takana jossakin Kainuussa. Kattoremontti alkaa leppoisasti, mutta kohta miehiä haavoittuu kuin taistelutantereella. Kaksi kovaa soturia on valmiina suojelemaan omiaan viimeiseen asti. Novellin alun leppoisan humoristinen tunnelma muuttuu kertomuksen loppua kohti mentäessä jopa irvokkaan mustaksi satiiriksi.

Ei puuta, ei pesää

Omalaatuinen opiskelijapoika Heikki ymmärtää paremmin luontoa kuin ihmisiä – ja toisinpäin: luonto, joka teoksessa konkretisoituu siipirikkoon elättivarikseen ja mielikuvitusystävä Janiin, ymmärtää Heikkiä paremmin kuin ihmiset. Luonnon ja ihmiselämän nivoutumisen lisäksi teoksessa on kyse kostosta. Heikki kostaa koettuja vääryyksiä sekä omasta että luonnon puolesta. Novellin tapahtumat saavat suurelta osin selityksensä Heikin lapsuudesta, josta kerrotaan takaumissa.

Kesä, jota ei tullut

Vanhapiika Ragni viettää lomansa viimeistä iltaa ja muistelee laskuhumalassaan, miten Kurre-niminen sulavasanainen nuori liikemies onnistui huijaamaan hänen säästönsä ja perintönsä. Sulhanen ei olekaan kadonnut lopullisesti, vaan saapuu jälleen tekemään ehdotuksiaan. Jotain Ragni on oppinut ja saa jopa koottua kadotetun ylpeytensä rippeet. Novellin trillerimäisessä lopussa Kurre joutuu maksamaan siitä, että myöhästyi Ragnille lupaamastaan yhteisestä kesästä.

Peltiset perhoset

Päähenkilö on jälleen Heikki, johon tutustuttiin kokoelman novellissa Ei puuta, ei pesää. Erakoituneen opiskelijanuorukaisen asiat ovat menneet yhä huonompaan suuntaan, ja häntä kiusaavat oudot äänet ja tapahtumat. Unien punakeltaiset perhoset kasvavat valtaviksi peltiötököiksi. Unet ja todellisuus sekoittuvat Heikin skitsofreenisessa mielessä, ja hänestä tuntuu kuin kaikki vihaisivat ja vainoaisivat häntä. Hätkähdyttävintä tässä Ouluun sijoittuvassa novellissa on se, ettei kukaan kaipaa Heikkiä tai välitä hänen sairastumisestaan.

Matkalla Maluriin

Kaksi nuorukaista lähtee vanhanaikaisella seelipaatilla Hailuodosta kohti Ruotsin puolen Maluria täydentämään kalastajien muonavarastoja. Kyseessä on nuorukaisten ensimmäinen pitempi merimatka, mutta sepä ei suuntaudukaan sinne, minne pitäisi. Sumun keskellä poikia – minämuotoista kertojaa ja Poovea – alkaa pelottaa. Meri on aivan liian musta, ja aaltojen mukana kantautuu pelottavia ääniä. Kolmantena yönä mereltä kuuluu maihin hillitön virrenveisuu, ja aamulla matkalaiset ovat samassa pisteessä kuin lähtiessään.

Skiftesvik on hyödyntänyt tässä vuosisadan vaihteen tienoille sijoittuvassa novellissaan Samuli Paulaharjun keräämää luotolaisperinnettä. 

"Gagarin kinoksessa on tekemistä täynnä, häijyllä huumorilla kevennettynä."
– Anne Välinoro, Aamulehti 30.9.2000.

Inhimillinen heikkous ja kolkuttava omatunto ovat johtavia teemoja novellikokoelmassa Gagarin kinoksessa vuodelta 2000. Skiftesvik antaa tarinoidensa ja niiden ihmisten puhua turhia selittelemättä tutuissa, merellisissä maisemissa.

Kokoelma sisältää novellit Junankuorikello, Fasaani, Majakkamiehet, Valopistooli, Äiti ja Seija, Gagarin kinoksessa, Hometta ja Singer-ukko.

Gagarin kinoksessa

Kokoelman niminovellin päähenkilö voisi olla kirjailija itse. Taitava kerronta, jossa faktan ja fiktion rajaa on hyvin vaikea erottaa, hämmentää lukijaa – onko tarina totta? Novellin alkuosassa eletään Skiftesvikin lapsuusaikaa Martinniemen kylässä. Koulupoika vie kotiinsa hankeen sammuneen venäläismiehen, jonka hän uskoo olevan sankarilentäjä Juri Gagarin. Mummokin ounastelee, että kyllä vieras saattaa olla Gagarin. Avaruuslentäjän pelastaminen antaa pojan elämälle aivan uudenlaista mielekkyyttä. Novellin lopussa hypätään nykyhetkeen, ja kirjailija kertoo hyvin vakuuttavasti, miten hän on saanut osakseen erityiskohtelua Neuvostoliitossa ja myöhemmin Venäjällä. Tilannekomiikkaan perustuvan novellin ajankuva on hyvin tarkkaa ja antaa sille nostalgista väriä.

Junankuorikello

Sodassa kuolleen Antti Poutasen junankuorikello katosi rintamalla. Viimeisen kerran se nähtiin sotilaspastori Liimataisella, jonka piti toimittaa Poutasen vähäinen jäämistö tämän leskelle. Antin kelloa lähtee etsimään hänen rahapulan riivaama rintamakaverinsa Rekilä, jonka muistelujen kautta hypitään ajan eri tasoilla. Taustahenkilönä novellissa vilahtaa proomutelakan kymppi Alarik Kuokkanen, tuttu ilkiö Skiftesvikin edellisestä teoksesta Kotikoivuinen mies vuodelta 1999.

Fasaani

Kurt Wainikaisen kotipihalla tepastelee päivittäin fasaani. Lintu edustaa yksinäisen Kurtin elämässä tuttuutta ja pysyvyyttä, ja siitä muodostuu hänelle pakkomielle – ammatissaan kirjankuvittajana hän ei suostu piirtämään mitään muuta. Fasaaninsa avulla Kurt ottaa lopulta uuden suunnan elämässään.

Majakkamiehet

Majakanvartija Viktor Koukkari ja majakkamestari Halonen ottavat mittaa toisistaan ja osaksi yhteisestä menneisyydestään hyisellä Perämerellä. Jäät valittavat uhkaavasti, ja katkeruuden ja nöyryytyksen lisäksi ilmassa leijuu kuoleman odotus, kenties kosto. Miesten välinen jännitys virittyy tässä tosipohjaisessa kertomuksessa äärimmilleen eikä edes jää estä menneisyyden mustia peikkoja nousemasta esiin syvyyksistä.

Monista romaaneistaan tuttuun tapaansa Skiftesvik upottaa varsinaisen tarinan lomaan kirjeitä ja muita aidonoloisia asiakirjoja, jotka valottavat tapahtumien kulkua.

Valopistooli

Samankaltaiset painajaiset ja tunnontuskat, jotka vaivaavat vuonna 1995 julkaistun novellin Tuulen poika Marttia, kiusaavat myös tämän lapsinovellin päähenkilöä, joka hänkin on nimeltään Martti ja kotoisin samoilta seuduilta pohjoisen pienestä satamakylästä. Martti varastaa laivan pelastusveneestä valopistoolin, mutta omatunto alkaa piinata – entä jos merimiehet joutuvat merihätään ja hukkuvat? Valopistoolin palauttamisesta tulee Martille lähes elämäntehtävä. Vähäpätöisiltä vaikuttavista asioista kasvaa novellissa suuria, koko elämää koskevia oikean ja väärän valinnan kysymyksiä. Myös sankaruus mietityttää – mitä kaikkea oman perheensä pelastamisen eteen saa tehdä?

Tähänkin novelliin on putkahtanut muun muassa vuonna 1984 julkaistusta Pystyyn haudatusta ja vuonna 1990 julkaistusta Tuulenpesästä tuttu venevalkama hylkeen traanista tehdyllä punamullalla maalattuine verkkovajoineen. Kyseinen vaja uhmaa edelleen aikaa reaalimaailmassa Kurtinhaudan Villenrannassa.

Äiti ja Seija

Kuoleva äiti ja viehkeä Seija taistelevat paikasta novellin päähenkilön mielessä. Seijalla on toki muitakin ottajia, jonoksi asti. Novellin meripelastustyötä harrastavalle, lehden ilmoitusmyyjänä työskentelevälle minäkertojalle Skiftesvik on saanut rakennuspuita omista merellisistä harrastuksistaan ja työstään lehtimaailmassa. Novellin miljöö tuntuisi olevan hyvin oululainen. Juha Rosma käsikirjoitti ja Kalle Pursiainen ohjasi novellista samannimisen tv-elokuvan, joka esitettiin TV2:ssa vuonna 2003.

Hometta

Elämän paiskoma Viltteri ja hänen topakka lyylinsä Mallu keplottelevat jälleen itsensä kuiville joksikin aikaa, tällä kertaa mahtisanan "hometta" avulla. Kertoja kuvaa pariskunnan ja sen käsipuolen Jaakko-pojan ankeaa elämää hyvin myötätuntoisesti. Mallukin tuntuu kasvaneen ja olevan entistä enemmän kiintynyt Viltteriinsä, jonka viritykset valitettavasti menevät jälleen pieleen. Ihailtavaa kuitenkin on, ettei Viltteri vieläkään lannistu, vaan alkaa jo suunnitella seuraavia virityksiä, vaikka onkin jo yhtä lommoilla kuin vanha Taunuksensa.

Singer-ukko

Viltteri, Mallu ja heidän Jaakkonsa ovat Rauha-tädin syntymäpäivillä. Tunnelma on jännittynyt, sillä paikalla on myös Mallun sisko Riitta avomiehensä Uolevin kanssa. Siskokset ovat aina tapelleet, ja novellissa muistellaan heidän ronskia riitansa äitivainajan tavaroista, jotka olivat "vahingossa" lähteneet Riitan muuttokuorman mukaan. Sisarussodalta ei vältytä syntymäpäivilläkään. Juhliin saapuu lipeväkielinen ompelukonemyyjä Arvo, jota Viltteri lähtee Mallulta salaa käyttämään ravintolassa Oulussa. Toisin kuin Viltteri luulee, Mallu ei nukukaan sillä aikaa… Pariskunnalla tuntuu olevan asioita, joista on parasta olla kertomatta toiselle. 

"Skiftesvik käsittelee pariskunnan nuhjuista arjen rosoisuutta lämmöllä, jossa karhea ja kaunis, hupaisa ja haikea liikkuvat liki toisiaan."
– Marko Taavila, Ilta-Sanomat 10.11.2003.

Skiftesvik on koonnut rakastamiensa elämäntapataiteilijoiden Viltterin ja Mallun tarinat yksiin kansiin seuraten pariskunnan taivalta loogisessa aikajärjestyksessä. Kokoelman kymmenestä tarinasta seitsemän on tuttuja aikaisemmista teoksista, mutta niitäkin on stilisoitu jonkin verran kokonaisuuteen sopiviksi. Kolme tarinaa – Pisnesmies, Kirje Ruotsiin ja Äiti ja Hilduri – on kirjoitettu varta vasten tähän kokoelmaan.

Jo kulttihahmoiksi nousseet Viltteri ja Mallu ovat saaneet heikot eväät, mutta he nilkuttavat pää pystyssä eteenpäin eikä heidän uskonsa tulevaisuuteen tunnu sammuvan. He selviytyvät aina, ehdottomasti, vaikka koko ympäröivä yhteiskunta on esteenä heidän elämänsä rakentamiselle. Syvästi ymmärtäväisissä kertomuksissa Mallu ja Viltteri sivaltavat vähintään terävillä sanoillaan ikäviä naapureita, ahneita vuokraisäntiä, velkojia, tärkeileviä virkamiehiä, hidastelevaa hoitohenkilökuntaa, typeriä sukulaisiaan…

Helsingissä puuhataan Viltterille ja Mallulle omaa faniklubia, ja Viltterin surkuhupaisasta katsastusreissusta kertovaa tv:stä nauhoitettua Katsastus-elokuvaa veivataan kotivideoissa vuosi toisensa jälkeen. Kirjan kannessa komeilee Viltterin rakas Hilma, jonka rekisterinumero on peräisin Skiftesvikin omasta Hillmanista. Kirjailija myöntää, että etenkin kokoelman alkupuolen tarinoissa on mukana sattumuksia, jotka ovat sivunneet hänen omaa elämäänsä tavalla tai toisella.

Vuonna 2003 ilmestynyt kokoelma sisältää seuraavat novellit: Vanha mies, Näprääjä, Katsastus, Vainajan veli, Jouluksi kotiin, Pisnesmies, Kirje Ruotsiin, Hometta, Äiti ja Hilduri ja Singer-ukko.

"Selkeissä virkkeissä on jotain karhean suomalaista, myrskyn pärskeissä kastuneen villapaidan tuoksuista."
– Mikko Nortela, Karjalainen 21.6.2006.

"Sinulle tuli iso vahinko", todetaan Sininen mies -novellin lopussa. Kohtalokkaita vahinkoja sattuukin useita Joni Skiftesvikin novellikokoelmassa Apteekkilaiva.

Apteekkilaiva on yhdeksän novellin kokoelma filmitähteydestä haaveilevasta teinipojasta, tämän päivän uhkakuvista ja unelmista sekä merellisistä sattumuksista ja seikkailuista. Neljässä ensimmäisessä kertomuksessa tapaamme 13-vuotiaan Heikin kuusikymmentäluvun kesässä, hyvin martinniemeläisen oloisessa satamakylässä.

Vuonna 2006 ilmestynyt teos sisältää novellit Sininen mies, Ohjaaja Niskasen puheilla, Arne-Helmut, Loikkari, Aarretti ja Lahja, Kännykkämasto, Troolarin kipparina Grönlannissa, Mies joka rakastui höyryfregattiin ja Apteekkilaiva. Hengeltään kokoelma on lämmin ja veijarimainen, paikoin jopa ironinen.

"Skiftesvik ei kirjoita elämää suurempia tarinoita, vaan kertomuksia, joissa ihminen on läsnä elämisen perustasolla. Tässä ja nyt."
– Veli-Matti Henttonen, Salon Seudun Sanomat 17.12.2006.

Sininen mies

Murrosikään ehtinyt, ehtojaan lukeva Heikki asuu yhtiön vuokrakasarmissa lautatarhalla työskentelevän äitinsä kanssa. Samassa talossa asuvat muun muassa Niemelän tytöt Eila ja Kaija sekä Helmisten kattilakunta puumiekkoja heiluttelevine koltiaispoikineen. Yksi jos toinenkin kyläläinen kaipaa poikamiestä nimeltä Lyypekki eikä vähiten siksi, että tämä on velkaa suuntaan ja toiseen. Heikki tekee karmean löydön ratapenkan pajukosta, ja Helmisen Telle polttaa pikkuveljiensä miekat, jotta vältyttäisiin suuremmilta vahingoilta.

Novelli on tarkkanäköistä ajankuvaa 60-luvun alun värikkäästä satamakylästä, joka muistuttaa Skiftesvikin omaa lapsuus- ja nuoruusmiljöötä. Kertomuksessa tuoksuvat kuivuva puutavara ja kotoisa makkarasoppa. Siinä kuuluvat satamahinaajan puuskutus ja putkiradion rätinä. Kaiken yllä hymyilee lähes nostalginen lapsuuskesien aurinko, joka ei valitettavasti yllä lämmittämään sinistynyttä miestä.

Ohjaaja Niskasen puheilla

Heikki haluaa tehdä vaikutuksen naapurin Eilaan, jos ei muuten, niin ryhtymällä filmitähdeksi. Isävainajakin oli kuulemma ollut komea kuin elokuvasankari. Kun äiti lukee lehdestä Mikko Niskasen etsivän noin 15-vuotiaita poikia Oulussa kuvattavaan Pojat-elokuvaansa, Heikki pistää toimeksi. Aivan satavarma poika ei ole filmitähteydestään, joten hän ei kerro kenellekään aikeestaan osallistua koekuvaukseen. Oulun kauppahotellissa Heikki tapaa leveästi hymyilevän Vesa-Matin, mutta treffit Niskasen kanssa jäävät toiseen kertaan. Ja tarvitseeko sitä aivan filmitähdeksi, Eila kun kuuluu pitävän Heikkiä aivan erityisenä verrattuna kylän muihin poikiin.

Kokoelman ensimmäinen novelli saa tässä kertomuksessa selvää jatkoa ja vie lukijaa yhä lähemmäs Heikin ajatusmaailmaa. Tutuksi tulevat nuorukaiset toiveet ja unelmat, huolet ja pelot, jopa painajaiset.

Novellista on tehty myös samanniminen kuunnelma vuonna 2010. Sen ohjasi Kari Paljakka vuonna 2010.

Arne-Helmut

Ristitön hauta vieraalla maalla vaivaa Heikkiä. Hän ottaa kunniatehtäväkseen löytää saunaillan päätteeksi ammutun, Hitlerin armeijassa sotineen Arne-Helmutin maaliset jäännökset. Surmatyö ja hautapaikka muistetaan kylällä hatarasti ja kertojasta riippuen eri tavalla. Heikki maalaa tapahtumat mieleensä, ryhtyy lapiohommiin ja lyö vielä vetoa siitä, että hauta löytyy. Metsää riittää, ja urakka alkaa tuntua toivottomalta, joten Heikki ottaa avukseen lihasopasta jääneet luut. Takaumassa poiketaan hautajaisissa ja selviää, että Heikin isän hauta on jäänyt kaivamatta sovittuun paikkaan. Heikki palauttaa mieleensä äitinsä sanat "maailmassa on aivan liian paljon ristittömiä hautoja", ja niin Arne-Helmutkin saa valkoisen ristin haudalleen.

Heikillä on huikea mielikuvitus ja eläytymiskyky, ja hänessä on ripaus veijaria. Novelli on tyypillistä Skiftesvikiä yllätyksineen, eri aikatasoineen ja tarkkoine huomioineen nuorukaisen ajatusmaailmasta. Siinä on viittauksia todellisiin sota-ajan tapahtumiin Martinniemessä; dokumenttien mukaan kylälle majoitettiin saksalaissotilaita Laitakariin puutavarayhtiön klubirakennukseen ja kylän keskelle kerhotaloon.

Loikkari

Heikki tapaa metsässä alastoman, itäsaksalaisesta laivasta karanneen merimiehen ja päättää auttaa tätä piileksimään ja jatkamaan matkaa kohti vapautta. Samaan aikaan Heikin äiti haaveilee paremmin palkatusta työstä satamassa. Sinne päästäkseen hänellä pitäisi olla oikeanlaiset suhteet tai poliittisia meriittejä, sillä ilman lastaajaosaston puheenjohtaja Horttanaisen suosituksia satamaan ei ole asiaa. 

Heikin touhut loikkari-Karlin kanssa eivät aluksi miellytä äitiä, mutta äidin mieli muuttuu – loikkari mahdollistaakin hänelle pääsyn Horttanaisen suosioon ja satamaan. Kun Heikki kyseenalaistaa äitinsä ratkaisun, tämä sanoo: "Se on kuule Heikki meillä leivästä kiinni." Heikki vastaa: "Se on kuule Karlilla hengestä kyse."
– Loikkari, s. 135.

Todellisuudessakin Martinniemessä sattui silloin tällöin niin, että merimiehiä karkasi puutavaraa lastaamaan tulleista itäeurooppalaisista laivoista tarkoituksenaan loikata länteen. Esimerkiksi itäsaksalainen moottorialus Theodor Körner nousi otsikoihin kaksi kertaa vuonna 1962 loikkaustapausten vuoksi.

Aarretti ja Lahja

Seppo ottaa variksenpojan ja antaa sille nimeksi Aarretti. Hän aikoo opettaa Aarretin puhumaan. Kaidalle tielle suistunut Alpo-isä kiertää Pohjois-Suomea huijaamassa vakuutusten avausmaksuja hyväuskoisilta. Hänen repertuaariinsa kuuluvat myös "taidekuvat". Kotona poiketessaan Alpo vaatii poikaansa palauttamaan saunavihtoihin paskovan variksen metsään. Vaimo Lahja asettuu poikkiteloin – jos lintu lähtee, hekin Sepon kanssa lähtevät.

"Orrelta putosi jätös. Sitten kuului rohahdellen: – Lahja."
– Aarretti ja Lahja, s. 173.

Novellissa varis onkin se, joka puhuu vaimolle "niin kuin puhutaan ihmiselle".

Aaretissa ja Lahjassa on yhteyksiä Skiftesvikin muuhun tuotantoon: Tapaamme vuonna 1999 julkaistusta Kotikoivuisesta miehestä tutut Armi Kurtin ja Pauli Rusasen. Elättivaris-aihelma puolestaan on ollut aikaisemmin esillä kertomuksessa Ei puuta, ei pesää vuodelta 1991. Sävyltään novelli on velmu ja ironinen. Tyyliltään se muistuttaa Skiftesvikin Viltteri ja Mallu -tarinoita, jotka on koottu kertomuskokoelmaan Viltteri ja Mallu vuodelta 2003.

Kännykkämasto

Kännykkämasto sijoittuu nykyaikaan. Omalaatuiset oireet vaivaavat keski-ikäistä autokauppiasta Anttia. Elämä tuntuu merkityksettömältä, eikä vaimonkaan kanssa tahdo sujua. Tietokoneet, kännykät ja tukimastot edustavat päähenkilölle sairauden alkujuurta. Niille hän on allerginen ja päättää tehdä jotain allergiansa parantamiseksi.

Novellissa kuuluu petetyn miehen ääni, mutta samalla siinä kytevät toivon kipinät. Tuntuu kuin novellin Antti yhtyisi kirjailijan ajatuksiin seistessään Skiftesvikille merkityksellisen ja rakkaan Villenrannan kaltaisessa maisemassa:

"Hän ajatteli ihmisiä, jotka näillä rannoilla olivat eläneet, soutaneet, purjehtineet, kalastaneet, repineet elantonsa kuka milläkin tavalla. Hänestä tuntui, että maisema oli pyhä. Se oli muistomerkki pois menneistä ihmisistä, heidän elämästään ja työstään. Tällaisena maiseman piti säilyä.
– Kännykkämasto, s. 180.

Novellista on tehty samanniminen kuunnelma vuonna 2007. Sen ohjasi Janne Suutarinen.

Troolarin kipparina Grönlannissa

Skiftesvik on valinnut tähän novelliinsa teräväkatseisen minäkertojan. Novellin minä – lehtimies kuten kirjailija itse – matkustaa kotivesiltä kauas, Tanskan kautta aina Grönlantiin saakka. Hänen ystävänsä on ostanut troolarin ja tarjoaa aluksen kipparin pestiä. Mutta ennen kuin jäävuoria ihailevien turistien kalastus Grönlannin vesillä alkaa, matkassa on monta mutkaa. Koko hyväntuulinen inuiittikylä mahtaa oppia lausahduksen: "Äppy tippu tilialleen."

Yllättävien tapaamisten ja kohtalonoikkujen sävyttämä novelli on yksi Skiftesvikin humoristisimmista. Rivien välistä kuuluu, kuinka silmää iskevä kirjailija nauraa hyväntahtoisesti partaansa.

Mies joka rakastui höyryfregattiin

Tässä minä-muotoisessa novellissa lukijaa puhuttelee petollisen luotsin ääni haudan takaa. Tarina sijoittuu Oulun edustalle kohtalokkaaseen kesäpäivään vuonna 1854, jolloin engelsmannien sotalaivat saivat suurta tuhoa aikaan. Kertomuksessa on paljon historiallisia viitteitä, esimerkiksi mainintoja kaupungissa vaikuttaneista mahtisuvuista ja Oulun hävitykseen liittyvien alusten nimiä.

Tapahtumia aletaan purkaa lopusta alkuun – päähenkilön kuolema, petos ja kaupungin tuhoutuminen kerrotaan heti alussa. Kirjailija suo väärintekijälle mahdollisuuden puolustautua ja kertoa oman näkökulmansa suuresta vahingosta, jota tämä oli ollut aiheuttamassa. Novellin minä pyytääkin heti ensiriveillä, että hän saisi teolleen edes hitusen ymmärrystä tarinansa päätteeksi.

Novellin minä, Ananias Michelsson, on suuria meriä ja isoja aluksia rakastava täysverinen merenkävijä, joka on potkittu luotsin virasta juopottelun takia. Mitään hän ei toivo niin paljon kuin että saisi vielä joskus päästä ohjaamaan suurta laivaa. Pian hän jo seisookin mahtavan höyryfregatin kannella jakamassa käskyjä. Pienellä petoksella hänelle luvataan uusi elämä, mutta sen hinta on liian kova – kaupungin lisäksi yli 40 purjelaivaa nousee savuna taivaalle. Michelsson menettää itsekunnioituksensa ja päättää päivänsä.

Apteekkilaiva

Hailuodon takana pitäisi olla ankkurissa pirtualus, apteekkilaiva. Sieltä lähdetään hakemaan paitsi lääkettä janoisille, myös lääkettä köyhyyteen ja merkityksettömään elämään. Laaja novelli sijoittuu pääosaltaan suurten satamalakkojen ja salakuljetusten aikaan, vuoteen 1925. Paikkana on satamakylä, joka osoittautuu Haukiputaan Martinniemeksi. Novellissa kuljettavat vesireitit kuvataan niin tarkkaan, että ne voidaan melkeinpä sijoittaa merikartalle.

Novellissa kulkee rinnakkain kahden parempaa elämää etsivän tarina. Toisen päähenkilö on nuori kalastaja Eeli Svärd, jonka vaimo odottaa lasta. He tarvitsevat kipeästi rahaa omaan veneeseen päästäkseen kunnon alkuun yhteisellä taipalellaan. Toisen tarinan päähenkilö on saamattomuuteensa tuskastunut heittiö Anton Loimu. Hänelle pirtusaaliisrahat mahdollistaisivat uuden alun uudessa paikassa, missä hän ei viruisi pullo kourassa ojanpenkassa muiden pilkattavana. Tarinat yhdistyvät kohtalokkaalla tavalla keskellä syysmyrskyistä merta. Novellin viimeisessä, lukijan täysin yllättävässä luvussa, on kyse hyvityksestä ja sovituksesta.

Skiftesvik upottaa romaaneistaan tuttuun tapaansa tekstiinsä aidonoloisia asiakirjoja, kuten kuulustelupöytäkirjoja. Novellia voisi muutenkin kuvata hyvin "skiftesvikiläiseksi" elämän heittelemine kulkijoineen, tuttuine tapahtumapaikkoineen ja äärimmäisen tarkkoine vene- ja merikuvauksineen. Löytyypä riveiltä tai niiden väleistä myös suoria yhtymäkohtia aikaisempaan tuotantoon – esimerkiksi teoksiin Pirtukuningas ja Salli Koistisen talvisota – ja jopa kirjailijan omaan sukuhistoriaan. Piirteitä on lainattu luotsi Enojärveltä. Tuttua on myös pienen ihmiseen, jopa väärintekijään kohdistuva lämpö – miksi pitäisi muistuttaa ja tuomita jo taakse jätetyistä asioista?

"Skiftesvikin novellit ovat monitasoisia ja palkitsevat tarkan lukijan. Ne sijoittuvat usein lähihistoriaamme, ja niitä maustaa tapahtuma-ajan sanasto. Rikkaan kielen ystäville Skiftesvikin novellit ovatkin aarteita."
– Äidinkielen Opettajain Liitto.

Aavistaja ja muita novelleja on Laatusana Oy:n ja WSOY:n yhteisen Laatukirjasto-sarjan kattava kokoelma Joni Skiftesvikin lyhyttä proosaa. Mukana on 13 tarinaa kuudesta aiemmasta kokoelmasta: Vaakunakylä, Aavistaja, Ohjaaja Niskasen puheilla, Gagarin kinoksessa, Ensimmäinen työpäivä, Sahantarkastaja, Loikkari, Kolme miestä Kostamuksessa, Valtuuskunta, Peltiset perhoset, Valopistooli, Peilinki sekä Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja. Esipuheen teokseen on kirjoittanut kirjailija Hannu Raittila. Teos ilmestyi vuonna 2008.

Kokoelmaa suositellaan lukion ja muiden toisen asteen koulujen äidinkielen tunneille, mutta suurin osa novelleista puhuttelee myös yläkoululaisia.

Sekä Karpelan 50–60-luvun vaihteessa Seikkailujen Maailmassa julkaistu että Skiftesvikin 80-luvun puolivälin FinnWest-tarinat edustavat tyylikkäästi aidon kirjallisuuden sisältöjä länkkärimuodossa: ajattomia ja yleispäteviä kertomuksia ihmisistä vaikeissa olosuhteissa – keskellä villiäkin villimpää raadollista maisemaa – siis alkuperäistä ja oikeaa Villiä Länttä. 
– Suuri Kuu, kuvaus teoksesta.

Juri Nummelinin toimittama kokoelma kuuluu Turbatorin M-sarjaan, jossa julkaistaan lehdissä, kokoelmissa ja nettilehdissä ilmestyneitä novelleja uusintoina. Pehmeäkantisessa teoksessa on lännennovelleja Joni Skiftesvikin lisäksi Totti Karpelalta.

Kokoelmassa ovat mukana Skiftesvikin Kolmiokirjan aikaiset tarinat Menneisyyden vanki, Elämä edessä – elämä takana, Etsivä Moore ja jokirosvot, Larryn lomapäivä ja Kuolemaantuomitun pako.

Tapaamme novelleissa lain kummallakin puolelle asettuvia henkilöitä, kuten FinnWest-sarjasta kuuluisan Wild Finn -hahmon Juho Kaaponpoika Helapään. Ongelmia ratkotaan genrelle tyypilliseen tapaan ampumalla, mutta myös henkilöiden persoonat ja vanhat traumat nousevat esiin, ja jopa perinteisten sukupuoliroolien rajoja koetellaan. 

Jos joku on kuvitellut länkkäreitä kaavamaisiksi kertomuksiksi paperinohuine päähenkilöineen, Skiftesvikin ja Karpelan novellit voivat tarjota miellyttävän yllätyksen. Perinteisiä lännentarinoita ne ovat toki siinä mielessä, että ne tihkuvat jännitystä, tiukkoja tilanteita ja yllättäviä ratkaisuja.

Skiftesvikin tarinat ovat aiemmin ilmestyneet seuraavasti:

Menneisyyden vanki, FinnWest 12, 1983.
Elämä edessä – elämä takana, FinnWest 2–5, 1985.
Etsivä Moore ja jokirosvot, Kostaja 3, 1984.
Larryn lomapäivä, Kostaja 2, 1984.
Kuolemaantuomitun pako, Kostaja 5, 1984.